Kesä on saapunut hujauksessa, tai ei kai nyt ihan vielä kesä ole vaikka siltä jo tuntuu. Ihana auringonpaiste on saanut kömpimään neljän seinän sisältä ulos, ja säästä on ollut ihana nauttia kaupungilla, merenrannalla sekä iltakävelyiden muodossa luonnossa. Uudet urheiluvaatteet innostivat testaamaan asua jo ennen viheriölle astelua ja kun hameen vaihtaa housuihin, sopii samaiset vaatteet myös muuhun ulkoiluun vallan mainiosti.

Luonto on puhjennut kukkaan ja polun varrella kukkiva valkovuokkomeri tuntui sopivan täydellisesti äitienpäivään.  Muistinkin rakasta äitiä sunnuntaina kimpulla valkovuokkoja, kuten on joskus lapsenakin tullut tehtyä.
Rumasti ylivalottunut kuva ei suinkaan ole kuvaajan vika, vaan kameran, jonka asetusten säätömahdollisuus on sanonut itsensä irti.

 

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.