Usein se kaikkein paras on lähempänä kuin uskoisikaan. Siihen tarvitaan vain kiireetön sunnuntaiaamu, parhaat ystävät, uunituoreita sämpylöitä ja muita herkullisia aamiasitarpeita. Tänä aamuna hipsin herättyäni ystäville kylään ja jo ovelta nenän tavoitti uunissa paistuvien muffinssien tuoksu. Pöytä täyttyi hetkessä herkuista ja munakas tirisi pannulla. Notkuvan pöydän äärellä tunsin itseni onnekkaaksi. Ihania ystäviä, ihana sunnuntai.

Kuin huomaamatta kiireetön aamiainen vaihtui rauhalliseen iltapäivän teehetkeen ja päättyi iltateehen Kämpin samettisilla sohvilla. Hyvin alkanutta päivää ei vain malttanut lopettaa ennen kuin oli pakko jaksaakseen herätä seuraavana aamuna uuteen työviikkoon. Hyvä seura saa ajan kulkemaan huomaamatta ja kellon muuttumaan merkityksettömäksi!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.