No niin, aika vastauksille! Kiitos tuhannesti mielenkiintoisista kysymyksistänne! Tiivistin hieman niitä ettei postauksen mitta levähtäisi käsiin, toivottavasti osasin poimia oleellisen. :) Näissä vastauksissa käsittelen lähinnä pukeutumista, estetiikkaa ja suhteeseen liitännäisiä asioita. Huomenna sitten loput; lähinnä matkustukseen, arkeen ja harrastuksiin liittyvät kysymykset. Miehen vastauksiin pääset tästä.

Pukeutuminen ja estetiikka

1 .Seuraatko esim. julkisuuden henkilöiden tyyliä ja pukeutumista? Seuraatko muuten jonkun julkisuuden henkilön uraa, onko sinulla ”esikuvia” tai vastaavia esim. ammatillisessa mielessä tai muuten?
Olen varmaan maailman huonoin seuraamaan julkisuuden henkilöitä, ja olen aina ihan pihalla kun puhutaan näyttelijöistä/laulajista/urheilijoista/tyyli-ikoneista. Politiikka kiinnostaa jonkin verran, joten sillä saralla nimet ovat hieman tutumpia. Nimet tuotoksen takana nousevat esiin ehkä sellaisissa asioissa kuin julkaisut ja kannanotot, mutta muissa yhteyksissä en pahemmin kiinnitä huomiota lehtien/ruudun kasvoihin. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut asioista kuin ihmisistä, mutta arvostan tunnettuja(kin) henkilöitä, jotka osaavat ilmaista itseään hyvin, sekä omaavat riittävän rohkeuden herätellä ajatelemaan (eritavoin). Perusteltuja mielipiteitä on aina ilo lukea/kuulla monipuolisesti, ja arvostan kykyä herätellä tietoisesti keskustelua asioista ei itsestä.

2. Eniten minua kuitenkin kiinnostaa työpukeutumisesi – olen ajatellut, että blogissa olevat asut ovat pääasiassa vapaa-aikaan?
Ihan totta, että nykyään (siis viimeisen vuoden aikana) blogissani on lähinnä vapaalla olevia asuja, johtuen siitä, etten ole raaskinut pyytää miestä pitkän työpäivän jälkeen arkiasuja kuvaamaan, eikä tilaa ole ottaa itse kuvia sisällä. Pimeänä kautena myös valon ja tilan puute ovat olleet huono yhdistelmä. Paljon ei tyyli kuitenkaan arjesta poikkea, ehkä linja on aavistuksen virallisempaa (ainakin toisinaan yrittää olla), eli jos nyt vähän pidempää hametta ja sen sellaista. Mielelläni kyllä niitäkin kuvailisin, jos olisi mahis itselaukaisimen käyttöön (tai mies kokisi jostain syystä herätyksen asukuvien oton ihanuuteen, vink vink). Jotkut asuista kyllä ovat olleet töissäkin päällä, mutta selvästi useampi kyllä on vapaan asuja.

3. Ompeletko vielä itse tai käytkö kirppareilla?
Valitettavan vähän. Tahtoisin käydä enemmän (vaikken kyllä tiedä mihin näin Vallilan Valtterin lopetettua enää edes menisin), mutta arki imee mehut sen verran hyvin, että ajatus todella aikaisesta viikonloppuaamun heräämisestä tuntuu painajaiselta. Sen sijaan shoppailen kyllä säännöllisesti Huuto.netissä ja Ebayhin parhaillaan tutustun. Sama ajan puute on estänyt myös vaatteiden tekemisen, vaikka ompelukoneen toinkin sisälle varastoon heittämisen sijaan. Haave olisi ommella, mutta kun se taistelee ajasta muiden kivojen asioiden kanssa, jää se näillä päivän vaapaatunneilla toissijalle. Mutta ehkä vielä joku päivä :)

4. Minkälainen tyyli sulla oli teininä? Ja mitkä asiat siihen silloin vaikuttivat – kaverit, idolit, muotilehdet, viikkorahan määrä…
Taidan olla tyypillinen lama-ajan lapsi siinä, että raha oli kortilla ja uudet vaatteet olivat harvinaisuus. Äitini on aikoinaan tehnyt paljon vaatteita minulle, ja muistan lapsena kohokohtia olleen kun pari vuotta vanhemmalta serkulta saapui laatikko vanhoja käytettyjä vaatteita. Vaatteet eivät siis pitkään mitenkään erityisesti kiinnostaneet, eikä kiinnostus olisi paljoa auttanutkaan. Alkuteini-iän kuljin siis neuleissa ja farkuissa, sitten heräsin hameiden käyttöön, mutta puketumisella leikittelyyn ja mahdollisuuksiin havahduin oikeastaan vasta vähän ennen täysi-ikäisyyttä – toisin sanoen sitten, kun oli opiskelujen ohella siirtynyt työelämään ja oli edes jotain millä hankintoja tehdä. Sen jälkeen onkin ollut kirjoa ja kokeilua huomattavasti enemmän :)

5. Miten hoidat ja huollat vaatteitasi? Kuluvatko kaikki illat silitysrauta kädessä?
Tartun silitysrautaan harvoin ja pitkin hampain, yritän hankkia vaatteita, joita ei tarvitse pahemmin puunata ja toki pyrin säilyttämään niitä hyvin, ilmavasti sekä kosteus-/ötökkävapaasti. Muuten vaatteiden huoltoni rajoittuu lähinnä pesuun, ja pyykitkin kerääntyvät pinoiksi herkästi. Varsinaista huoltoa teen nahkatuotteille ja toki päällysvaatteita vien pesulaan aika-ajoin.

