Istuin kolmosen ratikassa pää ikkunalasiin painautuneena ja katselin myöhäisillan kaupunkikuvaa. Kuulokkeissa soi Belle ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Oikeastaan se oli jo toinen kerta saman päivän aikana kun kyyneleet pyrkivät hallitsemattomina silmäkulmista ulos.

Oma tunteellisuus huvitti. Tänä kesänä olen sitä ollut, vaikka yleensä en niinkään. En tiedä, ehkä stressi, muutokset, kaipaukset ja täyttymättömät tarpeet ovat sen saaneet aikaan. Herkistäneet paikoin niin, että itseäkin ovat omat tunnereaktiot hämmentäneet.

Ratikkamatkan aikana Kalliosta Punavuoreen olotila hapuili haikeuden harmista melankolian kauneuden näkemiseen. Tavoitin hetkeksi runollisen tilan, jossa kaupunginvalojen kauneus siivilöityi sumentuneeseen katseeseen, vieden oman mielen hetkeksi johonkin niistä miljoonakaupungeista, joissa elämän aikana olen ehtinyt yötä katsella.

Muistelin aiemmin päivällä katsomaani tunnelmavideota Manhattanin kesäyöstä. Mietin kiitollisuuden tunnetta, joka sellaisten näkymien edessä lävistää. Melkein aistin, miltä elokuun ilma tuntuu pilvenpiirtäjän kattoterassilla. Ennen kaikkea tavoitin muiston tunteesta kun voi olla siinä, katsoa maisemaa, joka on todellinen, mutta tuntuu epätodelliselta. Kohdetta, joka koskettaa. Ja mitä kaikkea olenkaan nähnyt ja tuntenut elämäni aikana! Huomasin ajattelevani, että pitkään arkeen kuulumattomat kyyneleet kaikessa ärsyttävyydessään ovat loppujen lopuksi melko kaunis asia. Ei välttämättä toivottu, mutta tapahtuessaan se voi yhtä hyvin olla ylistämisen arvoinen.

Vaikka ylevä ei olo ollut, kelmeässä ratikan valossa posket märkinä. Sen sijaan kiitollinen sen olisi pitänyt enemmänkin olla. Ehkä olin liikaa takertunut mielessä asioihin, joita ei tapahtunut, kuten vaikka keikkaan, jonne en päässyt. Tai kosketukseen, jota kaipasin. Niin, etten nähnyt sitä, että istuessani itsekseni iltaa Karhupuiston laidalla ehdin viestitellä kolmen ystävän kanssa, joista yksi kehotti tulemaan käymään, myöhäisestä ajankohdasta ja kaikesta päivän kiireestä huolimatta. Niihin sanoihin ei voinut olla tarttumatta, vaikka hetken annoinkin itseni lipua ajattelemaan aiheuttamaani vaivaa. Kaikkea hölmöä sitä miettiikin.

Perille päästyä ystävä, joka oli hapuillut mielessä koko päivän laittoi viestin; ”Miten voit?”. Kaksi sanaa, jotka pysäyttivät. Kauniit sanat, mutta hassut merkityksellisyydellään. Jos uskoisin telepatiaan, syyttäisin sitä, ihminen, jota olen ajatellut päivän mittaan kysyy sen, mitä olen toivonut jonkun pysähtyvän kysymään. Miten minä voin.

Sietäisin olla kiitollinen. Ja olenkin. Olen jumittunut kohtaamisiin, joita ei ole tapahtunut. Kipuillut siinä, että läheisillä on elämät, jossa ei aina ole tilaa minulle. Yksin elävänä ja olevana se konkretisoituu helposti yksinäisyytenä. Vaikkei olisi syytä. Vaikkei muut ole fyysisesti siinä, voi sija olla ajatuksissa. Se on jo paljon, kaikilla ei ole sitäkään. Harmillisesti sitä vain hetkittäin kaipaa ihan sitä fyysistäkin, ex tempore tekemisiä ja ennen kaikkea hassuttelua. Kepeyttä. Läsnäoloa.

Niinpä nyt nautin niistä keskiyön tunneista. Seurasta, johon en osannut odottaa päätyväni sinä iltana ja siihen aikaan. Aperoleista ja olemisesta. Kun kahden aikaan ajoin taksilla keskustan halki toiseen suuntaan en enää itkenyt. Silti en voinut kieltää sitä, että haikeus tuntui edelleen painona jossain syvällä sisällä. Vaikka oman sängyn edellispäivänä vaihdetut lakanat tuntuivat ihoa vasten ihanilta, aistin palan kurkussa. Hymähdin sen tarpeettomuutta, mutta päätin hyväksyä, että nyt se kulkee mukana, mutta ei pysyvästi. Aikansa kutakin ja ehkäpä kesän, jonka toivoin olevan ihan jotain muuta jälkeen seuraakin syksy, joka yllättää kaiken odottamattomuuden keskellä.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Samaistuttava teksti! Tänä viikonloppuna ollut täsmälleen samoja ajatuksia. On tuntunut yksinäiseltä, vaikka en ole edes ollut koko aikaa yksin. Kesän aikana eli toive, että nyt olisi toisin. Olisi enemmän läheisyyttä. Kosketusta. Sellaista, jota haluaa ja joka tuntuu oikealta ja hyvältä. Ei mitä tahansa. Mutta kuten sinulla, myös minä olen harvemmin oikeasti yksin. On useita, joille voi soittaa tai pyytää näkemään. Yhtälailla tuli kuitenkin myös minulle eilen tunne, että häiritsen muita. Ihana ystäväni tuli eilen seurakseni, kun sitä kaipasin, mutta mietin silti, että häiritsen hänen ja hänen miehensä iltaa. Ihan tyhmää, sillä ystävyys on myös tärkeää. Ihan kaikille. Riippumatta elämäntilanteesta. Olen miettinyt usein sitäkin, että vaikka itse ajattelee joskus, että joku ei ole yksinäinen, koska on kumppani, niin eihän se niin mene. Sitä voi kokea kuka vain. Ja jos asuu yhdessä jonkun kanssa, mutta henkisesti on yksin, eikä kavereitaan juuri ole, on se varmasti todella raastava tunne. Mikään ei ole kovin mustavalkoista. Ja kun on elänyt yksin, osaa varmasti jatkossakin huolehtia siitä, että omasaa elämässä on niitä asioita, jotka tekee itsen onnelliseksi, ja jotka eivät ole riippuvaisia romantiikasta. Se on voimauttavaan ajatus. Mukavaa sunnuntaita. Sellaisena, kun se juuri tänään sattuu olemaan ?

