Vaikka hämäryys harmittaa ja väsyttää, niin olen älyttömän inspiroitunut ja innoissani syyspukeutumisesta, etenkin näin alkusyksyllä, jolloin lämpötilat mahdollistavat melkein kaiken ääripäitä lukuun ottamatta. Olen inspiroitunut niin paljon, että asuyhdistelmiä tuntuu pomppaavan mieleen yhtenään. Asuja onkin mielessä varastossa jo ainakin seuraavalle parille viikolle, joten nyt ei ainakaan tarvitse kärsiä tunteesta, ettei muka olisi mitään päällepantavaa! Lähinnä olen huolissani, että ennätänhän käyttää kaikkia suunnittelemiani asuja ennen kuin ilmat kylmenevät lisää, tämä syksyn vaihe kun on yleensä nopeasti ohi.

Tämän syksyn vaatteissa inspiroidun erityisesti vetoketjuista, jotka saavat näkyä ja särmittää muuten klassisia vaatteita. Etenkin Zaralla vetoketjuja tuntuu löytyvän yhdestä jos toisestakin vaatteesta, ja etenkin klassisissa kynähameissa se on mielestäni älytömän kiva lisä.

Talvitakki on vielä hakusessa, mutta jostain syystä en tunnu löytävän mieleistä. Olen kolunnut läpi kaikki tutut kaupat ja nettikaupat, mutta kerta toisensa jälkeen pettynyt. Valikoimat ovat täynnä syksyn muodin mukaisia takkeja, joiden linjat ja värit eivät silmääni miellytä.

Mielessäni olen jo piirtänyt kuvan klassisen naisellisesta, sirosta ja vaaleasta takista, mutta kaikki takit joihin törmään ovat enemmän tai vähemmän laatikoita, monet kaksirivisellä napituksella ja jollain tavalla mitoitukseltaan vääriä. En ostanut viime talvena takkia, mutta päätin, että tänä vuonna on aika hankkia uusi, mutta jos valikoima ei monipuolistu, jää takkihankinnat tältäkin talvelta tai siirryn suosiolla etsimään mieleistä käytetyistä.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.