Helppo proteiinismoothie

0

Ruokavalioni on päivittynyt parempaan suuntaan paljon sen jälkeen kun puolitoista vuotta sitten aloitin nykyisessä työssäni. Olen oppinut huomioimaan ravinnossa asioita, joita ennen en osannut ajatellakaan, kuten vaikka riittävän proteiinin saannin. Jos ennen söin kevyesti, niin nyt syön huomattavasti ravinteikkaammin ja proteiinipitoisemmin. Määrällisesti todennäköisesti syön enemmän, mutta epäilemättä ravintorikkaammin. Olen jopa tahattomasti laihtunut hieman tänä aikana, mikä on todennäköisesti seuraus oikeisiin elementteihin keskittymisestä.

Ruokavalio ole päivittynyt mitenkaan tahallisesti tai tavoitteellisesti, vaan ihan puhtaasti sen kautta, että mitä enemmän oppii ja kuulee, sitä enemmän osaa huomioida oman arjen valinnoissa kroppaa ja mieltä paremmin tukevaa ravintoa. Itseen pätee siis tyypillinen kohta, että mitä enemmän esimerkiksi ns. superfoodeista tietää, sitä useampaa käyttää. Vaikka vaihtaisin työtä, monta nykyisestä työstäni tuttua tuotetta jäisi ehdottomasti käyttöön.

Yksi sellainen on proteiinilisä. Ennen mielsin proteiinilisät jollain tapaa osaksi urheilullista elämäntapaa (joskaan en liikkuessakaan tajunnut proteiinin merkitystä), enkä ajatellut asiaa sen enempää. Tyypillisesti keskiverto suomalainen kyllä saa hyvin proteiinia pääruoista, mutta välipaloissa se jää monella vajaaksi, niin on ollut myös itselläni. Etenkin aamupala, jonka olisi hyvä sisältää proteiinia, on jäänyt siinä suhteessa aiemmin heikoille.

Toki nappaan silloin tällöin valmiin proteiinipatukan tai -juoman, mutta teen mieluummin itse kokonaisuuden, jolloin voin huomioida kulloisenkin tarpeen ja mieliteon. Viime aikojen suosikkini on proteiinismoothie, joka on erinomainen aamuun, mutta toimii myös illalla (tai toki muunakin välipalana). Käytän myös vegeproteiinia, mutta tässä tapauksessa suosin heraa.

FASTin hera on kotimaista, Kuusamosta, ja heraproteiinihan on juustonvalmistuksen sivutuote.  Juuston valmistuksessa juusto juoksuttuu pohjalle ja hera kerääntyy pinnalle, josta se napataan talteen. Heraproteiini sisältää kaikkia keholle välttämättömät aminohapot ja imeytyy hyvin. Tämä on tuote, jonka olen saanut oman äitinikin käyttämään. Iän myötä elimistön proteiinin kyky käyttää hyödyksi proteiinia heikkenee, joten tarve kasvaa ja siten siihen on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi eläkkeellä oleva äitini nappaa nykyisin aamuisin proteiinilisää puuron tai juoman yhteydessä.

Marjaisa proteiinismoothie

Mutta takaisin smoothieen. Itsellä ihan luottokombo on sekalainen kasa kotimaisia marjoja (mustikkaa, tyrniä, mansikkaa, herukoita ja vadelmia), banaani, kasvismaitoa ja annos maustettua tai maustamatonta herajauhetta.

Maustamaton hera on ehkä eniten käyttämäni, mutta välillä leikin myös maustetuilla. Jotkut heramaut ovat makuuni suoraan sanottuna hirveitä (esimerkiksi suklaata en voi sietää), mutta mustikka-vanilja on todella kiva ja ihan täydellinen marjasmoothien sekaan! Yksi mitallinen suuresta pakkauksesta tai sitten annospussi on loistolisä.

Myös esimerkiksi Voimaruoalta löytyy superhyvänmakuinen kaurainen mustikkamaustettu herannospussi* (hollantilaista heraa). Tietty koska saatavuuden puolesta on helppoa ja tunnen sisällön, käytän eniten FASTia. Hera80:ssa on pieni makeus, minkä takia en tykkää sheikata sitä ihan vain veteen (silloin suosin kasvisproteiinia). Smoothien tai puuron joukossa vivahde ja koostumus ovat pelkästään edukseen, ja tekevät okonaisuudesta kivan kuohkean, pirtelömäisen.

