Lauantaiaamun ajatuksia

5

Naapuri aloitti viikonloppuremontoinnin aikaisin, niinpä itsekin kömmin peiton alta poikkeuksellisen ajoissa ja keitin täyden pressopannullisen kahvia päästäkseni käyntiin.

Olen jokaisena tämän viikon yönä nähnyt painajaisia, mikä on poikkeuksellista itselle. Joskus se ei ollut, on ollut pitkiäkin ajanjaksoja elämässäni kun olen lähes pelännyt mennyt mennä nukkumaan omien unien todentuntuisuuden takia. Sellaista ei ole ollut enää vuosikausiin, suuret elämänmuutokset laukaisivat jotenkin senkin asian ja aloin nukkumaan levollisemmin. Edelleen olen huonouninen ja nukahtaminen voi olla hyvin vaikeaa, mutta painajaisia näen (tai muistan nähneeni) todella harvoin. Siksi tämä reilu viikko on ollut poikkeuksellista aikaa.

Totta kai olen analysoinut alitajuntani kummituksia. Ehkä siihen vaikuttaa äidin joutuminen takaisin sairaalaan pari viikkoa sitten. Tällä kertaa selvittiin vähemmällä, mutta kesällä vellonut huoli hyökkäsi iholle. Lisäksi näin alkuvuonna mieleen on hiipinyt työpohdinnat, pidän todella monista tällä hetkellä töissä käynnissä olleista projekteista, mutta samalla on alkanut kaipaamaan uusia lähitavoitteita. Mitä osaamista erityisesti haluaisin kehittää ja millaista työarkea haluan viettää vaikkapa ensi vuonna?

Niin, ja sitten suhde. Kun viikko sitten tiedustelin ystävältäni, mitkä hän näkee kohdallani blogiani ajatellen erityisen kiinnostaviksi teemoiksi, esiin nousi ihmissuhteet sekä tyyli. Jälkimmäisestä en tiedä miten siitä osaisin kirjoittaa tai puhua, kuvat ehkä kertovat enemmän. Ensimmäisestä taas saattaisin osata, mutta en tiedä haluanko. Ihmissuhteissa kun on se aspekti, että vaikka miten valitsisin sanani, ne kertovat aina myös toisesta. Sellaisesta, joka ei valinnut päätymistä kaikille avoimiin teksteihin. Ja sitä yksityisyyden oikeutta haluan kunnioittaa.

En muista kerroinko joskus, mutta itselle herätys oli blogin alkuaikojen suhde. Ensimmäisinä blogivuosinahan kerroin huomattavasti avoimemmin suhteeseenkin liitännäisistä asioista. En koskaan paljastanut kasvoja tai tunnistettavia yksityiskohtia, mutta kerroin sanoin enemmän.

Se suhde päättyi ja toinen osapuoli tapasi naisen, joka sattui olemaan blogini pitkäaikainen lukija. Linkki tietenkin kävi ilmi nopeasti ja käytännössä uutta suhdetta alkoi varjostaa vertailu siihen, millainen uusi kumppani kuvitteli meidän suhteen blogin perusteella olleen. Suhde lopulta kariutui, mutta myös pysäytti ajattelemaan, että olen tahtomattani avoimuudellani kertonut myös toisen elämää.

Tietenkin, toisella olisi ollut milloin tahansa oikeus ja mahdollisuus sanoa, ettei sitä halua, mutta sen jälkeen olen jotenkin omavaltaisesti suojellut myöhempiä kumppaneitani. Heillä on oikeus siihen, että he kertovat suhteestaan minuun muille haluamallaan tavalla, ei niin, että minä kerron heidän puolestaan. Maailma kun on pieni, aina löytyy joku linkki ja joku kuitenkin tunnistaa. Siksi aihe on hankala. Mielelläni kirjoittaisin enemmän, koen ihmissuhteet äärimmäisen kiinnostaviksi aiheiksi, mutta kaikkein tärkeimmäksi koen silti antaa oikeuden yksityisyyteen myös tulevaisuuden suhteen.

