Hyvää uutta vuotta! Näin uuden vuoden alussa on hyvä hetki palata vielä vanhaan ja tuttuun tapaan koota yhteen kaikki mennen vuoden blogissa julkaistut asut. Vuodelta 2020 niitä kertyi 76, eli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta toisaalta, olihan vuosi muutenkin hyvin erilainen.

Pukeutumiseen vaikutti merkittävästi oikeastaan kaksi seikkaa. Ensimmäisenä tietenkin korona (mihin se ei olisi vaikuttanut!). Kotona tuli vietettyä niin paljon enemmän aikaa kuin ehkä koskaan ennen. Kaikenlaiset tapahtumat ja työtapaamiset peruuntuivat tai siirtyivät etänä pidettäviksi, joten pukeutuminenkin adaptoitui uudenlaiseen arkeen.

Toisena vaikuttavana tekijänä on ollut remontti, joka on käytännössä haukannut puolet vuodesta. Kesällä remontti vaikutti pukeutumiseen ennen kaikkea sillä, että tuli yhä enemmän liikuttua vaatteissa, jotka sopivat remppatyömaalle ja kestävät pienet kolhut. Vuoden loppupuoliskon taas olen elänyt evakkoaikaa, jossa suurin osa vaatteista seisoo edelleen tiiviisti varastossa ja käyttövaate- sekä asustevalikoimani on ollut erittäin rajallinen. Tarkalleen ottaen noin pari matkalaukullista, joissa vaatteet edelleen seisovat, miehellä kun ole ollut luovuttaa kaappitilaa. Niinpä päivä alkaa matkalaukun kaivamisella vaatekaapin avaamisen sijaan. Kaikkeen tottuu ja kuukaudet ovat menneet vauhdilla, mutta myönnän, että kaipaan monipuolisempaa pukeutumista ja haaveilen jo varastossa seisovien takkien saamisesta käyttöön, muiden vaatteiden ohella. Tuntuu oikeastaan tyhmältä seisottaa kivaa puettavaa varastossa ja toivon, että ne ovat vielä kunnossa kun saan ne käyttöön. Mikä onneksi on pian, sillä heti kun asunnosta saa loput pölyt siivottua ja listat paikoilleen, alan tuomaan vaatetta sisään. Ehkä siis tästä vuodesta tulee enemmän omalta tuntuva pukeutumisvuosi?

Luulen, että tänä vuonna olen käyttänyt housuja entistäkin vähemmän. Ystävääni nauratti kun uurastin remontin keskelläkin hameessa. Hame on yksinkertaisesti itselle kaikkein mukavin vaate. Yritin housuja, mutta hame tuntui helpommalta, niinpä olen remontoinut hameessa viis naurahduksista. Sitä paitsi, ystäväni ole koskaan itse käyttänyt hametta, joten mistäpä olisi tiennyt sen ihanaa armollisuutta ja mukautuvuutta. Eli hame on ehdottomasti se oma juttu.

Kehityksen suuntana on selvästi parina viimeisenä vuotena ollut lisääntynyt midimittaisten hameiden käyttö, mutta edelleen olen varsin mukautuva helman pituuden suhteen. Olen liian paljon elämäni aikana saanut kuulla siitä, että ikäiseni pitäisi jo unohtaa lyhyt helma tai muuten täysin värittynyttä keskustelua hameen tyköistuvuuteen tai helman pituuteen nähden, ja yhä vain olen välittämättä siitä. Mielestäni aina kokonaisuus ratkaisee. Välillä lyhyt helma näyttää kivalle, välillä pitkä, ei siinä sen ihmeempää.

Lempivärejä on edelleen vaikea valita, melkein kaikki menee, kuten kuvistakin on helppo päätellä. Ylipäätään tykkään väreistä, ja kuten olen aiemmin todennut, se ei tarkoita värikkyyttä. Pidän silti harmoniasta, ja värejä voi käyttää harmonisesti. Loppuvuoden asusteet tosin ovat olleet hyvin mustia, ne kun sattuivat olemaan ne, jotka kesän lopulla nappasin matkaani evakkoasumiseen.