6. Mitä mieltä olet kauneusleikkauksista ja muista kosmeettisista toimenpiteistä esim. täyteaineista? Voisitko kenties harkita turvautuvasi vastaaviin itse?
Pidän kroppaa jokaisen henkilökohtaisena asiana, mutta totta kai yleistä ilmapiiriä, joka vaikuttaa siihen, millaisten lasien läpi ihmiset kehoaan tarkastelevat, yhteisenä asiana. Pyrin pysymään asialle objektiivisena, mutta tietenkin kannustan kaikkia miettimään ja tutkailemaan rauhassa, pohtimaan motiiveita ja miettimään, voisiko niihin asioihin vaikuttaa muuten – hoitaa syytä eikä seurausta. Päätös on kuitenkin jokaisen oma, ja siihen minulla ei ole tarvetta eikä oikeutta puuttua. Itse pelkään kaikkia toimenpiteitä ja operaatioita, joten mihinkään vastaavaan ryhtyminen on minulle jo sen puolesta valtava kynnys.

En silti sano ei koskaan, jos tulisin siihen tulokseen, että joku esteettinen asia parantaisi elämänlaatuani, niin varmaan ainakin selvittäisin vaihtoehtoja. Tosin siitä olisi vielä hyvin pitkä matka minkään lopullisen päätöksen tekemiseen. Tässä kohtaa on vissiin myös paikallaan muistuttaa, että esteettiseksi toimenpiteeksi lasken kuuluvaksi kaikki esteettisin perustein tehdyt, eli jo luomen poisto muista kuin terveydellisistä perusteista, tai tapaturman jälkeiset korjaukset visuaalisista syistä. Esteettiset toimenpiteet tuntuvat olevan tunteita herättävä aihe, vaikka ikuista nuoruutta tavoittelevat kauneusleikkaukset ovat mielestäni vain sen pisimmälle johdettu muoto. Muutenkin, kaikki on aina olosuhteista riippuvaista, joten harvaan asiaan suhtaudun ehdottomasti.

7. Lempivärisi?
Olen monivärinen, ja suosikkivärit vaihtelevat kausittain ja kohteen mukaan. :) Valkoinen toimii aina, ja sisustuksessa suosin selkeitä ja maanläheisiä värejä. pukeutumisessa taas tykkään raikkaista väreistä. Silmää miellyttää vaaleat kokonaisuudet, harmonia, mutta myös kontrastit sopivassa suhteessa. Tykkään erilaisista tekstuureista, ja niiden sekoitus saattaa olla jopa kiinnostavampi kuin itse värit.

kahvilla

Suhde ja työ

8. Haluaisitko lapsia tulevaisuudessa?
En, ja olen tainnut sanoa asian ääneen ensimmäistä kertaa jo hyvin varhain (varmasti ainakin viitisentoista vuotta sitten), mutta säännöllisesti minut tuntemattomilta kuulen, että mieleni kyllä muuttuu. Nyt kolmeakymppiä hipoessa ei muutosta ole tapahtunut suuntaan tai toiseen, tai jos mahdollista, olen entistä varmempi asiasta. Huvittaa, että vieläkin lapsien tavoittelua pidetään niin itsestään selvänä, että joutuu perustelemaan miksi ei halua perinteistä perhettä, muttei sitä, miksi tavoittelee lapsia, vaikka niiden motiivien analysointi on mielestäni aivan yhtä tarpeellista.

Pitkään olen myös jollain tasolla tuntenut valinnastani jonkinasteista huonoa omaatuntoa; tiedän äitini olevan erittäin lapsirakas ja kovasti toivoneen (vaikkei ihanaa kyllä, ole koskaan painostanut mihinkään suuntaan) lapsenlapsia, ja koska veljelleni ei niitä kaikella todennäköisyydellä tule, olen ollut vähän kuin ainoa mahdollisuus. Minulle valtavan suuri asia olikin, kun äiti vuosi sitten keskustellessamme totesi, että kyllä hän on jo sinut ajatuksen kanssa, ettei lapsenlapsia tule. Vaikken koskaan (tietenkään) yrittäisikään lisääntyä kenenkään muun takia, kuin omasta ja kumppanini yhteisestä tahdosta, tuntui se silti vapauttavalta kuulla, harteilta tipahti huoli läheisen mahdollisista ääneen sanomattomista odotuksia ja haaveista.

9. Oletteko molemmat hyvin parisuhdekeskeisiä?
Olen hyvin kotikeskeinen, toisin sanoen viihdyn kotona enkä kaipaa valtavan aktiivista arkea tai laajaa ihmispiiriä ympärilleni. Minulle luontevaa on sitoutua pieneen määrään ihmisiä huolella. Viihdyn hyvin toisen kanssa, enkä kyllästy helposti.