Mutta sivupolun kautta takaisin alkuun. Ehkä alitajunta on myös työstänyt suhdetta, tai siihen liittyviä pelkoja. Matka oli ihana, viikon sen jälkeen hypin seinille, sitten taas rauhoituin. Huomaisin, ettei se ollut sitä vain oman pääni sisällä. Sen jälkeen asiat ovat olleet paremmin ja yli kahden vuoden jälkeen on löytynyt uudenlainen taso. Pysähdyn säännöllisesti miettimään, että ihanko totta kaikkien näiden kuukausien jälkeen nyt ollaan tässä näin. Se tuntuu absurdilta, odottamattomalta. Samalla ihanalta, mutta hetkittäin myös pelottavalta. Olotila on uusi, mielen täytyy prosessoida. Koska helppouden tunne on vielä niin uusi, siihen ei myöskään osaa vielä luottaa ja ikään kuin pelkää sen katoavan. Menee hetki tottuessa uuteen, pureskellessa sitä hämmentävää tunnetta, että yhtäkkiä, kaikki tuntuu jotenkin mukavalle, mutkattomalle. Että voisiko se olla tällaistä myös tästä eteenpäin, uskaltaisiko siihen luottaa? Ehkä niiden ajatusten takia, tai ehkä noiden kaikkien edellä mainittujen asioiden takia, uniani ovat kiusanneet menetykset ja niiden mitä mielikuvituksellisimmat uhat.

Mutta tämän aamuisen ajatusvyöryn jälkeen toivotan kaikille ihanaa viikonloppua, omaani kuuluu tuon edellisen kappaleen päähenkilön seurassa viipyilyä taas hetken näkemistauon jälkeen. Aika kivaa!

Vastauksia: liikunta ja matkailu

0

KYSYMYS 3: Mitä harrastit lapsena, entä mitä nyt vakituisesti. Onko joku laji mitä haluaisit kokeilla?

En tule liikunnallisesta kodista, mikä on sinällään harmi, olisi ollut kiva, jos liikunta olisi tullut omaksuttua osaksi arkea jo varhain, nyt sen on joutunut opettelemaan. Lapsena en siis varsinaisesti liikkunut ulkoleikkejä enempää tai tavoitteellisemmin. Harrastukseni painottuivat enemmän kuvataiteeseen ja käsillä tekemiseen.

Näin aikuisena kun liikunnan on halunnut jo ihan terveyden ja jaksamisen puolesta osaksi arkea, ovat erilaiset ohjatut tunnit olleet helposti lähestyttävin vaihtoehto. Koska liikunta ei ole itselle lähtökohtaisesti ollut helppoa ja kivaa, haluan käyttää aikani tehokkaasti ja siksi suosin selkeästi kuntoa kohottavia sekä liikunnallisia tunteja. Jonkinlaisa tanssillista olisi kuitenkin mielenkiintoista kokeilla, en vain vielä ole ihan varma millaista. Ehdottomasti ei kovin koreografista, sillä omalla rytmitajulla ne ovat painajainen, mutta enemmänkin kehonhallintaan tähtäävä ja sopivan hitaasti etenevä tanssillinen rento tunti voisi olla kiinnostavaa. Lisäksi pitkästä aikaa olisi hauska kokeilla vaikka sulkapalloa tai jotain vastaavaa sisäpeliä. Luistelemaankin haluaisin vielä tänä talvena pienen vuosien jälkeisen ensikokeilun perusteella.

KYSYMYS 4: Suorititko golfissa green cardin?

Kyllä, suoritin Green cardin joitain vuosia sitten kun se onnistui työn puolesta, mutta täytyy myöntää, ettei golfkärpänen puraissut. Voisin hyvin kokeilla uudelleen, mutta siitä jäi omaan makuun ehkä turhan hidastempoinen ja tarkkuutta vaativa laji, johon itse olen ehkä vähän turhan kärsimätön ja suurpiirteinen.

KYSYMYS 5: Mikä matkakohde on erityisesti jäänyt mieleesi? Miksi?

Olen aina pulassa kun joku kysyy suosikkimatkakohdettani. On niin mahdotonta ja suorastaan julmaa verrata erilaisia kohteita keskenään. Tykästyn erilaisiin paikkoihin ja matkan tekee myös aina seura sekä kokonaisreissutunnelma. Jos kuitenkin on pakko lähteä nimeämään, lähden ensimmäisenä mieleen tulevista.