Vastaa

Kiitos kovasti kommentistasi!

Kuulostaapa tutulta <3 Ja niin totta, yksinäisyyden tunteet eivät katso elämäntilannetta eikä yksin oleminenkaan tarkoita samaa kuin yksinäisyys. Yksinäisyyttä voi tuntea seurassa ja joku paljon itsekseen aikaa viettävä ei välttämättä tunne yksinäisyyttä. Mutta ihan totta, erilaisia vaiheita kokeneena osaa taas arvostaa elämän muita puolia ja tuntee itseään paremmin :)

Aivan ihanaa alkanutta viikkoa ja kauniita syyspäiviä! :)

Vastaa

Todella hieno kirjoitus, kuulostaa tutulta. Yksinäisyys välillä korostuu vielä ulkomailla asuessa. Ystävät ovat fyysisestikin kaukana ja uusien tuttavuuksien löytäminen vie aikaa ja usein sitä pelkää pettymyksiä. Hyvää syksynalkua!

Vastaa

Kiitos kauniista kommentistasi! Voin hyvin kuvitella ja olenkin paljon pohtinut, miltä elämä kaukana läheisistä tuntuu – aikuisena ihmissuhteet jalostuu eri tavoin ja vaikka arkea uudessa paikassa rakastaisikin, saattaa hyvinkin herkästi iskeä kaipuu elämän tärkeisin ihmisiin <3

Vastaa

<3
PS. Tykkään myös tuosta kuvasta, jotenkin kauniin rosoinen tunnelma (ja lattia, mikä herätti miettimään että missä sä oikein olet tuossa kuvassa)

Vastaa

Oi, kiitti! Kuva on napattu Roasbergissa, ihana kahvila siinä Mikonkadulla :)

Vastaa

Niin tiedän mistä kirjoitit <3 ajatuksia herättävä, kaunis kirjoitus.

Vastaa

Oi, kiitos sanoistasi <3 Tavallaan lohdullista tietää, että ei ole yksin tuntemuksineen.

Vastaa

Voi Anna-Maria, samoja fiiliksiä, samasta syystä vuodatettuja kyyneliä, samaa kaipuu siihen, että joku kysyy miten minulle menee. Sama kosketuksen kaipuu, sama yksinäisyyden tunne, vaikkei ole yksin. Osasit pukea sanoiksi sen, mitä olen tänä kesänä tuntenut, sen mitä en ole itse uskaltanut oikein edes itselleni myöntää ja vain harvoille ääneen sanoa.

Itse haluan uskoa, että tunteet laimenevat, tyhjä tila täyttyy uusilla asioilla ja kyneeleetkin vähenevät jossain vaiheessa. Kaunista ja lämmintä syksyä sinulle!

Vastaa

Kiitos kauniista sanoistasi ja tuntemusten jakamisesta, siinä on jotain lohdullista, että ei ole ainoa, joka ajoittain painii näiden fiilisten kanssa <3

Ja näinhän se on, elämä kulkee eteenpäin ja täyttyy uusilla asioilla. Jatkuvaa aaltoliikettä, joiden jälkeen myös osaa arvostaa asioita eri tavoin ja samalla myös tuntee itseään aina vähän paremmin :)

Aivan ihanaa syksyä myös sinulle!!

Vastaa

Hienoa pohdiskelevaa tekstiä ja alun haikeuden jälkeen jäi kuitenkin kiitollisuus.
Oman sängyn puhtaat lakanat ja syksylle uudet tuulet…kyllä elämä kantaa!
Ja tarjoaa parastaan sitten kun sitä vähiten odottaa…<3

Vastaa

Kiitos kauniista sanoistasi! <3 Ja olet oikeassa, kaiken haikeuden alla silti kuplii kiitollisuus. Hassua, erilaiset tunteet kietoutuvat toisiinsa ja painotukset elävät :)

Vastaa

Hyvin kirjoitettu, kuulostaa surulliselta. Tsemppiä ja syksystä tulee varmasti parempi.
Olin myös huomaavinani tekstissä kaukokaipuuta?

Vastaa

Kiitos kommentistasi <3 Totta, kaukokaipuutakin on ilmassa. Edellisestä kunnon reissusta on jo aikaa, mutta onneksi ensi kuussa on luvassa pieni maisemanvaihdos!

Vastaa

Anna-Maria pyyhin kyyneleesi noin:)

Vastaa

Kiitos ;)

Leave a Reply to Ilona Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.