Olen ollut viikon vähän (tai oikeastaan aika paljon) allapäin toivottavasti pienten terveysvastoinkäymisten takia, mutta yrittänyt siitä huolimatta tehdä kalenteriin merkattuja asioita, vaikka hymy on kieltämättä ollut paikoin aika väkinäinen. Mutta toisaalta mukavien ihmisten näkeminen ja kivojen asioiden tekeminen on tehnyt hyvää, vienyt ajatuksia muualle. Kotona olenkin sitten haahuillut senkin edestä, viljellyt hyvin mustaa huumoria ja katsellut pihalla hyppeleviä lintuja sekä loskatuiskuista maisemaa. Mietin jopa muutaman päivän irtioton ottamista blogista, mutta tässä ainakin vielä ollaan – juttujen taso tuskin kuitenkaan päätä huimaa (ainakaan hyvässä). Onni on ihanat läheiset, jotka ovat huomanneet maassa laahaavan mieleni, kannustaneet mukavien asioiden äärelle ja entistä tiuhempaa kysyneet, miten jaksan. Pienillä eleillä on iso merkitys! Iloa tuo myös ajatukset siitä, mitä pieniä juttuja olen saanut kytemään tulevaisuuden suhteen. Ihan lyhyen ajan sisään muutama palanen on loksahtanut kohdilleen ja mulla on vahva fiilis, että mielenkiintoisia asioita tulee tapahtumaan ensi vuonna. Ellen nyt sitten satu kuolemaan. (Saatoin vitsailla, ainakin puolittain.)

riedel lasi 1

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

20 comments

Vastaa

Halirustistukset sinne upeus <3
Toivottavasti pian mieli piristyy <3:)

Vastaa

Kiitos ihana! <3 Hih, kyllä se tästä – hetken harmissa haamuilun jälkeen tuntuu hyvältä alkaa saamaan asiota rullaamaan ja tietenkin vastaan ottaa sekä virtuaalisia että ihan oikeita halauksia ihanilta ihmisiltä elämässä <3

Vastaa

Halaus täältäkin!

Olen parhaillaan toipumassa sairaudesta, johon kuolee miljoonia ihmisiä vuosittain. Mun onneni oli sairastaa Suomessa, missä sain hyvää hoitoa ja kaiken tarvitsemani lääketieteellisen avun. Jos olisin elänyt kehitysmaassa puutteen ja köyhyyden keskellä, tämä vuosi olisi voinut olla mulle viimeinen. Olen 30-vuotias ja kolmen pienen lapsen äiti, elämä todellakin on lahja.

Jälleen kerran, halaus sulle. Haluaisin niin kannustaa ja lohduttaa. Epätietoisuus on raskasta. Puhumattakaan itse oireista ja niiden kanssa sinnittelystä.

Olet ajatuksissani! <3

Vastaa

Niin totta! Et tiedäkään miten olen erityisesti viime aikoina pohtinut juuri tuota, kiittänyt jälleen kerran onnea siinä, että satun asumaan täällä. Lähtökohdat sairastamiseen ja tervehtymiseen todella ovat aivan toiset kuin niin monissa muissa kolkissa maailmaa – puhumattakaan juuri tuosta, että täällä täysin hoidettavissa olevat asiat olisivat jossain itsestään selviä kuolemantuomioita. Mielenrauhaa on myös tuonut ajatus siitä, että apu jopa sijaitsee ihan lähellä – sairaalat ja terveysasemat ovat omasta kodista vain kivenheiton päässä, enkä ole myöskään katunut sitä, että tulin vuoden alussa ottaneeksi sairauskuluvakuutuksen. Tyynnyttää kummasti epätietoista mieltä!

Ja kuten sanoit, hyvä hetki palauttaa mieleen niitä ihan perusasioita, millä oikeasti on merkitystä! Kiitos sinulle kauniista sanoistasi ja kannustuksesta – kovasti halauksia toipumiseesi!! <3

Vastaa

häh?! mitvit? ellen nyt satu kuolemaan?!

paras postaus ikinä

Vastaa

Aina on se riski olemassa, hyvä varautua ;D

Vastaa

Me blogilukijat täällä ruudun toisella puolella pärjätään kyllä, ota ihmeessä tauko blogista jos siltä tuntuu. Pitää muistaa olla armollinen itseä kohtaan ja jossain vaiheessa pysähtyä jos on tarvis, varsinkin jos on terveydestä, niin fyysisestä tai henkisestä, kyse!!!