10. Oliko jännittävää lähteä kesällä pitkällä yhteiselle matkalle – ette käsittääkseni olleet seurustelleet kovin kauaa?
Tosiaan, kun varasimme ensimmäisen yhteisen (vieläpä kolmen viikon) loman parin kuukauden päähän, emme olleet kauaa tunteneet, mutta mikäs sen paremmin näyttäisi suhteen kantavuutta ja toisen ominaisuuksia kuin yhteinen aktiivireissu. ;) Itselläni ei ole muutenkaan yleensä tapana arkailla vastaavissa asioissa, vaan ajattelen, ettei suurta vahinkoa tapahdu, vaikkei asiat menisikään kuin Strömssössä. Jos suhde ei olisi kantanut reissua, ei se olisi kantanut pitkään muutenkaan, joten mieluummin ”testaan” kestävyyttä alussa, enkä vasta myöhemmin. En siis jännittänyt, enemmänkin odotin loistavaa mahdollisuutta tutustua toiseen ajan kanssa, enkä tiedä kumpi näytti enemmän – viikko erossa juuri ennen lomaa vai kolme yhteistä viikkoa sen jälkeen, molemmat jaksot kertoivat omat tärkeät asiansa ja hitsasivat meitä yhteen.

11. Haluaisitko vielä opiskella? Minkälaisia urasuunnitelmia tai -haaveita sinulla on?
Olen parhaillaan pisteessä, jossa katselen ympärilleni. Olen ollut viisi vuotta samassa työpaikassa, kehittynyt ja oppinut paljon, mutta tämä paikka tuntuu antaneen sen, mitä sillä on annettavanaan. Työmarkkinat eivät ole loistavassa tilanteessa, eikä omalla alallani markkinoinnissakaan liikaa varteenotettavia paikkoja ole tarjolla. Katselen ympärilleni ja tartun tilaisuuteen kun sellainen tulee vastaan, uusi ympäristö kiehtoo ja mahdollisuus haastaa itsensä hieman uusissa kuvioissa, vaikka ala ehdottomasti tuntuukin omalta. Nyt työskentelen hyvin teknisellä alalla, ja koen, että itsellä olisi ehkä enemmän annettavaa (tai ainakin inspiroivampaa tehdä työtä) paikassa, joka olisi lähempänä omia kiinnostuksen kohteita.

Laitoin yhteishaussa hakupaperit jatko-opiskeluun, mutta sen suhteen teen päätöksen vasta kun tieto mahdollisesta pääsystä tulee. Ehdottomasti siis opiskelu kiinnostaa, ja näen sen melkein välttämättömänä osana uraa. Omia tietoja on hyvä päivittää ja opiskelu myös virkistää mieltä, puhumattakaan tietenkin aktiivisuutta ilmaisevista merkinnöistä cv:ssä.

Käytännössä olen tällä hetkellä avoin ja haistelen tuulia, selvitän mitä on tarjolla ja mietin mihin suuntaan lähteä – eteenpäin joka tapauksessa, ja muutos olisi juuri nyt hyvästä. Lähtisin mielelläni ulkomaille, mutta se tarkoittaisi sitä, että molemmilla pitäisi olla siihen hyvä hetki, mutta onneksi kummallakin siihen kiinnostusta löytyy, joten toivottavasti vielä joku päivä sekin on edessä!

12. Mitä ajattelet avioliitosta? Haluatko joskus naimisiin?
Avioliitto ei ole pakollinen, enkä ikinä haluaisikaan tehdä siitä itselle saavutusta/tavoitetta. Yritän vältellä ”tiettyyn ikään mennessä” –tyyppisiä ajatuksia, ja ravistella itseni irti ulkopuolisista odotuksista. Voisin mennä naimisiin tai olla menemättä, se ei määritä suhdetta tai minua, eikä toivottavasti muuttaisikaan mitään. Myönnettävä toki on, että onhan se piirtynyt mieleen romanttisena ja kauniinakin ajatuksena, että joku haluaisi pujottaa renkaan nimettömääni, mutta se on enemmänkin symboli ja ele, suhteen tasoon tai pysyvyyteen sillä ei ole vaikutusta. Toki jotkin juridiset puolet puhuvat asian puolesta, mutta eivät yksin ole riittävä syy toimia. En siis halua määrittää tahtotilaa ennakolta, vaan enemmänkin annan asioiden edetä painollaan ja nautin matkasta.

13. Paras piirteesi sinussa ja miehessäsi (ulkonäkö ja luonne, vaikka molemmat erikseen)?
Parasta on aina vaikea valita, kun kysehän on kuitenkin kokonaisuudesta, eikä mikään yksittäinen ominaisuus antaisi anteeksi menetettyä oleellista toista.:)

Miehessä parasta, hmm, ulkonäössä kliseisesti silmät ja hymy – mutta myönnettävä on, että pidän myös pituudesta. Luonteessa taas, voi, niitäkin on paljon, mutta ehkä sanoisin rohkeuden ajatella toisin sekä kyvyn objektiiviseen analysoivaan ajatteluun. Myös omani kanssa samankaltainen huumorintaju on korvaamaton ominaisuus! Itsessä pidän ulkoisesti sopusuhtaisuudesta sekä pituudesta. Luonteessa taas tykkään mainita sen jo kuluneen analyyttisyyden.

