Syysilta

0

Eilen katselin vesipisaravanojen yhtymistä työpaikan ikkunassa ja liikenteen valojen siivilöitymistä niissä eläväksi värimassaksi.

Tänään kävelin tihkusateessa pimeyden saapuessa. Vielä vähän lisää, aina yksi kortteli enemmän. Valitsin kiertoteitä, jotta saisin aistia syysiltaa vielä yhden hetken kauemmin. Kostea kaupunki näyttää erityisen kauniille. Salaperäiselle.

Rikoin nappikuulokkeeni iltapäivällä, tähän hätään löysin laatikon pohjalta jykevämmät. Kännykän uumenista kaivoin soittolistan, jota en hetkeen kuunnellut. Kevyen sadesumun osuessa kasvoihin ja musiikin painaessa kaupungin äänet kauaksi tuntui kuin maailmaa katsoisi oudon verhon läpi. Syksyn melankoliaa ilman surua sisälläni.

Soittolista muistutti menneistä hetkistä.

Yhtä niistä monista itselle vielä nimeltä tuntemattomista kaduista kävellessäni mietin, kuinka olen tehnyt vastaavia kävelyitä ja lenkkejä viimeisen parin vuoden aikana useita. Kulkenut yksin meren linjaa ja sukeltanut jossain vaiheessa kaupungin sisään, nyt vain eri puolella kaupunkia.

Niillä kävelyillä olen kantanut mukanania monia tunteita. Lenkeille olen myös paennut niitä.

Olen itkenyt. Toisinaan vain helposti kätkettävänä kosteutena silmäkulmassa, joskus vuolaasti takkini kaulukseen. Olen huolinut ja pohtinut niin paljon, että mietin kestääkö keho edes sellaista ajatusten tulvaa.

Tai sitten olen vain ollut. Ihastellut kaupunkia. Katsellut ihmisiä, kuulostellut kehoani. Nauttinut liikkeestä ja vuodenaikojen ominaispiirteistä. Pysähtynyt yksityiskohtien äärelle ja hengitellyt syvään, kuten tänään pysähtyessäni seisomaan Viiskulmaan kuin olisin yhtäkkiä kadottanut kävelykykyni. Seisoin siinä aikani. Katselin risteäviä katuja ja kai kuvittelin pysäyttäväni hetken, mutta maailma pyöri ympärilläni, minä vain unohduin jalkakäytävän reunalle.

Tänä iltana hymyilin. Havahduin siihen vasta kun huomasin vastaan rauhassa askeltavan koiranulkoiluttaja katsovan tarpeettoman intensiivisesti. Siinä pimeyden keskellä, punaisessa takissani ja valkoisissa kuulokkeissa rantaviivaa kävellessä hymyilin. Ehkä outo näky syysillassa.

Lenkille lähdin väsyneenä, kotiin palasin rentoutuneena. Sytytin vain pienen valon ikkunalaudella ja keitin teetä iltaseuraksi ennen kuin sukellan sänkyyn.

Syksy on ihanaa aikaa. Ei mulla muuta tänään.

Eräs kesäyö

8

Kuljen lähes juosten kohti Kaisaniemeä. Päällä yöpaidan tilalle heitetty, ensimmäisenä käteen sattunut mekko, silmissä nopeasti sudittu ripsiväri. Hiukset taisin unohtaa harjata.

Tuttu Spotify-listani katkeaa kuulokkeissa yllättäen ja vaihtuu kesken kappaleen kotimaiseen iskelmään.

Perutaan häät, perutaan kakku ja veljesi bändi.
Soitetaan lävitse suvut ja pappi, että ei saatu raameihin kuvaa.
Meistä ei ollutkaan siihen hommaan.

En ole kuunnellut sitä aiemmin, en huomaa painaneeni mitään. Taikauskolle olisi siinä tilaisuus.

Myöhäinen kesäilta on yllättävän lämmin. Tennarit taputtavat auringon haalistamaa asvalttia. Mietin muistinko kiireessä napata kotiavaimen matkaan.

Kohtaan katseesi ihmisten yli ja askeleeni hiljenevät. Kiire loppuu. Tässä me nyt ollaan. Vatsaa puristaa, mutta sydän liikahtaa. Kysyt mitä haluan juoda. Viiniä, lasi. Naurahdan. Se isoin.

Kuljemme tyhjien pöytien ohi osaamatta päättää minne jäädä, ravintolaa läpi ja takaisin. Ikään kuin uskaltamatta pysähtyä, valita onko parempi olla lähellä vai kaukana.

Sinä ruutupaidassasi. Korjaat hiuksiasi, näytät hyvälle.

Elämäni kummallisin ihmissuhde.

