Jos Wieniin suuntaa kesäkuukausina, ei välistä voi jättää kuuluisaa, vuonna 1952 perustettua Tichy -jäätelöravintolaa (Reumannplatz 13), joka on nähtävä sekä miljöönsä puolesta, että koettava herkullisten jäätelöidensä vuoksi. Tichy avautuu joka vuosi keväällä ja on avoinna aina syyskuun loppuun. Vaikka ravintola onkin avoinna päivittäin, aina iltayhteentoista asti, on se silti yleensä pullollaan asiakkaita. Asiakaspaikkoja on kuitenkin runsaasti, joten jos paikkaa ei löydy terassilta, voi kurkata upeaan kristallikruunujen valaisemaan sisätilaan, jonne sisäänkäynti on terassin oikealta puolen. Toki jäätelöä voi ottaa myös mukaan tiskiltä, ja syödä viereisessä puistossa tai kävellessä ostoksille Favoritenstrasselle.

Tunnelmaa Tichystä ei puutu, upea vanha miljöö, hopeanhohtoisilta lautasilta tarjoillut suussasulavat jäätelöt ja vaaleanpunaraidallisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijat. Siitäkin huolimatta, että Tichy on supersuosittu, miinus turistille on, ettei jäätelömenua ole tarjolla englanniksi, ja muutenkin tarjoilijoiden englanninkielentaito on pääsääntöisesti olematon. Mutta onneksi menu on pullollaan kuvia, ja ainahan voi yllättää itsensä, ja kokeilla mitä sokkona tilaamalla tulee, ainakin tähän asti maistamistani kaikki on ollut herkullista. Tarjolla on annoksia, jäätelökakkuja, jäätelöknöödelipalloja ja kaikkea muuta herkullista. Minulle Tichy on must-kohde, ja aina kun satun olemaan Wienissä kesäaikaan, tulee siellä poikettua ainakin kerran reissun aikana.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Kiitos vinkistä. Olen kuun vaihteessa kokonaisen päivän ;) Wienissä, ja suuntaan ehdottomasti Tichyyn.

Vastaa

Oi, ihanaa reissua kauniiseen Wieniin :)

Vastaa

Oi Tichy!
Kävin muutama vuosi sitten Tichyn jätskimyymälässä, joka on kaukana keskustasta, mutta lähellä ystävieni kotia :)

Vastaa

Oi apua, miten kommenttisi onkin kokonaan jäänyt välistä, pahoittelut!! Tichy on kyllä huippu, kuuluu itsellä ihan must-kohteisiin jos vain sattuu olemaan auki vierailun ajankohtana :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.