Tänään alkuillalla ystävän kanssa kahvilla istuessa huokaisin, että tammikuu on läpi aikuisikäni ollut se kaikkein kurjin kuukausi. Jotenkin aika on vain matanut eikä vuoden eka kuukausi ole millään tuntunut loppuvan, mutta tässä tammikuussa on ollut kaikki toisin. Nyt ollaan jo kuun puolivälissä, enkä millään meinaa pysyä vauhdissa mukana. Aika lentää. Tänään messukeskuksessa Holiday Clubin pisteelläkin jouduin kerta toisensa jälkeen tavailemaan, että milloinkas sieltä Sallasta palasinkaan ja vaikka tuntuu, että muutama päivä sitten, niin itse asiassa jo toissa viikolla. Tunnin pyrähdyskin messuständillä meni huimaa vauhtia ja vaikka alussa jännitin ja takeltelin, niin pian rentouduin ja oli tosi mukavaa. Mieleen palautui kaikki ne aikoinaan eri töiden puolesta hoidetut messukeikat, joko taustavoimana tai ihan paikan päällä, ja oli kiva törmätä hyväntuulisiin ihmisiin. Ei siis hullumpi aloitus viikonlopulle!

Eilen kampaajalla käydessä kuvittelin aistivani ilmassa kevättä. Aurinko paistoi jotenkin erityisen kirkkaasti ja vesilammikot maassa muistuttivat plussakeleistä. Mutta ehkä vielä ei parane huokailla saapuvaa kesää, mittarilukemat ehtii kyllä heittää kuperkeikkaa. Eikä siitäkään ole kauaa kun nämä asukuvat napattiin ja silloin oli todella kylmä. Kyseisenä päivänä päätin, etten todellakaan palele, niinpä päällä oli poikkeuksellinen näky, paksu untsikka, joka kyllä täytti tavoitteen – ei palellut viimasta ja pakkaslukemista huolimatta!

Joutsen Sarina 18Joutsen Sarina 38Joutsen Sarina 40Untuvatakki: Joutsen – Samu-Jussi Koski Collection / Hame: River Island / Nilkkurit: Gaudi / Laukku: Kate Spade

Muistakaahan muuten käyttää hyväksi alekoodi Holiday Clubin mökkeihin, mikäli Sallaan mielitte!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Toi takki on aivan IHANAIHANAIHANA ja sopii sulle niin hyvin! <3

Vastaa

Oi, kiitti ihana!! <3

Leave a Reply to Reetta_E Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.