Huh, mikä päivä! Jos viime viikko oli haastava, niin tänään vasta se tunnemylläkkä koittikin. Ei sillä, hyvä sellainen, mutta kuten kaikkiin isoimpiin muutoksiin kuuluu, niin myös tähän liittyy tunteita laidasta laitaan. Minulle siis tarjottiin tänään uutta työtä, työantaja pysyisi samana, mutta toimenkuva muuttuisi oikeastaan kokonaan ja myös asema paranisi. Tavallaan olo on hirveän yllättynyt ja hämmentynyt, vaikka toisaalta, olen itse pyrkinyt tähän suuntaan ja tehnyt hirveästi työtä juuri tätä varten, silti en osannut odottaa, että päätöksiä tehtäisiin toivomallani tavalla.

Olo oli sen verran hämmentynyt kotona, että hetken kierreltyäni päämäärättömästi asuntoa ja miettiessäni mahdollisuuksia, päätin istuttaa itseni alas tekemään jotain ihan muuta. Nappasin käsiini postin mukana tulleen H&M.n syksykuvaston (joo, kyllähän siellä ulkona kylmää on, mutta en sentään ihan syksyfiiliksissä ole…) ja yritin uppoutua kuvaston selailuun. Siinä ohessa napsin muutaman äitienpäiväksi valmistamani mansikkakuorrutteisen vaniljamuffinin.
Ihastuin syysmalliston värimaailmaan, siinä oli paljon sinistä, konjakksia ja nudesävyjä – värimaailma oli siis kuin minulle tehty! Ei tarvitse miettiä kahteen otteeseen lähteekö ennakkotilaus matkaan!

Asukuvia ei luonnollisesti tältä päivältä ole kun kuvaaja huitelee muualla, mutta hyvinhän tuosta pikkukuvasta värimaailman näkee; mustaa, valkoista ja kynsissä vaaleanpunaista. Nyt kiiruhdan kahvittelemaan ystävän kanssa. Tuleekin varsin hyvään saumaan juttutuokio. :)

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.