14. Mikä toisessa oli ”se” juttu, mikä kiinnosti herätti huomion?
Koska tapasimme netissä, niin kyky ilmaista itseään sanallisesti hyvin, realistinen ja analyyttinen ote ja ennen kaikkea tahto löytää jotain moniulotteista. Tähän palaan vielä paremmin omassa postauksessaan lomaviikolla. :)

Katso myös nämä

23 comments

Vastaa

Jotenkin pystyin niin vahvasti samaistumaan tuohon lapsi asiaan. Olen itsekin tiennyt vuosia,että en halua ja käynyt samoja tunteita läpi.. Tarkoitus oli kirjoittaa asiasta, mutta en vain ole löytänyt sanoja.. On ikävää, että moni tuomitsee,kun kerron, että en halua lapsia. Onneksi nykymaailmassa on vapaus valita.. :)

Vastaa

Voih, tämä on aihe, josta olisi niin paljon sanottavaa, mutta usein tyydyn olemaan hiljaa – se on usein helpompaa. Jos mainitsen asiasta, saan usein vastaani tokaisun; ”voi kuule, muutat kyllä vielä mielesi”. Ensinnäkään, mitä sitten vaikka muuttaisin, sen ei pitäisi vaikuttaa siihen, miten näkemykseeni nyt suhtaudutaan, toiseksi, se vähättelee taustaa, kaikkea sitä, mitä on käynyt läpi ja miettinyt tullakseen siihen tulokseen. Täydessä ymmärryksessä tehtyä päätöstä. Ei, se ei ole vain heitto tai kapinaa, siinä on taustalla valtava määrä ajatustunteja.

Jos taas olen hiljaa, on jatkuva puhetapa työyhteisöstä lähtien; ”sitten kun olet äiti, niin..”. Olen miettinyt usein, että jos se särähtää korvaan, vaikka olen tehnyt tietoisen päätöksen, etten aio hankkia lapsia, niin voi että, voin vain kuvitella miltä se tuntuisi, jos haluaisin lapsia, mutten voisi saada. Se olisi kuin jatkuva osoitus viallisuudesta, tökkäisy arkaan kohtaan. Tuntuu todella juurtuneen tietyt ajatustavat ja sanat (vaikkei niillä ilman muuta pahaa tarkoitettaisikaan, päinvastoin), siitäkin huolimatta, että nykypäivänä tahallista ja tahatonta lapsettomuutta on jo niin paljon. Itse en rohkenisi, mutta toisaalta, olen muutenkin ehkä ylitarkka siitä, miten asiat ilmaisen. Onneksi maailma muuttuu, sukupolvi kerrallaan.

Kiitos kommentistasi <3

Vastaa

Minäkin tartun tuohon lapsiasiaan, vaikka monia muitakin mielenkiintoisia juttuja itsestäsi kerroit. :) Olen 26-vuotias ja ollut naimisissa lähes kolme vuotta. Viime aikoina anoppi ja appi ovat alkaneet tiedustella – välillä jopa aika vaativalla äänensävyllä – että koska meille tulee jälkikasvua. Ovat kuulemma sitä jo usean vuoden odottaneet, ja koska mieheni on veljeskatraan vanhin, tulisi meidän aloittaa vauvojen teko pikimmiten, koska eivät jaksa odottaa nuorempien lisääntymistä.

Emme ole juuri sanoneet juuta eikä jaata näihin vaatimuksiin, mutta pelkäänpä, että sekin aika on pian edessä. Meillä on siis sellainen tilanne, että emme luultavasti ikinä tule hankkimaan lapsia (vaikka ei kai niitä niin vain hankitakaan). On minulla aika ajoin pieni vauvakuume, mutta se menee aina hyvin nopeasti ohi, kun ajattelen lapsenhankintaa järjellä. Joku voisi sanoa minua keskenkasvuiseksi ja laiskaksi, mutta minusta vain tuntuu, että en halua hukata lyhyttä elämääni siihen, että pidän huolta jostain toisesta, varsinkin kun lapsen kasvattaminen ei ole kovin halpaa hommaa. Puhumattakaan siitä, että maapallolla on ihmisiä jo aivan tarpeeksi… Toki tämän asian taustalla on monia, monia muitakin syitä, osa pinnallisempia ja osa hyvinkin syvällisiä, mutta en mene niihin sen tarkemmin.

Olen iloinen, että oma äitini ei ole koskaan sanallakaan maininnut koko asiaa. Ehkä hän tuntee minut sen verran hyvin, ja meidän suvussa on muitakin vapaaehtoisesti lapsettomia, joten asia ei ole enää mitenkään ennenkuulumaton, toisin kuin mieheni suvussa, jossa kaikilla naisilla on lapsia… Minua huolestuttaa jo etukäteen, että millainen sota tästä vielä kehkeytyy. Minuahan sitä varmasti aletaan syyttää, koska minun täytyy naisena olla se, joka lapsenteosta kieltäytyy!

Sanoitkin, että olet iloinen, että taakka on pudonnut harteiltasi, ja mielestäni oletkin oikein hyvässä tilanteessa. Ainakin siihen asti, että appivanhemmat alkavat esittää vaatimuksiaan, murr… ;) On myös hyvä, että olet hyväksynyt sen, että et halua lapsia. Itsekin luulin, että olisin asian kanssa sujut, mutta nyt kun miehen suvun puolelta alkaa tulla painetta, joudun miettimään asiat uudelleen. Millainen ihminen oikein olen, kun en halua äidiksi? Olenko nainen laisinkaan?