Ranskalla on aivan erityinen paikka sydämessäni lapsuusvuosien jättämän jäljen takia ja sinne kaipaan jatkuvasti takaisin Islanti taas oli niin visuaalisesti vaikuttava, että teki todella lähtemättömän vaikutuksen mieleeni – miten jossain voikaan olla sellainen luonto! Sen perusteella voisinkin kuvitella, että rakastuisin Färsaariin. Pidän myös suurkaupunkitunnelmasta, ja niistä omanlaisella fiiliksellään varustettuja onvat New York, Hongkong ja Singapore. Petra Jordaniassa valloitti mielettömällä historiallaan ja samoin Marokon Fés tarjosi ikään kuin kiehtovan aikamatkan menneeseen. Ylipäätään halaun aina yrittää löytää kunkin kohteen sielun ja tunnelman, miksi juuri se paikka on hieno ja omalla tavallaan uniikki. Siksi innostun helposti reissuilla ja tykkään hyvin erilaisista kohteista.

KYSYMYS 6: Jos pitäisi valita yksi kohde, johon aina matkustaisit, mikä se olisi?

Voih, se olisi kamalaa! Mutta valitsisin jonkin sellaisen kohteen, jossa riittää koluttavaa useille eri reissuille, kuten Yhdysvallat.

KYSYMYS 7: Entä oletko matkustanut paljon Suomessa?

Olen jonkin verran ja matkustan mielelläni kotimaassa. On mieletöntä, kuinka upeita, uniikkeja ja monipuolisia kohteita niin läheltäkin löytyy. Kotimaan matkailussa herkästi nousee kynnykseksi kulut, majoitus, ruokailu ja siirtymät ovat täällä herkästi melko hintavia. Mutta se ei toki ole este, sillä vastapainona myös mielellään tukee kotimaista matkailua ja haluaa löytää helmiä läheltä.

Tällä hetkellä houkuttelee matka pojoiseen, josta voisi vuokrata auton ja ajaa Jäämerelle asti. Myös ruskareissu Lapissa olisi upea kokea! Erilaiset yhdistelmäreissut kiinnostaa Jäämeren lisäksi, kuten poikkeaminen muuallakin Pohjois-Norjassa tai visiitti Murmanskiin vaikkapa Sallasta. Haluaisin myös yöpyä lasi-iglussa ja Järvisydän -hotelli kiinnostaa myös kovasti. Viime kesän Savonlinnassa vierailun perusteella myös Punkaharju jäi mieleen potentiaalisena vierailukohteena paremmalla ajalla. Lähikohteista Loviisa olisi mukava nähdä tai viettää turistiviikonloppu kotikaupungissa kivassa hotellissa majoittuen.

KYSYMYS 8: Haaveiletko vielä tai aiotko joskus asua/työskennellä ulkomailla?

Kyllä, uskon vahvasti, että tulen vielä asumaan ulkomailla. Juuri tällä hetkellä se ei ole lähitavoite, jonka suhteen aktiivisesti toimisin, sillä arki on juuri nyt kivassa balanssissa, mutta toisaalta myös pidän ajatusta avoimena ja haluan säilyttääkin kyvyn tarttua hetkiin ja mahdollisuuksiin. Mitä taas tulee toiveisiin pitkällä tähtäimellä, tuntuu vieraalta ajatus, etten enää missään vaiheessa elämää asuisi muualla kuin Suomessa.

Vastausten ensimmäisen osan löydät täältä!

Mikä on tehnyt minusta minut?

4

Kiitos tuhannesti kaikista kysymyksistä, joita esititte! Koska osa niistä tarvitsee vähän pidemmän vastauksen, jaan ne muutamaan postaukseen. Mikäli vielä tule spontaanisti jotain uutta mieleen, jonon jatkoksi voi toki vielä heittää kysymyksiä ja toiveita!

KYSYMYS 1: Onko valintoja, joita menneisyydessä olisit toivonut tekeväsi toisin, valinnut vaikka kokonaan eri polun? Mikä on se the thing, suuri asia, joka on tehnyt sinusta juuri sinut, sen, joka olet tänä päivänä? Entä tahtoisitko muuttaa tuon asian?

