En ole oikein ehtinyt vielä tunnelmoida joulua, ja nyt loppuviikosta havahduin siihen, että aattoon on enää reilu viikko. Päätinkin yrittää tavoittaa palan joulun tunnelmaa tänä viikonloppuna, ja mikä olisikaan parempi paikka siihen kuin Tuomaan markkinat. Eilen hörpin glögiä lämpölamppujen alla markkinoiden sydämessä ja ajelimme miehen kanssa kierroksen karusellissa viime vuoden tapaan. Se ihastutti ja muistutti niistä joulunajan parhaista puolista. Huomenna on edessä sitten vastapainoa sille kun suuntaan lahjaruuhkiin etsimään vielä kateissa olevaa lahjainspiraatiota. En kyllä tänäkään vuonna mainittavasti paketteja hanki, mutta pari kuitenkin on listalla ja ne haluaisin hoitaa pois alta mahdollisimman pian. Onneksi huomenna on aikaa ja lista lyhyt, joten ehkäpä vältyn joulustressiltä.

Tämä asu on viikon takaa. Takki onkin näkynyt lukuisissa asukuvissa jo viime talvelta, mutta mietin, ovatkohan nämä japanilaisen Edwinin farkut vilahtaneet kertaakaan blogissa? Hankin ne noin vuosi sitten Beamhillistä ja ovat yhdet niistä harvoista farkuista, joista todella tykkään. Yleensä oloni on farkuissa jotenkin outo, mutta näiden mallissa on jotain sellaista, joka tuntuu hyvältä omalle kropalle. En silti osaa nähdä näitkään farkkuja itsellä arkivaatteena (vaikka monelle farkut tapaavat olla juuri sitä), mutta silloin tällöin etenkin viikonloppuisin tai iltaisin niihin on kiva pukeutua. Nämä taitavatkin olla viime vuosilta yhdessä mustien pillifarkkujen kanssa eniten käyttämäni farkut ja kuluneena vuotena ylittäneet selvästi käyttöasteeltaan mustat.

Silkkihuivi taas vilahtikin jo edellisessä Rooma-postauksessa, mutta on tässä kiedottu niin, että ulkona päälle sopi vielä paksumpi kaulahuivi.

Takki: Esprit / Pusero: Oasis, saatu blogin kautta / Laukku: Rebecca Minkoff / Nilkkurit: Unisa / Farkut: Edwin / Huivi: Becksöndergaard, saatu Cilla’silta blogin kautta

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Mikä tuon minkoffin laukun mallin nimi onkaan?

Vastaa

Yritin kaivaa tietoa, mutta en löytänyt tietoa laukusta ja koska olen ostanut sen myymälästä (Stockalta), ei siitä ole myöskään sähköpostissa tms. muistissa harmillisesti infoa :(

Leave a Reply to H Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.