Vastaa

Suuri kiitos kommentistasi! :)

Pystyn hyvin samaistumaan kertomiisi ajatuksiin ja asioihin – niitä samoja on tullut omassakin mielessä pyöriteltyä. Sillä erolla, että itse en onneksi ole vielä joutunut kohtaamaan vastaavaa painetta lähipiiristä; kumppanin tai omasta, joten voin vain kuvitella tilanteen! Mielestäni kaikkien etu aina on kannustus eikä painostus, joten siksi voin itsekin huokaista tyytyväisenä, ettei äiti ole tuuppinut mihinkään suuntaan, vaan päinvastoin korostanut sitä, että hänelle onni tulee siitä, että löydän polkuni, mikä ikinä se sitten onkaan. Eikä äitinikään ole koskaan tainnut suuresti ääneen sanoa lapsenlapsitoivetta, mutta toki tunnen hänet jo niin hyvin, että paljon voi lukea rivien välistä. :)

Hmm, jos minulta kysytään, niin olisi keskenkasvuista olla ajattelematta asioita, perustelematta itselleen päätöstään, minkä tahansa se sitten onkaan, ja eritoten sokeasti seurata odotettua tapaa toimia. Mielestäni on myös kaikkien etu (erityisesti niiden lapsien), ettei kukaan sellainen yritä lisääntyä, joka ei ole varma asiasta, ymmärrä niin hyvin kuin mahdollista, että mihin on ryhtymässä, mitä annettavaa on, ja lopulta sitoudu täysin päätökseen.

Monesta puolihuolimattomasti heitetystä lausahduksesta paistaa se, että lapsen hankkimattomuus olisi jotenkin itsekästä, naiseuden vastaista ja vähän kuten mainitsit, että joku voi pitää sitä jopa laiskana. Ihan kuin lapsiin päätymisen motiivit olisivat aina sen ylevämpiä ja olisimme vasta sitten kokonaisia; perustelematon tahtotila, kyseenalaistamaton biologinen kello ja omien geenien jatkaminen – jonkin oman saaminen ja oman jäljen jättäminen. Näin kärjistettynä, sillä harvoinhan asiat ovat yksiselitteisiä.

Itsekkyys on muutenkin mielenkiintoinen aihe, se heitetään sen enempää pureksimatta tekopyhästi paheeksi, vaikka kaikki toimintamme on tietyllä tapaa itsekästä (sitä voi kyllä selittää itselleen monin kauniimmin sanoin), mutta erottava tekijä on ymmärrys. Ei itsekkyys itsessään ole uhka, ajattelemattomuus on. Mielestäni fiksua on ymmärtää, miksi toimii miten toimii ja kunkin valinnan tekee. Ne perustelut ja rohkeus astua ajattelussa turvallisten rajojen tuolle puolen. Mielestäni kun ei ole niin vähäpätöistä asiaa, ettei sitä olisi syytä kyseenalaistaa ja tarkastella kriittisesti.

Toivon todella, että teillä ”uutisen” ilmoille tulo sujuu mahdollismman kivuttomasti, ja että miehesi vanhemmat löytävät tavan tukea painostamisen sijaan. Miehelläsi on varmasti suuri rooli siinä, miten asia esittää niin, ettei se kaadu sinun nilkkaasi, mutta voipa silti olla hyvin, että niin tapahtuu. Voih, toivottavasti ei! Kovasti tsemppiä sekä rohkeutta!!

Vastaa

En muista olenko sitä täällä jo maininnut mutta minusta on itsekästä ja ajattelematonta ”hankkia” enemmän kuin kaksi lasta. Olen huomannut automaattisesti salaa paheksuvani sitä, koska en voi uskoa että kukaan täysjärkinen informaatioyhteiskunnassa elävä aikuinen ei olisi tietoinen ylikansoituksesta – näin länsimaassa tietysti kuvaan astuu myös suhteettoman suuri luonnonvarojen käyttö.

Lasten hankkiminen tai lapsettomuus ovat yksityisasioita mutta jossain kohtaa kyllä tulee (maapallon kantokyvyn) raja vastaan. Eliniän yhä pidentyessä väestömäärä ei pienene jos ihmiset ”korvaavat” itsensä useammalla jälkeläisellä. Tietenkään en missään tilanteessa lähde asiasta valittamaan monilapsisille ihmisille koska tässä ei ole kyse vain yksilöiden valinnoista vaan kulttuurisista normeista ja yleisestä asenneilmastosta.

Loppukädessä tämä ei tietenkään ole lapsiin vaan ihmisiin liittyvä kannanotto =)

Vastaa

Harva taitaa ensinnäkään ajatella ( ;) ), toiseksi ajatella omaa lisääntymistään (tai muitakaan toimiaan) suuressa mittakaavassa. Ja toisaalta, tiedostaminen ei vielä ole yhtä kuin toiminta – mikä näkyy monessa muussakin asiassa, kuten vaikkapa kuluttamisessa. Todella harva oikeasti on halukas tinkimään merkittävästi omasta mukavuudestaan ja haluistaan ehkä abstraktilta tuntuvan yhteisen hyvän nimissä.

Niin, ehkä olet oikeassa. Haluaisin kuitenkin (edes tässä asiassa) olla optimisti ja uskoa ihmisiin. Jotenkin tuntuu siltä että vaikka toisessa ääripäässä ylilyönnit lisääntyvät – asiassa kuin asiassa – samaan aikaan yhä suurempi joukko ihmisiä on sitoutumassa ns. suurempaan hyvään ja yleisen vastuunkantoon.