Lapsuus väistämättä määrittää polkuani ja kehitystäni paljon (kenelläpä ei) sekä veljen kehitysvamman vaikutus perhedynamiikkaan, mutta ne luonnollisesti eivät luonnolisesti lukeudu omiin valintoihin vaan olosuhteisiin. Olen toki silloin tällöin miettinyt, että jos olisi ollut ns. turvallisempi ja tasapainoisempi lapsuus, miten eri tavoin elämäni olisi jalostunut ja ennen kaikkea, jos voisin, vaihtaisinko siihen. Jälkimmäiseen en osaa sanoa, varmasti tasoittaisi monia kokemuksia, mutta toisaalta, kaikesta on seurannut myös paljon hyvää kun olen oppinut kanavoimaan kokemuksia.

Tuskin omaisin tällaista herkkyyttä kuulla ja nähdä ihmisiä, lukea tilanteita ja aistia eri tunnetiloja jos olisin elänyt lapsuuden, jossa voisin ensisijaisesti keskittyä itseeni, en jatkuvaan muiden tuulien ja tuentarpeen huomioimiseen. Lisäksi en ota asioita itsestään selvänä ja sopeudun nopeasti. Ehkä se olisi vaikeampaa jos elämä olisi ollut mutkattomampaa? Toisaalta, itsetuntoni olisi ehkä rakentunut vahvemmaksi, omakuva kauniimmaksi ja saattaisin olla sosiaalisesti rohkeampi ja nopeammin auki. Luottaisin helpommin, ehkä olisin jopa jollain tapaa sinisilmäisempi. Mikään kääntöpuolista(kaan) ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu ominaisuus, vaan niitä voi harjoittaa ja haalia niitä tukevia kokemuksia.

Kun puhutaan selkeästi omista valinnoista, mieleeni nousee heti kolme erityisen merkityksellistä.

Ensimmäinen oli havahtuminen 18-vuotiaana siihen, etten voi vaikuttaa menneeseen, mutta tulevaisuuteen voin. Päätin olla jumittumatta lapsuuden kokemuksiin ja tein valinnan keskittyä niihin asioihin, joille voin tehdä jotain ja päätin pyrkiä ulos murehtimisesta ja huolehtimisesta. Aloin elää ja kehittää itseäni ihmiseksi, jollainen en ollut ollut, mutta jollainen haluaisin olla. Siitä päätöksestä pidän edelleen kiinni.

Toinen oli valinta lähteä Malesiaan vaihtoon. Se oli silloin aralle ja ujolle parikymppiselle iso päätös, mutta jollain tapaa herätti eloon. Huomasin, että pärjään. Opin, ettei elämä muualla ole sen ihmeellisempää – hyvällä tavalla. Niinpä vieraan ja erilaisen arjen tai elämän pelkoa ei ole. Se aika myös rohkaisi matkustamaan ja ymmärsin, että pärjään uusissa tilanteissa. Olen aina kokenut kaipuuta lähteä, mutta aika Malesiassa herätti matkustamisen halun liekkeihin. Huomasin, kuinka paljon vielä on kaikkea, mistä en tiedä yhtään mitään, mutta kuinka suuri tiedon ja kokemusten janoni on. Aika Malesiassa myös tuntemaan vapautta, vapautta menneestä ja vapautta itsestä, siitä minäkuvasta, jonka itselle oli vuosien varrella ankarasti muodostanut.

Kolmas oli terapian aloittaminen 26-vuotiaana. Vasta silloin jätin menneisyyden haamut taakse ja oli vapauttavaa, kuinka pystyin katkomaan siteitä menneisiin. Itselle tärkeää oli hakeutua terapiaan mahdollisimman ajoissa, tausta-ajatuksena, etten halua heittää elämästäni enää yhtään vuotta menneessä elämässä tapahtuneiden taakkojen kantamiseen jos voin tehdä asioille jotain. Ajattelin, että siitä pahimmassa tapauksessa seuraa vaillinaisena eletty elämä tai jopa katkeroituminen, joten parasta, mitä itselle saatoin tehdä, oli tehdä matka itseen jo mahdollisimman varhain.

