Perjantaina juhlittiin Kulosaaressa ja palkittiin vuoden parhaita blogeja The blog awardsien puitteissa. Tyypilliseen tapaani arvoin mennäkö vai eikö mennä, mutta lopulta päätin piipahtaa paikalla ja hyvä niin, oli kiva ilta, vaikka palasinkin ajoissa kotiin nukkumaan hyviä yöunia herätäkseni lauantaina järkevään aikaan brunsseilemaan.

Oli itsestään selvää, etten halua hankkia yhden illan takia mitään uutta, vaikka meinasinkin ensin sortua erääseen ihan kohtuulliseen juhlamekkoon, kunnes liimasin palautustarran paketin päälle ja kiikutin mekon takaisin postiin. Sukelsin vaatekaappiini etsiäkseni jotain gaalakelpoista täyttämään tumma puku -pukukoodin. Karderobin tarkempi silmäily kantoi hedelmää ja löysin sieltä autuaasti unohtamani aika monta vuotta sitten hankkimani mustan pitkän mekon. Se on kaikki nämä vuodet seissyt käyttämättömänä, sillä oikeasti, kuinka monessa paikassa tällaista mekkoa voi täällä Suomen arjessa käyttää? Niinpä, ei todellakaan kovin monessa, niinpä nyt käytin tilaisuuden hyväksi todeten, että se on joko nyt tai mekko päätyy kirppiskasaan, ja niinpä juhlin kokomustassa makkarankuoressa.

Meinasin jäädä kokonaan ilman asukuvia, mutta juhlapaikalla törmäsin aina yhtä ihanaan Ninaan ja sain muutaman kännykkäräpsyn ja kiitos Huawein kuvalaadun, näistähän tuli ihan julkaisukelpoiset (kovasta tuulesta huolimatta).

Gaalamekko: Honor Gold / Kengät: Julie Dee / Clutch: & Other Stories
Asukuva: Nina / Tunnetila

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

20 comments

Vastaa

Oooo, miten upea asu ja upea sinä! <3

Vastaa

Voi kiitos ihana <3

Vastaa

Vau, upea asu ja istuu sinulle kuin hansikas! :)

Ei varmasti ole montaa tilaisuutta vuodessa, johon voi laittaa pitkän, upean juhlamekon. :)

Vastaa

Oi, kiitos tuhannesti – ihana kuulla, että toimii! Ja toden totta, eipä montaa pitkän gaalamekon kelpoista tilaisuutta tule vuoden (saati elämän) aikana vastaan :D

Vastaa

Upea ilmestys ?. Jos päädyt myymään kirppiksellä, täällä yksi jo käsi pystyssä. Minullakin tarve kohta yhden- kahden tilaisuuden mekolle enkä olisi valmis satsaamaan siihen isoa summaa. Enhän minä yltäisi ihan samaan loistoon kuin sinä, mutta omissa kuvitelmissa on hyvä elää…

Vastaa

Voi ihana, kiitos <3 Minäpä tässä pähkäilen pistänkö kiertoon vai mitä teen, ja jos pistän, lupaan huikata täällä blogissa :)

Vastaa

mieletön mekko :)! Onneksi laitoit päälle.

Vastaa

Kiitos!! <3

Vastaa

No oi mikä upeus!!! Herranjestas. :)

Vastaa

Oii, kiitos ihana <3

Vastaa

Hieno mekko ja vaatii paljon kantajaltaan. Ensimmäinen kuva on tosi onnistunut!

Vastaa

Kiitos kovasti! Ihana kuulla, että tykkäät! :)

Vastaa

Vau! Olet kuin Hollywoodin punaiselta matolta! :)

Vastaa

Voi ihana sinä, kiitos <3

Vastaa

Todella upea mekko. Nappivalinta. :)

Vastaa

Kiitos kovasti!! :)

Vastaa

Sä ja makkarankuori näytitte ihan sairaan hyviltä yhdessä! :D Hei arvaa, nyt tajusin että kun arvottiin viimeks milloin nähdään seuraavan kerran, niin DAA, nyt lauantaina synttäreillä! :D :D <3 Laho mikä laho.

Vastaa

Hih, kiitos!! Ja arvaa mitä, mä tajusin ihan saman just viikonloppuna. Aloin katselemaan kalenteria ja tajusin, että sehän on jo nyt viikonloppuna sun synttärit :D Ihana nähdä!

Vastaa

Jehna sentäs! Kyllä kelpaa makkarankuoreilla kun on tuollainen kroppa. Huikea näky! Montako pyörtynyttä raatoa ympäriltäsi vietiin ensiapuun?

Vastaa

Haha, ihana sinä :D Kiitos tuhannesti <3 <3

Leave a Reply to Mia / Beauty Highlights Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.