Kolmas pienesti pukeutumiseen vaikuttanut asia on ollut matkojen puute, mikä on tarkoittanut sitä, että kunnon helle tai trooppinen sää ei löydy kuvista. Kaikki on ehkä tunnelmaltaan piirun verran arkisempaa ja hellemekoille on lopulta ollut vain muutama käyttökerta tänä vuonna. Osin tosin senkin takia, että vietin lämpimämpänä aikana paljon aikaa remontin keskellä ja kesä siinäkin mielessä meni vähän ohi.

Alkuvuoden kuvien katsominen sai kaipaamaan kovasti varastossa seisovaa vaatetusta, erityisesti lämpimän ruskeaa takkia. Näinä harmaina viikkoinan oma pukeutuminenkin on tuntunut harvinaisen värittömältä.

Kyseinen takki menee ehdottomasti vuoden lempparivaatteisiin. Samoin kuin usean kesäasun kohdalla näkyvä korikassi. Se oli jo edellisenä vuotena paljon käytössä ja ennustan menestystä myös tulevaan kesään kunhan vain kestää. Kesäasuista suosikkeja oli myös valkoinen olkaimellinen midimekko sekä Vagabondin mustat mokkapintaiset avokärkiset kesäkengät. Ne olivat mielettömän mukavat jalassa ja siten kulkivat vähän kaikkialle kanssani. Kesän lopussa kunto tosin oli varsin kärsinyt, joten saa nähdä miten ne kantavat jatkoon.

Muita suosikkeja on midimittainen pantterihame, joka tuntuu käyvän yksiin kaiken kanssa ja on supermukava. Samoin ruutubleiseri on niitä ihanan monen kanssa yksiin sopivia vaatteita. Talvisemmista vaatteista alkuvuoden tummansininen talvitakki on ihan lemppareita, ollut jo parin muutaman vuoden ajan, ja kaipaan sitäkin kovasti käyttöön varastosta.

Mielenkiintosita nähdä, millaiseksi tämä vuosi muodostuu. Toki monella tapaa, mutta myös pukeutumisen suhteen, sillä ei enää tarvitse ottaa sellaisia asioita huomioon kuin remontti ja evakkoasumine.

Menneiden vuosien julkaistut asut:

Vuoden 2019 asut
Vuoden 2018 asut

Vuoden 2017 asut
Vuoden 2016 asut
Vuoden 2015 asut
Vuoden 2014 asut
Vuoden 2013 asut
Vuoden 2010 asut

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Tuo ”ukrainalaisen kansallispuvun” hame on edelleen suosikki. Housut sopivat sinulle hyvin, kun olet pitkäjalkainen, mutta yhtään housuasua ei näyttänyt kuitenkaan kuvissa olevan.
Mielestäni jokainen saa panna päällensä mitä tykkää, minäkin tulen vuosi vuodelta räväkämmäksi, kun aiemmin pukeuduin aina mustaan. Ostin juuri muhkean täkkitopan ruosteenruskeassa värissä, mies oli että mikä tuo on???
Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

Vastaa

Kiva kuulla! Siitä tykkään itsekin paljon ja odottelen jo kovasti, että saan sen kaivettua remonttisäilöstä taas käyttöön – kuten muutamaa muutakin vaatetta erityisesti!

Olen niin samaa mieltä, jokainen saa pukeutua miten parhaaksi näkee, tärkeintä, että kokee olonsa hyväksi ja luontevaksi. Musta tuntuu olevan monelle melkoinen turvaväri ja onhan se kieltämättä helppo, mutta samalla ihanaa nähdä myös kokeilua. Aina voi palata tuttuun vanhaan, mutta välillä kokeilun kautta voi löytää itselleen jotain uutta :) Tuo jättitoppis kuulostaa ihanalle! Tykkään tosi paljon ruosteenväristä, se sopii hyvin juurikin klassisen mustan kanssa, eli on helppo yhdistellä, mutta kuitenkin siinä on vähän särmää.

Samoin, ihanaa alkanutta vuotta ja kiitos kaikista suuresti ilahduttaneista kommenteista! ❤️

Vastaa

Nyt huomasin vasta, olihan siellä pari housuasua. Kuvien mekoista pidän myös paljon, oma mekko on vieläkin hakusessa.

Vastaa

Hihk, joo, pari mahtui mukaan, mutta suhteessa mekkoihin/hameisiin ei kyllä montaa! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.