Muistelen mielessäni kuinka ei kovinkaan kauaa sitten hymähdit pienen ruokapöytäni ääressä istuessa, että jos vielä joudumme miettimään näitä, niin se on varmaan siinä. Mutta ei se ollut. Tässä olemme edelleen. Sinun ei tarvitsisi, olet ollut koko ajan vapaa lähtemään. Kuten minäkin.

Puhumme niitä näitä. Etsimme aiheita arjesta, sukellamme tv-sarjoihin ja nauramme menneelle kohtaamiselle. Kierrämme nuotion ympärillä katsomatta tuleen.

Puolen yö aikaan epäilen, että tulemme pian häädetyiksi ulos. Ne harvatkin varatut pöydät ympäriltä ovat tyhjentyneet. Kukapa heti juhannuksen jälkeen enää jaksaisi. Google kuitenkin tietää kertoa, että meillä on vielä aikaa.

Tällä kertaa sinä tartut aiheeseen. Sanomme samat sanat ja luomme samat katseet. Tiedämme kaiken jo sanotun ja vielä sanomattoman. Mitä tämä on? Meidänhän siihen pitäisi osata vastata, mutta emme osaa. Valintaan tarvitaan kaksi. Silitän varovaisesti kättäsi ja jäämme kiinni siihen, kosketukseen.

Aika juoksee kuten minä aiemmin. Se tekee niin aina seurassasi. Ennemmin kuin huomaammekaan pikkutunnit ovat ohittaneet valomerkkinsä. Joku pyytää lähtemään ja ovi kääntyy lukkoon takanamme.

Yöilma on edelleen lempeä, tai sitten se on viinin vaikutusta. Jäämme seisomaan jalkakäytävälle, valokyltti loistaa yllä. Tunnen hengityksesi kun maistat huuliani. Sillä hetkellä aika lopettaa liikkeensä. Tunnen kehosi ja vartaloani vasten painuvan käden.

Kumpikaan ei irrota. Kumpikaan ei lähde.

Tartun käteesi. Kuiskaan; tule. Juoksemme öisen kaupungin valojen läpi. Olen kompastua kadun ja nurmen liitokseen, mutta pidät kiinni. Poissa yölinjojen valoista palaamme hetkeen, jossa hengitys on riittävän lähellä kuultavaksi.

Kotona katselen nurmikon värjäämiä jalkojani ja hiekan tahrimaa takkia. Laitat viimeisen viestin.

Nukahdan vain herätäkseni hetkeä myöhemmin herätyskellon ilkeään muistutukseen arjesta. Makaan pimennysverhojen hämärtämässä kodissani, jonne intensiivinen aamuaurinko onnistuu ujuttautumaan vaillinaisten kaihtimien raoista. Tänään en tule kuulemaan sinusta, etkä sinä minusta. Tällä kertaa kaikki ei ole samoin, mutta miten, en tiedä. Jään odottamaan aikaa, jolloin kohtaamme jälleen. Ehkä etäisyys antaa vastauksia.

Elämä ilman hormoniehkäisyä

10

Olen ollut nyt jotakuinkin kuutisen vuotta ilman hormonillista ehkäisyä. Tai jos tarkkoja ollaan, väliin mahtui joitain vuosia sitten muutaman kuukauden kierukkakokeilu. Se vaihtoehto ei kuitenkaan sopinut itselle, eikä tullut enää kysymykseenkään, että olisin ollut valmis palaamaan hormonilliseen ehkäisymuotoon.

Tuntui, että olin vuosikaudet elämästäni uhrannut sille, että napsin pillereitä tai annan muulla tapaa itseeni imeytyä valmistetta, joka kyllä tarjoaa ehkäisyn ja tasapainottaa pahimpia kuukautiskipuja, mutta tuo ei mitään muita itseni kannalta mainittavia hyötyjä – päinvastoin. Myönnän myös, että ajatus jatkuvasta kehon kuormittamisesta ekstrahormonilla alkoi vaivaamaan. Mietinhän muutenkin mitä kehooni kerrytän, enkä muitakaan lääkeaineita mielelläni napsi, ja kun on pakko, harkiten ja mieluiten tilapäisesti.

Niinpä luovutin, enkä ole katunut päätöstäni. Vaikutukset ovat olleet niin monella tapaa positiiviset. Yksinkertaisesti koen nauttivani enemmän. Hormonivalmisteet vaikuttivat suoraan haluuni ja nautintoon, mikä olisi varmasti se kaikkein suurin kynnys minkään valmisteen uudelleen aloittamiselle. Mitä iloa ehkäisyvalmisteesta, jos se samalla leikkaa siivun nautinnosta?

