Jostain syystä viikonloppuisin blogissani yleensä vähän hiljaisempaa kuin viikolla, mutta taustalla tapahtuu sitäkin enemmän. Yleensä nimittäin vapaapäivät kuluvat huomaamatta alkavan uuden viikon postauksia valmistellessa, ja siinä kaiken lomassa kai unohdan kokonaan elää hetkessä ja piipahtaa blogissa ajantasaisesti. Tänäänkin olen käynyt läpi menneen viikon asukuvia liki liukuhihnatyönä, ja työnalla on myös ollut pieni opas kenkienhuoltoon, sellaista kun on toivottu. Hmm, ja mitäs muuta? Sillisalaattia ja eilisen muistelua, niin ja tietenkin niihin matka-aiheisiin palailen taas.

Matkajutut vaativat aina vähän enemmän aikaa ja paneutumista, enkä niitä ole valitettavasti nyt työkiireiden takia ehtinyt tehdä (loput Espanjan kuvatkin ehdin purkaa koneelle vasta viikko sitten, hups), mutta ensi viikolla yritän saada ulos kaiken muun ohella myös postauksen Gibraltarista, ja sen julkaisun jälkeen olen luvannut lennähtää muistoissa ja matkavinkeissä takaisin Islannin pariin. Tulevaa pohtiessa tässä kuitenkin asukuva tältä viikolta. Ihanaa illan jatkoa kaikille!


polvimittainen pitsihame 10vaalea pitsihame 4vaalea pitsihame 9polvimittainen pitsihame 01vaalea pitsihame 8Hame: H&M / Pusero: Sfera, Espanjasta / Vyö: NewLook, Skotlannista / Kengät: Mango, Espanjasta

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Kaunis pitsihame :) Muutenkin kokonaisuus taas kerran upea :)

Vastaa

Oi, kiitos ihana! :)

Vastaa

Magea kontrasti herkän asun ja toisaalta kenkien & kynsien välillä :)

Vastaa

Oi, ihana että tykkäät <3 Kiitokset!

Vastaa

Upea tyyli. Hyvää alkavaa viikkoa

Vastaa

Kiitoksia! Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle :)

Vastaa

Kaunis asu! Vyö tuo kivasti särmää muuten yksiväriseen kokonaisuuteen…

Vastaa

Kiva kuulla, että tykkäät! Olin eka ajatellut kokonaisuuteen ohutta tummaa vyötä, mutta lähdön hetkellä peiliin katsoessa se tuntui jotenkin pliisulta ja vyökorista pilkotti sopivasti tämä, ja sen kummemmin asiaa pohtimatta tein nopean vaihdon ja kiidin bussiin ;)

Vastaa

Oi hitsi miten kiva asu! Onkohan tuo pitsihame miten vanha? Ostaisin nimittäin samanlaisen kyllä heti jos sellaisen löytäisin. Voin kuvitella sen jo noin miljoonan eri asun kaveriksi. Ihana! :)

Vastaa

Oi, ihana että tykkäät! <3 Tämä hame on itse asiassa jo varmaan pari vuotta vanha (tai ylikin), mutta osui uudelleen ihan vastikään silmiini sitten ostohetken käsiini, ja sama juttu mullakin, yhdistelyideoita alkoi pulppuamaan mieleen, ja seuraavan kerran yhdistänen sen luumuisen puseron seuraksi ja ja ja… Tää on kyllä super monikäyttöinen, ja pituutensa puolesta sopii kivasti syksyyn! Nyt en saa unohtaa tätä kaapin perälle ;)

Vastaa

Todella kaunis asu, ihana sävy! Ihan mahtavaa seurailla sun tyyliä, siinä kun on klassisia vivahteita, mutta ei niin paljon että kuolisin tylsyyteen :D

Vastaa

Oi, ihana kuulla, kaunis kiitos <3

Vastaa

Hei, olisitko kiinnostunut myymään hametta? :)

Leave a Reply to Iina Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.