Se oli itsellä selkeä käännekohta, jonka huomasivat myös läheiset. Olin toki työstänyt asioita jo pitkälle itse, mutta jotkut asiat silti laahasivat tahtomatta mielessä mukana, mutta terapia katkoi kahleita ja vapautti. Se sai myös aikaan ison muutoksen, tavallaan dominopalikkaefektin. Irtisanouduin, erosin, muutin, matkustin. Löysin ihanaa tasapainoa ja hyvää oloa itseni kanssa, tiettyä rauhaa ja ennen kaikkea kykyä olla enemmän läsnä hetkissä. Toki työstettävää on vielä paljon, mutta se kuuluu elämään ja haluankin pitää halusta kehittyä kiinni. Ehkä jossain vaiheessa hakeudun taas vastaavan palvelun äärelle katsomaan, mitä uutta voisin nykyisestä minästäni oppia ja miten jalostaa omaa ajattelua ja elämää, mutta tällä hetkellä koen omaavani riittävästi työkaluja lähitulevaan.

Mitään näistä en muuttaisi. Lapsuudesta kiinnostaisi nähdä toinen versio, mutta keskityn spekulaation sijaan mieluummin asioihin, joihin voin vaikuttaa, joten sitä on turha edes ajatuksissa elää uudelleen kuvitteellisilla skenaarioilla. Suurta polun valintaa taas en ole koskaan tehnyt, jos ei lasketa asennetta elämää ja itseä kohtaan, vaan olen viitoittanut matkaa koko ajan ja ajattelen, että voin aina tarvittaessa muuttaa suuntaa. Toki olen miettinyt, miten toisenlainen elämä olisi vaikuttanut uravalintoihin, pari-/ystävyyssuhteisiin ja ihan jo vaikka ajatuksiini mahdollisesta perheestä tai käsitykseeni rakkaudesta. Mutta kun en voi tietää, tuntuu turhalta jossitella.


Kuva otettu Woolenberrylle, kuvaaja Ilona Savitie.

KYSYMYS 2: Jos olisit miljonääri, eikä tarvitsisi miettiä elämän taloudellisia puolia, millaista elämää eläisit, millä tavoin se eroaisi nykyisestä?

Olen viime vuosina pyrkinyt tekemään valintoja, joita ei ohjaisi ensisijaisesti raha vaan muut motivaatiot, mutta toki ei voi kieltää, että tarvitsen elääkseni rahaa eli siten myös työtä, joka vastaa siihenkin tarpeeseen. En ole siunattu tilanteella, jossa olisi merkityksetöntä mitä kuukaudessa tililleni tulee. Tietyn pisteen jälkeen sillä tuskin olisi mainittavasti väliä, mutta näin keskivertona työssä käyvänä on väistämätöntä, että tulot yltävät kattamaan ainakin kriittisimmät asiat asumisesta ruokaan ja laskuihin.

Toisin sanoen, jos rahaa ei tarvitsisi ajatella niin varmasti asuisin vähän eri tavoin (joskaan en mitenkään mainittavasti isommin, viihdyn kompakteissa tiloissa), matkustaisin ehdottomasti enemmän, nykyistä kauemmaksi ja kauemmin – se toki limittyisi myös vapaa-ajan määrään eikä vain rahaan.

Lisäksi keskittäisin enemmän aikaa luovaan toimintaan, jonkinlaiseen taideitseilmaisuun, jossa ei ole välttämätöntä olla nopeasti tuloksellinen. Sellaiseen toimintaan, jossa luovuus saa sen tarvitseman tilan ilman kiirettä tai painetta. Toki olen huomannut, että olen ylipäätään vahvimmillani sellaisissa asioissa, mikä tarkoittaa, että yritän löytää sitä polkua ja tilaa työssäni. Mutta tietenkin, eihän se ihan sama ole, sillä työ tuo mukanaan väistämättä tuloksellisuuden pakon ja myös tietyt toiminnan raamit.

Toisin sanoen, suuren rahasumman ilmestyessä tilille elämä ei menisi risaiseksi ja kaikki muuttuisi, mutta ehdottomasti muistaisin rahalla läheisiä, ottaisin vapautta nykyistä enemmän ja haalisin lisää sellaisia elämyksiä, mitkä tällä hetkellä yhden hengen taloudessa elävän ei vain käytännössä ole kovin helppo toteuttaa. Toisin sanoen, panostaisin elämyksiin, kokemuksiin ja ihmissuhteisiin materian sijaan kuten nytkin, mutta varmastikin nykyistä suuremmalla rahallisella panoksella.