Sain päähäni ihan vähän aikaa sitten, että tarvitsen ehdottomasti sohvan. En oikeastaan ollut aiemmin ajatellut asiaa vakavasti, sillä pidin jo lähtökohtaisesti ajatusta näin pieneen asuntoon sekä turhana että mahdottomana – miten tänne nyt sängyn lisäksi vielä sohva mahtuisi? Mutta pieni kipinä hiipi mieleen ja roihahti hetkessä liekkeihin. Olisihan se sohva nyt aika kiva. Joku sellainen kompakti. Ja mieluiten heti.

Siitä se ajatus sitten lähti, seuraavana hetkenä löysin itseni tutkimassa Ikean nettisivuja ja toteamassa mielessäni, että Norsborghan olisi ihan kiva. Vieläpä kohtuuhintainen. Sitten laitoin viestin ystävälle, mitä luulee, mahtuuko autoon sohva. Sitä sitten lähdettiin yhdessä kokeilemaan ja kyllähän se mahtui, juuri ja juuri. Viisi senttiä laatikkoon lisää eikä olisi enää mahtunut.

marimekko muki 1 sisustustyyny

Torstai-iltana asuntoni oli täynnä sohvan palasia ja pahvin kappaleita, mutta sain kuin sainkin omin tuumin sohvan kasaan. Siinä se nyt nököttää, seinustalla, joka oli ennen oikeastaan ihan tyhjänpanttina.

Enkä voi ymmärtää, miten olenkaan selvinnyt ilman sohvaa tähän asti. Sehän on aivan ihana. Sitä paitsi ikkunastakin avautuu huoneen tuosta suunnasta ihan uusi maailma.

Uusi lempipaikkani.

Sitä paitsi unen laatua ajatellen parempi, että sänky on nyt entistä enemmän nimenomaan nukkumista varten, eikä paikka kaikelle muullekin kotona tapahtuvalle hengailulle ja haahuilulle.

Nyt vain pitää saada vieraita sohvaa testaamaan! Mitäpä olisi sohva ilman siinä istuvaa hyvää seuraa.

scandinavian living room 1

Katso myös nämä

17 comments

Vastaa

Hyvältä näyttää! Minä tosin olen sellainen rähmäkäpälä, etten uskaltaisi ottaa ihan valkoista sohvaa. Siinä olisi hyvin pian teeläikkiä. :D

Vastaa

Valkoinen on kyllä tooodella riski :D Meinasin vaihtaa viime hetkellä harmaaseen, mutta kaiken uhalla päädyin kuitenkin viime hetkellä pitäytymään valkoisessa. Tässä onneksi on pestävät päälliset, eli se vähän hälventää huolta siitä, että jotain jälkiä tulee (ja niitähän tulee!). :)

Vastaa

Heh, me taas suunnittelemme vaaleanharmaata sohvaa juuri parhaillaan! Katsotaan, mihin päädymme, pestävät päälliset voisivat tosiaan olla pelastus!

Vastaa

Täällä haaveillaan myös uudesta sohvasta ja toivoin, että viikonloppuna pääsisin käymään Ikeassa :)

Vastaa

Oi, toivottavasti kiva uusi sohva löytyy! <3

Vastaa

Näyttää tosi hyvältä. Sänky on oikeasti tosi kiva rauhoittaa vain nukkumiselle, vaikka olisikin pieni asunto. Se vaan tuntuu niin eriltä.

Vastaa

Niin totta! Nukuin kesän tosi huonosti ja silloin mietin juurikin tuota, ettei taida olla kovin hyvä, että sängyssä viettää muutenkin niin paljon aikaa :) No nyt on uusi kiva oleilupaikka! ;)

Vastaa

Täydellinen! ♡ Mut en ehkä uskalla rähmäkäpälänä istua siihen :D

Vastaa

Lattiapaikkoja on myös tarjolla :D

Vastaa

Tuossa olisi kiva löhötä ja kattella urheilua ja elokuvia heh:)

Vastaa

Siinä on kyllä kiva viettää aikaa :)

Vastaa

Ihanan näköinen sohva! Ja kutsuvat tyynyt :) Pakko kysyä, että mistä tuo hauska Public Library -tyyny tai sen päällinen on kotoisin?

Vastaa

Kiitti :) Se on itse asiassa H&M Homen tyynynpäällinen, mutta jo aikaa sitten hankittu :/ Tosin H&M:n mallistossa on vastaavan tyyppisiä aina silloin tällöin näkynyt, joten kannattaa pitää silmällä jos vaikka tuleviin mallistoihin tipahtaisi vastaavaa!

Vastaa

Näyttää aivan ihanalta. Just sellaiselta, mitä itselläni ei voisi ikinä olla, vaikkei olisi jälkikasvuakaan. Koska, kuten Nanni, läikyttäisin siihen heti kättelyssä jotakin. Kahvia. Kynsilakkaa. Poskeni hieroisi siihen meikkivoidetta. Lämmittäisin takan ja tarttuisin nokisilla sormilla käsinojaan. Mahdollisuuksia on miljoonia.

Vastaa

Ihanan näköistä sun kotona! <3 Ja kuule, mä niin olen miettinyt mitä sulle kuuluu, kun sun postaukset ei ole jostain syystä päivittyneet mun "uutisvirtaan" aikoihin. Mutta täällähän sä olet! Uusi domain on varmaan saattanut poistaa sut mun listalta. Mutta asia korjattu ja jatkossa luen taas sun postaukset, niinkuin aina ennenkin :)

Ihanaa uutta viikkoa! <3

Vastaa

Oooh, ihan mahtavaa kun löysit taas paikalle <3 <3 Ja kiitos tuhannesti, tää alkaa vihdoin näyttää kodille - eihän siitä muutosta olekaan kuin 9 kuukautta :D

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.