Yksinkertaisimmillaan tarvitset:

  • valittua nestettä (esim. kasvismaito)
  • banaani
  • jäisiä marjoja
  • annospussillinen tai mitallinen proteiinilisää

Nesteen määrää säätelemällä saa joko lusikoitavan tai juotavan smoothien, itse teen vaihtelevasti molempia. Annostelun hoidan ihan näppituntumalla, ei ole niin tarkkaa tuleeko marjoja vähemmän vai enemmän, toimii silti.

Koska nykyään myönnän jonkin verran hifisteleväni smoothieiden kanssa, heitän sekaan silloin tällöin vielä epämääräisen kansa viher-, marja- tai hedelmäjauheita. Tai kaikkia niitä Mutta toki mitä enemmän sekoittaa keskenään, sitä enemmän yllätys maku on, mutta tuolla edellä mainitulla kombolla se on ihan huippu!

*saatu blogin kautta

Luistelua Helsingin Jääpuistossa

0

Jo varhain tänä talvena sytyin ajatukselle luistelusta. Osansa poltteluun on varmasti tuonut se, että kuljen monta kertaa viikossa Rautatientorilla seisovan MyHelsinki-kyltin ja sen vieressä tuttuun tapaan sijaitsevan Jääpuiston ohi.

Siitä on ikuisuus kun olen edellisen kerran ollut luistimilla. Muistan sen toki hyvin, silloinkin edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo vuosia. Olin 19-vuotias ja tulin trefeillä viedyksi Brahenkentälle luistelemaan. Tuosta neljäntoista vuoden takaisesta kerrasta jäi hyvät muistot, satoi lunta kauniisti ja talvi-illan luistinrata oli rauhallinen, mutta jostain syystä silti sen jälkeen ei vain ole tullut vedettyä luistimia jalkaan.

Kun tänään viimein pääsin palaamaan jäälle, mietin miten ihmeessä olenkaan antanut kulua niin kauan aikaa. Koin innostusta, vaikka tasapaino vielä haparoi. Muutenkin ja jo sen puolesta, että sain kunnian toimia pienen innokkaan ihmisen tukikeppinä ja jäältä takaisin jalkeille nostajana – yhä uudestaan ja uudestaan. Silti, luistimilla pysyttely oli helpompaa kuin olin kuvitellut ja tiedän jo, ettei tämän talven luistelukerrat jää tähän. En malta odottaa, että pääsee kokeilemaan luistimilla jopa pientä vauhtia – ja todennäköisesti sen myötä myös omaa kellahtamista jäälle.

Keskustan sydämessä sijaitseva Jääpuisto on todella otollinen tilaisuus kokeilla luistelua helposti. Meidän, siis minun, Elsan, Einon ja Kaamoksen Jääpuistovisiitti oli blogin kautta saatu, mutta eipä tuo muutoinkaan paljoa kustanna vaikka välinevuokran mukaan ottaisikin. Luistimet saa siis vuokralle helposti ja ohessa on pukukoppi, jonne halutessaan voi jättää tavaroita.

Tänä superkauniina lauantai-iltapäivänä liikkeellä oli niin perheitä, pariskuntia kuin turistejakin. Jonoa oli jonkin verran, mutta se meni nopeasti ja jäällä mahtui vielä kivasti liikkumaan. Joskin eri kokoisten ja tasoisten luistelijoiden sekamelskassa kyseessä on enemmän fiilistely kuin vauhti. Lasten luistelukoulu toki toi nyt oman täytteensä kauniissa jäässä olevalle kentälle. Ohessa on kahvila, jolle täytyy antaa erityismaininta vegaanisesta leivästä. Aika huippua!

Seuraavaa luistelukertaa varten mietin jo, mistä saisi helposti luistimet lainaan tai vuokraan. Liekö Brahenkentän tuntumassa vuokrauspistettä? Näitä kuvia katsoessa tosin en luvannut itselleni vain seuraavaa luistelukertaa vaan myös kampaajakäynnin. Hiukset ovat jo niin pitkät, ehkä todella olisi hyvä hetki leikata latvaa muutama sentti!

Kaikki kuvat: Eino / Tämän kylän homopoika, luistelu saatu blogin kautta.