Hormonivalmisteista luopuminen

Toinen näkyvä, joskin melko pinnallinen vaikutus oli turvotus. Jatkuva pieni turvonnut olo katosi hetkessä ja on pysynyt poissa. Toki vanhoja kuvia katsellessa hymähtelen bikineistä turvonneina pursuaville rinnoilleni, mutta mitäpä tuosta huvista jos olo oli muuten koko ajan vähän kumma ja kautta linjan pöhöttynyt olo häiritsi. Niin, ja ne mielialan heilahtelut – tai oikeammin ehkä kärjistymät. Vastaavaa ei ole ollut sittemmin, enkä pysty yhdistämään tuohon mitään muuta asiaa kuin hormonivalmisteiden käytön. Kun lopetin hormonivalmisteet vuosien jälkeen seinään, huomasin olossani muutamassa kuukaudessa selkeän eron. Ymmärrän toki, ettei kaikilla hormonivalmisteiden käyttö tunnu tai näy missään, nämä ovat niin yksilökohtaisia asioita ja voin puhua vain omista kokemuksistani.

Lopetettua tuntui kuin joku olisi avannut verhot, joiden en tiennyt olevan osin kiinni.

Miten olisin voinutkaan, aloitin pillereiden syönnin samaan aikaan kun aloitin seksielämän ylipäätään, siis täydessä kehitysvaiheessa ja siitä asti käytin niitä tauotta eri muodoissaan yli kymmenen vuoden ajan. Ymmärrän ajatuksen siitä, että teini-ikäiselle pillerit ovat hyvä ja varma ehkäisykeino kun kokemusta omaan kehoon, seksiin, kuukautiskiertoon ja ylipäätään elämäntavoitteisiin ei ole kertynyt, mutta samalla kieltämättä joskus eksyy mieleen ajatus siitä, että millä tavoin (vai onko lainkaan) jatkuva hormonivalmisteen syönti vaikuttaa ja on vaikuttanut kehityksen kynnyksellä olevaan mieleen sekä kehoon.

Kierron seuraaminen

Kun sanon luopuneeni hormoniehkäisystä, se ei ole synonyymi sille, että olisin varsinaisesti luopunut ehkäisystä. Tai riippuu mitä sanalla tarkoitetaan. Seuraan kiertoani ja kirjaan sen tarkasti ylös kännykkäsovellukseen. Olen kokeillut aikoinana useampaa eri sovellusta, mutta löytänyt sitten itselleni sopivimman. Onneksi kiertoni on todella säännöllinen, mikä lisää metodin sopivuutta itselle. Ensimmäisen vuoden hormonivalmisteista luopumisen jälkeen kierto tuntui hakevan paikkaansa, mutta nykyään se on varsin ennustettava, lisäksi tuntuma omaa sykliä sekä kehoa kohtaan on kehittynyt.

Kiertorytmiin luottaminen ei toki ole tarkoittanut sitä, että ovulaation lähipäivinä ei voisi harrastaa seksiä vaan sitä, että silloin kuvioon on ollut järkevää ottaa jokin kertakäyttöinen ehkäisymuoto tai on tehtävä jotain muuta hauskaa. Pari kertaa olen varmuuden vuoksi turvautunut jälkiehkäisytablettiin, mutta se sotkee hetkellisesti kiertoa, joten se on syystäkin vain hätävaravaihtoehto, ei ehkäisymuoto.

Tämä tapa on sopinut itselleni ja ymmärrän hyvin riskit ja mahdollisuudet, ja hyväksynyt elää niiden kanssa. Elämä on valintoja, ja hormoniehkäisyttömyys on oma valintani.

Munasoluja lahjoittamaan?

Erityisesti viime vuosina olen aktiivisesti pohtinut erilaisia tapoja auttaa ja havahtunut myös vastentahtoisen lapsettomuuden riipivyyteen. Siitä on kummunnut ajatus mahdollisesta munasolun luovuttamisesta, siitäkin huolimatta, että siihen liittyy hormonihoito. Sen tosin ajattelen eri tavoin, kyseessä ei ole pysyvä ratkaisu vaan ainoastaan luovutusprosessin aikaan liittyvä hoito, jonka jälkeen voin palata takaisin omaan elämäntapaani. En haluaisi hoidon olevan itsellä esteenä asialle, josta voi olla suuri apu jollekin. Munasolujen luovuttajille on jatkuva tarve. Siinä käypää aikaa on enää pari vuotta ja oma elämänvaihe voisi teoriassa sen sallia, joten aika näyttää millaisiin ratkaisuihin tulen siinä päätymään.

Olisi kiva kuulla kokemuksianne ehkäisyvalinnoista ja mikäli jollain on omakohtaista kokemusta, niin myös munasolunluovutusprosessista!