Voimia ja jaksamista! Voi kun voisinkin jotenkin enemmän antaa sinulle voimia, olenhan itse saanut blogistasi vuosien mittaan itselle voimaannuttavia ajatuksia, lohtua, iloa ja uskoa elämään! <3

Vastaa

Kiitos kauniista sanoistasi ja tärkeästä muistutuksesta! Olet niin oikeassa, että pitää muistaa olla armollinen itseä kohtaan ja antaa itselle lupa hetkeksi pysähtyä <3 Tällä hetkellä mieliala pomppii vähän laidasta laitaan ja tietämättömyys lisää tuskaa, mitä enemmän asiat ovat vain selvittämättömänä möykkynä, sitä harmaampi mieli, mutta kun möykkyä saa palasteltua ja purettua, mielikin kohoaa. Samaan aikaan siis tekisi mieli hautautua peiton alle piiloon, mutta toisaalta taas arjen rutiinit ja ihmiset ovat korvaamaton apu siinä, ettei mielikuvitus vie ajatuksia ihan mahdottomiin sfääreihin.

Näillä sanoillasi oli valtavan iso merkitys, kiitos niistä! <3

Vastaa

Halaus!

Sairastaminen on todella inhottavaa ja pelottavaa, tiedän kokemuksesta. Mutta juurikin kivojen asioiden tekeminen ja läheisten tuki auttaa, pakko kammeta itsensä ylös synkästä mielentilasta.

Vastaa

Kiitos <3 Olet niin oikeassa! Tavallaan tekisi mieli vain piiloutua kotiin peiton alle, mutta toisaalta juuri arjen rutiinit ja läheiset ovat korvaamaton apu pitämään mielikuvituksen loitolla ja mielen selvänä :)

Vastaa

Lämpimiä ajatuksia ja positiivista energiaa minultakin! Toivottavasti kaikki päättyy helpottavaan diagnoosiin, eli että mistään kovin vakavasta ei ole kyse. Valoa ja virtuaalista huolenpitoa Sinulle!

T. Tupuna

Vastaa

Kiitos ihana Tupuna! <3 No niinpä, samaa toivon itsekin! Ahdistavinta on epätitoisuus, joka antaa ikävää tilaa vilkkaalle mielikuvitukselle. Siinä onneksi auttaa läheisest ja arkiset tekemiset, yksin sisälle unohtuminen saa mielikuvituksen lentoon :)

Vastaa

Olipa ikävä lukea, että terveyden kanssa on jotain. Toivottavasti kaikki selviää lopulta parhain päin. Tiedän kokemuksesta, että odottaminen ja epävarmuus on raskasta elää. Onneksi sinulla on läheisiä ympärilläsi ja näin kommentin välityksellä yritän itsekin antaa tukeni ja lämpimän halauksen <3

Vastaa

Kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Huojentavaa on tietää, että asioita tutkitaan ja tietenkin sitä toivoo, että selviäisi säikähdyksellä. Pieni operaatio on varmasti edessä, mutta täytyy toivoa, että se riittää! Huuh, taas hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on muistaa pitää huolta mielen lisäksi myös kropasta!

Vastaa

Voimia ja lämmin halaus.:)

Vastaa

Kiitos <3

Vastaa

Ota itsellesi tauko, jos siltä tuntuu. Ei lukijat katoa parin päivän hiljaisuuden jälkeen yhtään mihinkään, onhan meillä jokaisella elämä jossa on tilanteita ja joita monesti onpriorisoitava. Ja oma terveys, sen pitäisi mennä ihan kaiken edelle :)

Vastaa

Kiitos ihana Satu kauniista sanoistasi! Olet kyllä niin oikeassa, terveys ennen kaikkea <3

Vastaa

Hurjasti paljon jaksamista ja muista levätä tarpeeksi!

Vastaa

Kiitos kovasti <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.