Wienin reissun jälkeen trenssi on pysynyt visusti päällä ja talvitakit on ihan näillä hilkulla katoamassa varastoon vaikka myönnettävä on, että tänään oli niin viileä, että kiitin itseäni kun tulin kotoa lähtiessä napanneeksi käsineet matkaan. Hyrr. Vielä kun onnistuisi sinnittelemään huomisen koleuden niin Köpiksessä toivottavasti pääsee nauttimaan piirun verran lämpimämmistä keleistä kuin täällä, vaikka ei sielläkään ennusteiden perusteella sentään Wienin veroiselta näytä. Silti, kevät on aina kevät ja jo pelkkä valoisuus tekee ihmeitä, riippumatta huiteleeko mittari nollassa vai plus kymmenessä. Kellojen siirto on tosin sekoittanut pakkaa – olen tainnut tulla vanhaksi kun tunnin siirrosta menee pasmat sekaisin, heh. En siis ole nukkunut oikein kahtena edellisenä yönä vaan valvonut ja tuijotellut kattoa, miettinyt vähän liikaa kaikkea ja ideoinut kotijuttuja, joiden suhteen olen ollut rehellisesti sanottuna ihan vaan laiska. Ehkäpä tulevana yönä taas onnistuu ajatustyön sijaan lepo.

beige trenssi 7beige trenssi 13daniel wellington yorkTrenssi: H&M / Housut: Zara / Kengät: Stylesnob / Neule: Esprit / Pusero: Sfera /
Kello: Daniel Wellington / Laukku: Marc Jacobs

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Aivan ihanat noi Zaran housut! :) Saisi Zaran liike tulla myös Tampereelle :)

Vastaa

Zara on kyllä niin mun suosikki, ei taida olla kertaa, etten löytäisi sieltä ostettavaa vaikka kuinka :) Tosiaan, se on kyllä niin hölmöä, ettei löydyi muista suurista kaupungeista! Kannatan ehdottomasti Zaran levittäytymistä myös muiden iloksi (ja pankkikorttien kiusaksi) ;)

Vastaa

Kyllähän sä joskus pukeudut tyylikkäästikin. Mä oon niin paljon haukkunut sua, mut nyt osu ihan nappiin. Sokeakin kana….. ;)

Vastaa

No jopas oli sattuma ;) Kaikki onnistuu kai joskus, katsojasta riippuu, että milloin :)

Vastaa

Miksi ihmeessä sä sitten täällä kyttäilet, jos hänen asunsa ovat mielestäsi rumia O_O Yhtä sekopäistä kuin Putler :D

Vastaa

Haha, niinpä, sitä samaa olen tässä muutamaan otteeseen pohtinut :D

Vastaa

Oo, onpas ihana asu! Nuo punaiset nahkahousut tekee asusta täydellisen!

Vastaa

Oi kiitti!! Punainen tuo kyllä kivasti hehkua muuten tosi perusasuun :) Pitäisi käyttää näitäkin useammin, eikä sortua aina mustiin housuihin tai perusfarkkuihin!

Vastaa

Milloin saamme niitä sisustuspostauksia joita olet lupaillut, vai etkö halua niitä enää tehdä ollenkaan?

Vastaa

Haha,enää en lupaa mitään, olen ollut niin käsittämättömän aikaansaamaton, että koti on ihan täynnä puolitiehen vietyjä juttuja :D Sitten kun saan keskeneräisiä projekteja eteenpäin ja jotain valmiiksikin, niin varmasti tulee kuvia. Mutta totuus on, etten tiedä milloin saan vietyä kaikki ideat eteenpäin :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.