Olenkin joskus kertonut, että meillä on miehen kanssa muodostunut tavaksi ja tavoitteeksi tehdä reissu aina vuosipäivänämme ja napata reissunpäällä yhteiskuva omiin arkistoihin. Ties mitä niistä joku päivä keksii, ehkäpä kehystää parhaimmat tai vaikka kaikki? Ensimmäisenä vuosipäivänä poseerattiin liitutaulukyltin kanssa Islannissa ja toisena vuonna Kroatiassa. Tänä vuonna Malta oli yhtä kuin vuosipäiväreissumme, eli aika uudelle kuvalle! Oikeasti tarkoitus oli ottaa yhteiskuva Cominolla, mutta unohdettiin retkelle lähtiessä pakata kyltti mukaan, niinpä jouduttiin näin vikana lomapäivänä improvisoimaan kuvaustaustan kanssa. Sopiva miljöö löytyi kuitenkin ensiyrittämällä Slieman satamasta, kaunis Valletta horisontissa.

Sain mieheltä pitkin hampain luvan yhden yhteiskuvan julkaisuun, mutta hassuttelut ja söpöilyt jääköön omiin arkistoihin. :)

anniversary malta 1liitutaulukyltti

Kiittelen jälleen Canonia ja Republicia jotka ovat jo pelastaneet niin monta reissuani kameralainoillaan! Tällä reissussa lainassani on aina yhtä ihana Canon EOS 6D, josta olen taas löytynyt muutamia itselle uusia kivoja ominaisuuksia ja myös perusobjektiivi on osoittautunut mielettömän monikäyttöiseksi. Aikamoinen järkälehän kamerakokonaisuus on, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri, että mahdottoman hyvä, ihan lempparini! Joku päivä vielä hankin omaksi kun sattuu käytetty hyvään hintaan vastaan tai joku muu supertarjous eteen (huoh, tulisikin…)!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

18 comments

Vastaa

Aivan ihan idea o (∩ ω ∩) o

Vastaa

Kiitti <3

Vastaa

Onnea teille vuosipäivän johdosta! Taisin sanoa jo vuosi sitten samaa, mutta aivan ihana tapa ottaa vuosittain valokuva muistoksi. Ja aina eri maisemissa :) Vähän eri kuin joka vuosi omassa olkkarissa, vaikka koti olisikin, ja onkin, tärkeä paikka elämässä.

Vastaa

Kiitos kovasti!! Tämä on kyllä osoittautunut ihan hauskaksi tavaksi ja tietenkin muistoksi jäävän kuvan lisäksi kuvauspaikan miettiminen ja kuvan ottaminen on hauskaa yhdessä tekemistä, jota tuskin muuten tulisi tehtyä, ellei olisi yhdessä päätetty traditio :)

Vastaa

Tosi kaunis kuva teistä ja apua, miten ihana idea tuo vuosipäiväkuvaus! :)

Vastaa

Voi kiitos <3

Vastaa

Ihana tapa! :) Harmi kun en voi kopioida sitä enää omaan käyttöön, ellemme sitten ryhdy neljän vuoden viiveellä siihen.

Mistä tuo mekko on ostettu? Aivan ihana!

Vastaa

Hihi, joo, vastaava ei oikein onnistu viiveellä toteutettuna :D

Kiitos kovasti, asun toppi on Lindexistä ja hame Mangosta – molemmat ihan vastikään hankittuja, joten saattaapi vielä löytyä liikkeistä :)

Vastaa

Onnea vuosipäivän johdosta! On muuten todella ihana idea, täytyy kysäistä mieheltä josko hänkin tykästyisi samanlaiseen ideaan! Mikä niissä miehissä muuten on, että pitkin hampain täytyy yhteiskuvan laittoa blogiin perustella ja kinuta :D Toisaalta en liian paljastavaa kuvaa vielä tässä vaiheessa halua laittaakkaan, mutta joku olisi silti kiva!

hanna
http://www.hannamariav.com

Vastaa

Kiitos kovasti!!

Haha, no niinpä, samaa olen miettinyt :D Välillä tuntuu, että mies nikottelee jo siitä, että pelkkä käsi näkyy – saati kasvot :D No mutta, edistystä sentään, että olen saanut muutaman kuvan ihan vuoden, parin aikana julkaista… ;)

Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Ihana perinne <3

Vastaa

Kiitti <3

Vastaa

Ihaninta ikinä! <3 <3 <3 <3

Ja hei tervetuloa Suomeen, tuottehan auringon tullessanne? ;)

Vastaa

Hihi, kiitos ihana <3

Vastaa

Onnea, onnelliset! :-)

Vastaa

Kiitos <3

Vastaa

Ihania kuvia! Onnea teille :)

Vastaa

Voi kiitos <3

Leave a Reply to Tupuna Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.