Monikäyttöiset vapaa-ajan vaatteet

4

Yhteistyössä Raiskin kanssa.

Yksi tärkeistä pukeutumiseen liittyvistä päätöksistäni on ollut hankkia vain monikäyttöisiä vaatteita.

Käytännössä usein se on tarkoittanut yksinkertaisia ja pääsääntöisesti yksivärisiä vaatteita sekä asusteita. Sellaisenaan siis melko neutraaleja, mutta kääntöpuolena sitäkin monipuolisemmilla yhdistelymahdollisuuksilla varustettuja ja erityisen aikaa kestäviä.

Monikäyttöisyys kiinnostaa erityisesti myös kotimaisen ulkoilu- ja vapaa-ajanvaatteisiin erikoistuneen Raiskinkin kohdalla. Vaatteet ovat ajattomia ja hyvällä tavalla helppoja, kuten vaikka tämä Raiski Sumner-setti, joka löytyy myös plussakoossa ja parilla eri värivariantilla.

Kauniin harmaa kokonaisuus on kiinnostavan monipuolinen. Olen sen mielessäni yhdistänyt vaikka kuinka monella tavalla ja se on hyvä merkki. Vaatteen on syytä jäädä kauppaan jos mieleen tulee vain yksi tai kaksi käyttötapaa tai -kohdetta. Sellainen vaate päätyisi kuitenkin pian kiertoon, joten parempi olla edes hankkimatta.

Sumner-setin huppari ja housut myydään erikseen ja alaosasta on peruskoissa tarjolla myös mustaa, mikä olisikin kiinnostava yhdistelmä; musta alaosa ja harmaa yläosa. Paksua ja mukautuvaa neulostrikoota oleva setti päihittää kotioleilussa mennen tullen rakenteeltaan yhtenevät oloasut, mutta yhtä lailla sen voi heittää päälle välikautena kevyeen ulkoiluun tai joogaan lähtiessä.

Vaikka suurimmassa osassa näitä kuvia setti onkin kokonaisena päällä, näen jollain tapaa kiinnostavampana kummankin palasen käyttämisen erikseen ja siten sitä olenkin viime viikkoina eniten käyttänyt.

Ajatelkaapa vaikka hupparia yhdistettynä mustiin farkkuihin, bleiseriin ja nilkkureihin – loistava arkikombo (joka muuten on ollut viimeisenä kahtena viikonloppuna päälläni)! Tai sitten housut kauluspaidan ja tennareiden (tai korkkareiden) kanssa – täydellinen toimistolook. Takuutoimiva yhdistelmä tietenkin on myös yhdistää housut värikkääseen collegepuseroon tai lämpimään neuleeseen, kuten näissä kuvissa.

Miksei Sumner-huppari kävisi myös hieman sporttisen skaterhameen kanssa. Ja sitä rataa. Harva vaate taipuu yhtä hyvin ja uskottavasti kotirentoilusta ryhdikkääseen toimistolookiin ja se jos mikä, on erityisen kiinnostavaa. Sitä paitsi, viime aikoina tuntuu olleen pinnalla tietty sporttihenki arkilookeissa.

Kun puhutaan eri tyyleistä, voidaan samaan hengenvetoon puhua myös eri muodoista. Tismalleen sama setti, mutta plussamallistosta, löytyy Elsan päältä ulkoiluun yhdistettynä ja näyttää superhyvälle! Toisin sanoen, mitoitus taipuu loistavasti erikokoisille.

Raiski on jo 40 vuotta toiminut kotimainen ulkoiluvaatemerkki, joka alun perin lähti lasketteluvaatteista ja on sittemmin laajentunut myös vapaa-aikaan. Vaatteet suunnitellaan suomalaista mitoitusta ja käyttötarpeita ajatellen.

Vaatteet ovat järkevän hintaisia ja niitä pystyy hankkimaan nettikaupasta, ja esimerkiksi Stockalta löyty Raiksin oma shop-in-shop. Omalla kokemuksella mitoitus on melko väljää, kaikki omistamani Raiskin vaatteet ovat pienintä kokoa, eivätkä tunnu lainkaan mistään kiristäviltä tai puristavilta, ja mittasuhteet ovat kaikin puolin mainiot.

Päällä: Raiski Sumner takki ja Sumner housut (molemmat kokoa 34).