Voisi sanoa, että onneksi tänään on ollut harmaata, sillä olen viettänyt päivän läppäriin liimautuneena, päivälenkkiä Töölönlahden ympärillä lukuun ottamatta. Aurinkoisella säällä olisi saattanut iskeä syyllisyys kotona pysyttelystä. Kävin hakemassa pariksi viikoksi lainaan Canon 6D -rungon, joka on vaihtunut uudeksi haavekamerakseni. Toivon todella, että saisin vielä tämän kevään aikana hankittua kyseisen laitteen, sillä jo näin muutaman käyttökerran perusteella olen todella tykästynyt siihen. Mieskin intoutui (!) ihan toisella tapaa kokeilemaan asukuvia ottaessa ja myönsi, että vanha, jo kohta kolme vuotta palvellut kamerani tuntuu tämän rinnalla aivan lelulta, enkä voi kieltää asiaa, eipä niissä juuri muuta samaa olekaan kuin merkki ja väri.

Kaivoin käyttöön myös toisen objektiivini, joka ei siis nykyiseen kameraani jostain syystä istu. Sen lisäksi innostuin opettelemaan raw-kuvien käsittelyä, jota tähän asti olen varsin ansioituneesti vältellyt vaikka niin moni onkin sitä suositellut. Päätin, että on aika vihdoin opetella uutta ja niinpä napattiin viikonlopun kuvat rawna. Nyt olen istunut nenä kiinni läppärin ruudussa harjoitellen niiden käsittelyä ja aikaa on mennyt aivan tolkuttomasti! Mutta kaipa tämäkin on asia, joka pikkuhiljaa rutinoituu ja helpottuu kun oppii oikeat kikat ja löytää nopeimmat tavat saada kuvat julkaisukelpoiseen kuosiin. Kärsimättömyys vaan on meinannut hetkittäin ottaa ylivallan ja kone on tehnyt muutaman kerran mieli tuupata ikkunasta alas.

Normaalisti olen tottunut lähinnä hienosäätämään värejä ja kontrasteja, mikä toimii aina siihen asti, kunnes kameralle onkin tallentunut jotain muuta kuin oli visioinut tai olosuhteet muuten vain ovat haastavammat (kuten vaikkapa läpi talven Suomessa). Toivon rawn vaikuttavan positiivisesti asiaan ja tuovat paljon enemmän pelivaraa eri tilanteissa napsituille kuville. Siihen kun vielä lisätään (toivottavasti tuleva) uusi kamera ja mahdollisuus käyttää valovoimaisempia objektiiveja, niin ehkäpä blogikuvienkin kanssa päästään taas askel eteenpäin!

ruututakki 01ruudullinen talvitakki 01ruudullinen takki 08ruudullinen takki 27ruutujaburgundy scarfNeule: Lindex / Ruututakki: NewLook / Kaulahuivi: Cubus / Laukku: Zara / Vyö: Global / Hame: H&M / Saappaat: Billi Bi, saatu blogin kautta / Kello: Daniel Wellington

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Todella hyvälaatuisia kuvia olet testipelilläsi saanut. Ei siis varmaankaan olisi huono hankinta. ;)
miia

Vastaa

Oi kiitos, ihana kuulla! Voih, kai se on pakko venyttää kukkaronnyörejä niin, että saisi kyseisen pelin itselleen hankittua. Vai huomaisikohan kukaan, jos palauttaisinkin tämän sijaan vanhan kamerani? :D

Vastaa

Ihana asu -jälleen kerran! :) Vitsit, toi viininpunainen laukku pomppasi silmään. Miulla on kans viininpunainen laukku, sellainen pieni ja siro ja tosi vanha, heh. :)

Vastaa

Oi, kiitos kovasti!! Viininpunainen on ihana väri ja omaan kaappiin on ilmestynyt sitä vähän joka muodossa – tämä viininpunainen laukkukin on ollut tosi kovassa käytössä ostohetkestä lähtien! Väri on varmasti sellainen, joka kestää aikaa, joten ei haittaa vaikka olisi kuinka vanha tahansa! :)

Vastaa

Hieno väriyhdistelmä

Vastaa

Kiitos kovasti!!

Vastaa

Kauniita ja muutenkin hyviä kuvia olette saaneet napsittua :).

Vastaa

Oi, kiitos! <3

Vastaa

No on kyllä upeita kuvia! :)
Tuota väriyhdistelmään ihastelinkin jo aiemmin instassa ja jatkan ihastelua täällä blogin puolella. <3

Voidaankohan ujuttaa mun muistikortti tohon kameraan torstaina asukuvien ajaksi? :D

Vastaa

Oi kiitos ihana!! Hihi, ilman muuta voidaan vaihtaa muistikorttia :D Ihana nähdä huomenna <3

Vastaa

Voisitko muuten tehdä joskus postauksen, miten hyviä (asu)kuvia otetaan, vaikka käytössä ei ole pokkaria ja perusjärjestelmäkameraa kummempaa? Miten kuvista tulee noin valoisia (tai mikähän olisi hyvä termi)? Itselläni pahin ongelma on se, että kasvot tuntuvat aina näyttävän kamalilta eli kiiltäviltä tai jotenkin onnettomasti varjojen muokkaamilta tms.. Sellaista monissa blogikuvissa esiintyvää valoisuutta (joka peittää esimerkiksi kasvojen virheitä) kaipaisin. Onko kyseessä vain riittävä ja oikeasta suunnasta tuleva valo? Onnistuisiko siis tavallinenkin ihminen kuvaamaan itsensä edustavasti pienillä kikoilla? Olen ymmärtänyt bloggauksista, että ei kaikilla suosituilla bloggaajillakaan esimerkiksi ole superhyvää ihoa, mutta kuvissa sellaista ei huomaa, kenties juuri sen oikein tulevan valon takia.

Vastaa

Kiitos kovasti ideasta, aloinkin jo heti mielessäni pureskelemaan aihetta ja pistämään ajatuksia ylös! :)

Valolla ja varjoilla on kyllä tosi iso vaikutus siltä, miltä iho kuvissa näyttää! Toisinaan itsekin joudun testailemaan kuvien ottamista muutamassa paikassa löytääkseni sellaisen, jossa värit pääsevät parhaiten esiin ja iho näyttää terveeltä (eikä sellaiselta kuolleen kalpealta, heh). Monesti jo pelkkä suunnan vaihtaminen kadulla saattaa vaikuttaa väreihin isosti, joten jos tuntuu, ettei joku kohta toimi, kannattaa vaihtaa vähänkin kulmaa (kohteen ja/tai kameran), niin johan voi tulla parempi lopputulos :)

Ja kovia varjoja itse vältän, eli parhaat kuvat tulee epäsuorassa pehmeässä valossa ja kun valoa on tositosi vähän, kasvojen kääntäminen vaaleimpaan seinään/suuntaan saattaa auttaa merkittävästi. Mutta, mutta, minäpä pureskelen näitä lisää ja katson saisinko jonkun järkevän ja vähän selkokielisemmän postauksen aikaan! Kiitos siis mainiosta aihevinkistä! :)

Vastaa

Vautsi mikä kokonaisuus! Tämä on kyllä todella kaunis ja sopii sulle mielettömän hyvin! Vihreä ja violetti on kauniit värit yhdessä.

Vastaa

Oi, kiitos tuhannesti!! <3

Vastaa

Kaunis kokonaisuus! Tykkäsin etenkin saappaista. :-)

Vastaa

Oi, kiitos kovasti!! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.