Toisaalta en ehkä osaa niin hyvin samaistua oletettuun välinpitämättömään enemmistöön, vaan luonnostani pyrin aina näkemään asioista kokonaiskuvan ja suhteuttamaan valintojani siihen =)

Tiedostaminen on ehdottomasti hyvä asia, sillä vain se voi luonnollisesti alulle panna tietoisen muutoksen, auttaa ymmärtämään ja sitä kautta herättää halun vaikuttaa. :)

Olen ihan älyttömän kiinnostunut käyttäytymisestä, vaikuttimista ja ajattelumalleista – palan halusta ymmärtää erilaisia valintoja, tapoja toimia sekä taustoja, ja samaan aikaan kaiken yksinkertaisuus ja monimutkaisuus kiehtoo. Huuh, välillä tuntuu, että olen ihan väärällä alalla :)

Vastaa

Even if google translate is not very accurate, stil I got a glimpse at what you are saying, and I must say I admire you. I really think I could learn from you to be so brave and confident. Looking forward to reading some more.
all the best,
O.

Vastaa

Oh, I really appreciate your comment – Thank you <3

Vastaa

Lapsiasiaan voisin minäkin sanoa sitä sun tätä, mutta aika paljon on täällä jo sanottu. :) Ragdoll, kirjoita ihmeessä asiasta jos olet sellaista pohtinut!

Kaikki eivät tiedosta miten suuri riski piilee noissa ”viattomissa” kahvihuonekeskusteluissa ja kysymyksissä. Strictly Style -blogissa oli tästä reilu viikko sitten hyvä kirjoitus. En usko, että suurin osa kyselee tai kommentoi ilkeyttään, mutta kuinka moni kyselijä onkaan valmistautunut siihen, että jonkun yleispätevän mutinan tai hymähdyksen sijasta saakin vastaukseksi tunteikkaan avautumisen tai vaikka itkuun purskahtamisen. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia ottaa puheeksi puolitutussa seurassa, oli sitten lapseton omasta valinnasta tai tahtomattaan.

(Tällä en luonnollisestikaan tarkoita tämän alkuperäisen kysymyksen esittäjää, kysymyspostauksessa kun on tietenkin lupa kysyä. :) )

Ja Jenni-kommentoijalle tsempitykset täältäkin. En nyt lähde puolustelemaan appivanhempiasi, mutta tietyllä tasolla vähän ymmärrän sitä ajatusmaailmaa mistä nuo utelut (olkoonkin tahdittomat) tulevat – heille on ollut tärkeää tulla vanhemmiksi ja kenties isovanhemmuus on yhtä lailla heille tärkeä ”tavoite”. Vaikka kyse onkin omista lapsista, pitäisi kuitenkin osata kunnioittaa heidän oikeuttaan tehdä omat päätöksensä. Tämä rajanveto on usein vaikeaa. ;)

Terkuin viisi vuotta naimisissa ollut, kriittisen kolmenkympin rajapyykin ylittänyt Eirene, joka aina vaan vastaa että ”ei, olen vain syönyt hyvin”. ;)

Vastaa

Kiitos kommentistasi! :) Yhdistävä tekijä tässä ja monessa muussa on ajattelemattomuus. Harva tahtoo tai tarkoittaa pahaa, mutta ei vain tulla ajatelleeksi. Joten saanko taas liputtaa ajattelun nimeen? ;) Pieni asia; miettimään pysähtyminen. Sillä voisi olla positiivinen vaikutus moneen. Muutenkin, kannatan ensin peilikuvan tarkastelua ja ymmärtämistä, sitten vasta muiden analysointia; jälkimmäistä tuntuu olevan kumman helppo toteuttaa, vaikka (kun?) itsekritiikki on hakoteillä.

Halauksia <3

Vastaa

Näköjään hyvin tullut tuohon lapsiasiaan kommentteja, mutta laitetaan nyt täältäkin omani :)

Itsellä on ollut aikalailla myös aina tunne ettei lapsia välttämättä tule ikinä. Kun hankin koiran itselleni vuosia sitten (itseasiassa 7 vuotta sitten!) sanoin jo vanhemmilleni, että pitäkää tästä kullanmurusta hyvää huolta sillä muita lapsenlapsia täältä suunnalta on aika turha odottaa.

Heille se tosin on ollut melko helppo pala sulattaa, sillä kolmesta tyttärestä kaksi on vielä jäljellä. Varsinkin kun kaksi siskoani ovat ilmaisseet jo kauan sitten haluanva paljon lapsia..
Minulle riittää olla vaan se ihana täti :)

Ja olen myös kuullut loputtomiin asti tämän saman fraasin ”kyllä se vielä siitä” ja no ei nyt vielä ole mieli muuttunut ja itse kehitysapu alaa opiskelleena melkein jopa ahdistaa ajatuskin yhdenkin ihmisen tuottamisen lisää tähän ylikansoitettuun maailmaan.

Itsellä tosin vielä tähän tietenkin vähän itsekeskeinen kanta myös, sillä olen melko urakeskeinen ja minulla on suuret suunnitelmat itsenivaralle. Valitettavasti näin naisena lasten hankinta ei ikinä ole mikään suuri ediste uralla ja tähän lisättyny kaikki muut tekijät niin ei ole houkutus juuri kasvanut. Tosin sinkkuna tässä on myös edetty joten ei ole toista osapuoltakaan ollut kantaan vaikuttamassa :)

Vastaa

Kiitos Lyyli kommentistasi! :) Pystyn hyvin samaistumaan sanoihisi, ja etenkin tuo uranäkökulma kuulostaa hyvin tutulta! Tietty se on työaspekti on vain yksi monesta, mutta lopputulokseen vaikuttava siinä missä muutkin.

