Uskaltauduin perjantaina ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulos avokkaissa, eikä se ollut yhtään hullumpaa, mutta silti vielä kaikkina muina päivinä olen pitäytynyt turvallisesti nilkkureissa. Mustia nilkkureita olen tosin käyttänyt niin paljon, että ne on kyllä tämän talven osalta ihan loppuun käytetyt, ruskeita sen sijaan kestää vielä jotenkuten katsella. Jos nyt lämpötilat pysyisivät vähän tasaisempina niin luopuisin niistäkin mielelläni ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, mutta viimeisimmät sääennusteet saavat vähän varuilleen. Onneksi tänään on kaunis kirkas sää, vaikka myönnettävä on, että kellojen siirto on sekoittanut päivärytmiä enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi edetä aamupalaan asti vaikka kello on jo ylittänyt reilusti puolen päivän. Huh, onneksi on sunnuntai.

Tämä asu on viime viikolta kun käytiin ihanan Shoeloverin Anskun kanssa erään kenkämerkin lanseerauksessa, mistä lisää vielä myöhemmin. Hänelle myös valtavan iso kiitos asukuvista sekä tietty mahtavasta iltapäivästä! ♥

violetti paita 21violetti paita 11violetti paita 7violetti paita 15violetti paita 5Hame: Mango / Pusero: Zara / Vyö: Global / Laukku: Massimo Dutti / Nilkkurit: Nine West /
Kaulakoru: H&M

Psst. Lisäsin muutaman uuden kohteen Huuto.netiin , joten käykäähän kurkkaamassa! :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kiitos kaunotar sulle, oli tosi hauskaa! Ja oli kiva välillä toimia myös kuvaajana, sitä kun tulee tehtyä niin harvoin, ellei lasketa ruoka-annoksia tms :D

Vastaa

Hih, no niinpä – sai oikeasti vähän perspektiiviä kameran takana olemiseenkin asukuvien kanssa, eipä todella ole näiden blogivuosien aikana montaa kertaa tullut otettua vaatekuvia muista :D

Vastaa

Mikäs neuvostopimu täällä luuraa? Käsilaukku ja saapaat on ihan kuin… mistä? Pusero on mustalaisilta ja tuo hame, kuka tuollaista käyttäisi? Ihanko arpomalla heität noita juttuja tänne?

Vastaa

Hei taas, kommenttejasi on aina yhtä kiva lukea kun kielenkäyttö on joka kerta niin värikästä :) Tiedätkin jo mitä vastaan tälläkin kertaa; makuja on monia ja ehkä sokea kanakin joskus osuu jyvään ;) Ihanaa viikon jatkoa!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.