Vappuaattona oli niin kylmä, että asukuvat tuli napattua hämmästyttävällä vauhdilla taksia odotellessa, olin jäätyä tuulessa ja alkuillan hämärä vielä kaiken päälle kadotti kuvista kaiken värin. Onneksi ei tarvinnut ulkoilla sinä päivänä sen enempää, ja sääkin kaunistui illan edetessä! Olin suunnitellut yhdistäväni asuun raikkaat korkeakorkokoiset sandaalit, mutta sää pakotti muuttamaan suunnitelmaa vielä viime hetkellä. Että eihän tuo niin vallaton vappuasu ole, mutta enemmän väriä löytyikin sitten vappupäivän mekosta, mutta siihen palailen myöhemmin.

Viikko on ollut yhtä kiitämistä paikasta toiseen, mutta tänään pysähdyn vanhenemisen vuosijuhlaa viettämään. Rypyt kertovat, että aika menee eteenpäin, mutta mieli ei vain tunnu pysyvän mukana; kymmenen vuotta sitten tapahtuneet tuntuvat kuin eiliseltä. Huh. Noh, eteenpäin mennään vauhdilla (ja kolmenkympin kriisiä odotellaan :)), joten hyvä pysäyttää arki aina silloin tällöin arkirytmistä poikkeavan tekemisen äärellä. Tänään nostan maljan menneille vuosille ja kaikille tuleville, joita toivottavasti on vielä monen monta edessä.

Ai juu, ja huomenna Osloon, jei!

french connection1french connection15french connection2         Mekko: French Connection / Kengät: Buffalo

 

Synttärinä on ilo lahjoa muitakin, niinpä sopivasti merkkipäivän kunniaksi suoritin Biancon lahjakortin arvonnan, ja voittaja on nimimerkki Emmimarie. Onneksi olkoon, olet voittanut 50 euron lahjakortin, laitathan yhteystietosi minulle sähköpostitse! Ja suur kiitos kaikille muille osallistujille :)

Katso myös nämä

23 comments

Vastaa

Oikein paljon onnea Korundi! :)

Olet tyrmäävän kaunis tuossa mekossa!

Vastaa

Oi, kaunis kiitos <3

Vastaa

Oikein ihanaa syntymäpäivää! :)

Vastaa

Kiitos ihana Armiida! :)

Vastaa

Paljon paljon onnea !!!

Vastaa

Oi, kiitos! :)

Vastaa

Luen blogiasi joka päivä, mutta valitettavan harvoin tulee kommenttia jätettyä. Mutta nytpä on oikein pakko muutama sana kommentoida. Mekkosi on kaunis, vähän erilainen, ja näytätpä upealta siinä. Ja muuten tosi tosi hoikalta!

Ja ettei tärkein unohdu: paljon onnea ja iloa synttäripäivään! : )

Vastaa

Oi, ihana, että jätit kommentin – jokainen kommentti on iso ilo :)

Kiva kuulla, että mekko toimii! Ihan totta, että on vähän erilainen. Viileyden takia olisin mielelläni yhdistänyt siihen pitkähihaisen, mutta kaikki pikaisesti kokeilemani tuntuivat rikkovan mekon siluetin, joten päädyin pujottautumaan lämpimään takkiin. Pari kiloa on kevään varrella tipahtanut, mutta toivottavasti ei kuitenkaan liian hoikka look ole :)

Suuri kiitos onnitteluista! Lähtölaskenta pöyreisiin vuosiin alkoi ;)

Vastaa

Ohhoh! Ensimmäinen arpajaisvoitto ikinä! Kyllä kelpaa :) Paljon paljon kiitoksia ja oikein hyvää syntymäpäivää!

Vastaa

Oi, onnittelut! Pistänkin sinulle meiliä ihan pian :) Ja suuri kiitos onnitteluista!

Vastaa

Erittäin hyvää syntymäpäivää! (: aika kuluu hyvin nopsaa nykyään kaikin puolin, vuosien takaiset jutut tuntuvat läheisiltä vielä täälläkin. Pysähtyminen muistelemaan on ihanaa, sillä mikäs sen kiehtovampaa kuin eletty elämä!

Vastaa

Kiitoksia! Totta, näin se on! Tärkeää onkin juuri pysähtyä, muistaa ja osata arvostaa kaikkea mennyttä ja sitä mitä vielä on edessä – ja aina edessä on jotain, mitä ei olisi edes osannut odottaa :) Mielenkiinnolla odotankin, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, ja toki täytän sitä parhaani mukaan asioilla, joita haluaisinkin tulevina kuukausina kokea :)

Vastaa

Onneksi olkoon synttäripäiväsi johdosta ja mukavaa Oslon matkaa! Onpa ihanan keväinen vappuasu, näytät todella upealta (kuten aina!).

Vastaa

Kaunis kiitos onnitteluista (ja kehuista tietenkin myös)! Ihana päästä pienelle irtiotolle ja kurkkimaan keväistä Osloa :)

Vastaa

oikein paljon onnea ja ihanaa matkaa! :)

Vastaa

Kaunis kiitos! :)

Vastaa

Paljon lämmintä synttärionnea Sinulle! Ja rentouttavaa Oslon matkaa!

T. Tupuna

Vastaa

Kaunis kiitos onnitteluista Tupuna! Olenkin jo ihan lähtökuopissa, ei malttaisi millään jaksaisi puurtaa vielä muutamaa tuntia ennen lähtöä, mutta onneksi ei enää kauaa :)

Vastaa

Hyvää syntymäpäivää ja oikein hauskaa Oslon matkaa teille!
Mitkähän rypyt – näytät upealta :D. Samoin näyttää mekkokin, sen värit ja leikkaus korostavat hienosti vyötäröä ja ihan on aihetta korostaakin… Ääk, olet suorastaan kadehdittavassa kunnossa kaikkien herkkupostauksien jälkeen!

Vastaa

Oi, voi että, ihana olet! <3 Kaunis kiitos sinulle, olen otettu! Heh, onhan niitä ryppyjä "pari" tässä vuosien varrella ilmestynyt, mutta toivottavasti ovat hymyilystä eikä kulmien kurtistelusta ;)

Vastaa

Voi kun kaunis mekko ja kauniit hiukset! Säteilet! :)

Vastaa

Happy birthday! (sorry for the delay). So beautiful with this dress and the hair ! I notice that blonde goes well with coral /orange-ish red and nude hues. Thank you for everyday wonderful inspiration! And best of luck in years to come!

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.