Itse olen tosin harmikseni jo jollain tasolla törmännyt siihen, että alan olemaan (no okei, olen jo) lisääntymisiässä, ja minut tuntemattomat saattavat herkästi ajatella, että olen potentiaalinen kohta äippälomalle jäävä. Pelkään sen ääneen lausumattoman oletuksen vaikuttavan haluttavuuteeni työmarkkinoilla, mutta onneksi on paljon niitä, jotka eivät sitä mitenkään itsestään selvänä pidä, puhumattakaan, että se olisi rekryyn mainittavasti vaikuttava seikka.

Ihmettelin tässä taannoin miehelle, että kuinka eri kuva ”lapsellisuudesta” tulee riippuen sukupuolesta; monessa miehen cv:ssä on maininnat lapsien määrästä ja puolisosta, mikä ilmeisesti herättää kuvan vakiintuneesta ja luotettavasta henkilöstä, vastuunkannosta. Harva nainen taas tuskin uskaltaa CV:seensä iskeä (tai ainakaan niitä ei ole pahemmin näkynyt niissä, jotka ovat käsieni kautta kulkeneet) lapsien tietoja ja korostaa perhettään, sillä sen vaikutus on helpommin negatiivinen kuin positiivinen. Pieni juttu, mutta silmään särähtänyt :)

Vastaa

Tästähän on tehty useita tutkimuksia ja (pahoittelen nyt lähteen puuttumista) sehän on todetty niissä, että lapset vaikuttavat positiivisesti miesten työn saanti mahdollisuuksiin JA! lapset aina kahteen asti vaikuttavat positiivisesti miesten palkkakehitykseen. Kahden jälkeen tämä tasaantuu, mutta on selkeä lapsettomiin verrattuna. Naisilla taas on tismalleen päin vastoin. Tässä nyt oma pieni feministi kurkistaa ulos mutta eihän tämä reilua ole.

Vastaa

Noh, ei ole kyllä yhtään vaikea uskoa kun ympärilleen katsoo :) Niinpä niin, vielä on monessa matkaa siihen kuuluisaan tasa-arvoon.

Vastaa

Tuo lapsettomuuteen päätymisen yhdistäminen itsekkyyteen on kyllä vähintäänkin mielenkiintoista, aivan kuin jälkikasvua ei tehtäisi puhtaasti itsekkäin tarkoitusperin. Jatkamaan suvun geenejä ja nimeä, pitämään huolta tiluksista, omaisuudesta ja itsestä vanhoina päivinään, olemaan tukena ja seurana, tuomaan omaan elämään sisältöä ja tarkoitusta, varmistamaan perintöjen säilymisen suvussa jne. Kuten yllä jo mainittiinkin, lähes kaikki toimintamme voidaan johtaa itsekkäisiin tarkoitusperiin eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Ongelmaksi itsekkyys muodostuu siinä vaiheessa, kun omaa etua ajetaan muiden kustannuksella. Täällä syrjäisellä pallonreunalla on helppo ummistaa silmänsä maapallon ylikansoitukselle ja kuvitella elävämme jossain muusta maailmasta eristyksissä olevassa saarekkeessa, kuvitella, että omilla valinnoillamme ei olisi vaikutusta muuhun maailman tai sillä meihin. Pidän vanhemmuutta ihmiselämän suurimpana vastuuna, asiana, johon kenenkään ei tulisi ryhtyä ilman täyttä varmuutta siitä, että sekä henkisesti että fyysisesti omaa riittävät resurssit tarjoamaan lapselle täysipainoisen, ehjän ja turvallisen kodin. Lapsien tekoon ryhtyminen ilman asian perustelemista muulla kuin omalla halulla jos mikä on itsekkyyttä.

Ihmisiin on evoluution kautta iskostunut sisäinen vietti lisääntyä, ilman sitä maapallo ei olisi meitä täynnä. Tärkeimpänä eronamme muuhun eläinkuntaan kuitenkin on kykymme arvioida toimintaamme ja toimia viettiemme vastaisesti, käyttää harkintaa. Toivon syvästi, että jatkossa evoluutio ohjaa toimintaamme enenevissä määrin tähän suuntaan, kohti vastuullisempaa toimintaa ja harkittuja päätöksiä, ennen kuin ehdimme tehdä liikaa peruuttamatonta tuhoa.

Vastaa

Aamen :)

Vastaa

Piti vain toivottaa ihanaa Islantia, mutta jäin kiinnostuneena lukemaan näitä lapsettomuuskommentteja… Olen mielestäni jo kommenttien kannalta ”turvallisessa” iässä, 45-vuotias, mutta oman osani kommenteista, katseista ja seläntauspuheista olen saanut, ja muistoissa on vieläkin niiden aiheuttama tunne. Viitisen vuotta sitten minulla diagnosoitiin endometrioosi, joka myös leikattiin. Siitä kun kerroin, moni ihminen kommentoi joko ääneen tai eleillään ”ahaa, siitä se sinun lapsettomuutesi johtuu”. Huoh. Ihan kuin kyseessä ei saisi olla oma valinta, vaan ainoastaan sairaudenkaltainen ”force majeure” on hyväksyttävä lapsettomuuden syy… No, saa nähdä, jos vielä omilla viisikymppisillä joku asiaa tiedustelee. Heh.

