Olen kovasti ihastunut loppukeväästä hankkimaani Tigin Rockaholic Rock Out Shine Blasteriin, joka siis on kiiltoseerumi, mutta oikeasti paljon muutakin. Kiiltotuotteilla on yleensä korvissani huono kaiku, ne kun monesti tuppaavat latistamaan kampausta ja pahimmillan tekevät hiukset jopa likaisen oloisiksi, siksi suhtauduinkin kampaajani kehuihin tästä varauksella, mutta päätin kuitenkin tilata tuotteen kokeiltavakseni. Kokeilu kannatti, nyt kiiltoseerumista on muodostunut ihan vakkarituotteeni, joka sopii erinomaisesti myös pidennyksille.

Seerumin jättämä kevyt kaunis kiilto ja silkkinen tunne ovat taanneet sen, että suoristusraudan käyttöaste on tipahtanut huimasti, mistä varmasti hiukseni kiittävät! Kiillon lisäksi tuote hoitaa kevyesti ja silottaa hiuksen pintaa, jolloin tarvetta suoristusraudalle ei enää ole, vaan pelkkä kuivaus riittää ja hiukset tuntuvat suorilta, ryhdikkäiltä ja pehmeiltä, ja lopputulos tuntuu kantavan hyvin myös seuraavaan päivään. Seerumi suojaa kosteudelta ja vahvistaa kuivia latvoja, mutta sitä voi huoletta käyttää koko pituudelta.

Pullo on söpö ja näppärän kokoinen, mutta (tuotteen ainoa) miinusta tulee korkista, joka tuntuu hyvin herkästi rakoilevan laukussa mukana kulkiessaan päästäen pullon vuotamaan. Jätettävä öljyinen tuote saattaisi helposti enteillä raskaita hiuksia, mutta seerumi katoaa nopeasti pyyhekuiviin hiuksiin ja lopputulos on kevyt ja hyvinhoidetun näköinen. Kirsikkana kakun päällä seerumi nopeuttaa hiusten kuivumista, mikä tarkoittaa enemmän aikaa aamulla ja vähemmän aikaa föönin äärellä. Pitkästä aikaa tuote, joka tuntuu pitävän kaikki lupauksensa!

Shine blasterin hinta on n.11€-18€ ostopaikasta riippuen, joten kannattaa vertailla!

 

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.