Rentouttavaa ja ihanaa lomaa Islannissa! Odotan innolla matkakertomusta, itseäkin polttelee loma tarujen saarella…
T. Tupuna

Vastaa

Kiitos Tupuna kommentistasi! Luin sen muutamaankin kertaan ja jäin miettimään sanojasi, tuolta se juuri monesti tuntuu, kuin siihen pitäisi olla jokin ”todellinen” selitys, joksi ei käy, ettei halua, vaan ettei pysty. Nyt lapsettomuutta on jo niin paljon, valinnaista ja valitsematonta, että asenteiden ja odotusten on pakko hiljalleen päivittyä, ainakin sukupolvi sukupolvelta. Mutta se vie aikaa, kuten kaikki asennemuutos.

Ja kaunis kiitos matkatoivotuksista, täällä sitä ollaan, kauan haaveillussa Islannissa, enkä malta odottaa näkeväni lisää! Ihanaa :)

Vastaa

Mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä! :) Oletpas saanut paljon kommentteja lapsiteemaan liittyen… On se jännä, miten se herättää tunteita, vaikka se on ihan jokaisen oma asia. Jos joku ei halua lapsia, niin ei se periaatteessa ole keneltäkään pois. Onneksi monet kavereistani eivät noita asioita utelekaan (ainakaan pahemmin ;) ). Joskus toki olen saanut varovaista utelua, mutta olen aina todennut, että ”en ainakaan kymmeneen vuoteen” (vaikka olen myös pohtinut tuota jäädäkö lapsettomaksi mm. miettien sitä, kun maailma on niin paha ja julma, ylikansoitettu jne). Kerran eräs tuttuni sanoa täräytti, että hänen mielestään minun kannattaisi tehdä lapset nyt heti. Olen kuulemma siinä iässä. Tuosta olisi joku voinut vetää herneen nenään ja varmasti olisi satuttanut esimerkiksi sellaista, joka ei pystyisi koskaan saamaan lapsia. Sanoin hänelle kauniisti, että ei lapsia tehdä… niitä saadaan. Enkä edes tiedä haluanko (tai vaikka haluaisinkin, niin pystyisinkö?).

Monesti tuskastun, kun ihmiset puhuvat lasten tekemisestä(!), ihan kuin se olisi itsestään selvyys… kuin lapsi olisi joku juttu, jonka voi tosta noin vaan tehdä? Olen miettinyt myös adoptiota. Meidän suvussa on ollut adoptiolapsia ja jos joskus olisi mahdollista, miksi en voisi tarjota kodin ja ryhtyä vanhemmaksi lapselle, jolla on ollut huonoa onnea elämänsä alkutaipaleella. Ihmiset on joskus niin ajattelemattomia. Toki siinä vaiheessa pitäisi omat asiat olla järjestyksessä. Nyt vain keskityn tähän hetkeen, katselen, tutkailen ja kuulostelen maailmaa ja mahdollisuuksia. Elän, matkustelen ja teen niitä asioita, mistä pidän. Huh, tulipa tosi pitkä kommentti. Jaksoitkohan edes lukea tänne asti… ;)

Vastaa

Aihe selvästi herättää tunteita ja ajatuksia, ja monella tuntuu olevan hyvin intiimejäkin kokemuksia aiheen tiimoilta suuntaan ja toiseen. Se ehkä kertoo siitä, ettei aihe ole vielä tyystin neutraali, vaikka sen sitä kaikella järjellä kuvittelisikin olean!

Heh, joo, itsekin olen kuullut tuon ”siinä iässä” kommentin – ihan kuin se olisi järin fiksu syy lisääntyä ;)

Totta, teidän itsekin hyvin, ettei lasten saanti ole mikään itsestäänselvyys, ja tahtomaton lapsettomuus on valitettavan yleistä. Ymmärrän, että lasten hankkimisesta puhuminen särähtää erityisesti heidän korvaansa, ja itse yritän aina puhua jotenkin neutraalein termein siitä, mutta tietenkin usein toivoo, että sitä ymmärretään, että toinen puolion tiedossa, vaikkei sanojaan tule joka kerta selittäneeksi aivan auki. Oikeita sanoja on oikeastaan tässä herkässä todella vaikea valita, jotkut kun taas tietoisesti tekvät ja hankkivat lapsia, vaikka tietenkin, se on lahja halukkaille, mikä ei siunaannu kaikille. Toisaalta taas ”lahja” sanankin käytöstä saattaa joutua tuomiolle, jos vastassa on tahtomaton raskaus. Huoh. Toivottavasti olen aina osannut käyttää sanoja oikein, ainakaan ketään en ole koskaan tahtonut loukkata (siksi yleensä en puhu aiheesta, sen verran herkkä se on, puhun mieluummin pelkästään omista kokemuksistani, sen enempää mitään yleistämättä).

Sama juttu muuten itselläkin tuon adoption kanssa, joskus maistelin mielessäni sitäkin mahdolisuutta. Omia lapsia kun en kaivannut, mutta teoriassa olisin voinut hyvin antaa kodin yhdelle sitä kipeästi kaipaavalle. Silti, pitkällisen pohdinnan jälkeen olen kallistunut kokonaan lapsettomuuteen, mutta jos kaipuuta lapseen olisi, niin en näe syytä miksei adoptiovanhemmuus kävisi, tarvetta kun omien geenien jatkamiseen ei itsellä ole.

Hih, tulikohan nyt kaikki sanottua mitä mielessäni oli? :) Kiitos pitkästä ja ajatuksia herättäneestä kommentistasi! :)

Leave a Reply to Eirene Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.