Suhtaudun vähän varauksella vitamiinivalmisteisiin, sillä tavoitetilani on, että ruokavalio olisi lähtökohtaisesti riittävän monipuolista, ettei olisi tarvetta popsia liutaa lisäravinteita. Toki aina ei voi olla ideaalitilanne ja jo pelkät olosuhteet vaikuttavat paljon, niinpä syön D-vitamiinia purkista ympäri vuoden, talvella enemmän ja kesällä vähän vähemmän. Toinen mikä on kuulunut pysyvänä osana elämääni jo vaikka kuinka kauan on kalaöljy. En syö kalaa ja vaikka mikään purkkivalmiste tuskin korvaa täysin ruoasta saatua ravinnekirjoa, niin ajattelen kuitenkin, että se on parempi kuin ei lainkaan. Niinpä olen napsinut Möllerin ja muiden valmistajien kalaöljyä jo pitkään, kun taas d-vitamiinivalmiste on ilmestynyt keittiönhyllylle vasta kolmisen vuotta sitten. Pääsääntöisesti siis koen pärjääväni mainiosti noilla kahdella, mutta tänä syyskautena on ollut vähän poikkeuksellinen tilanne ja olenkin korkannut vähän useamman purkin kuin koskaan aiemmin.

vitamiini 2vitamiini 4

Loppukesästä kuvioihin ilmestyi magnesium, jota syön nyt hetken kuuriluontoisesti. Olin kärsinyt jo jonkin aikaa tosi ilkeästä vetävästä tunteesta jaloissa, joka ilmestyi kuvioihin erityisesti makuulla ja iltaisin kun yritin saada nukuttua. Pähkäilin asiaa monet kerrat ääneen ja inisin kotona kurjaa tunnetta, mutta en keksinyt mitään selitystä asialle. Meni aikaa, kunnes tulin eräänä kertana maininneeksi asiasta äidille, joka tokaisi heti; magnesiumin puute! Niinpä poikkesin hakemassa kotiin purkin magnesiumia ja myönnettävä on, että oireet alkoivat nopeasti lievittyä kunnes lopulta katosivat. Nyt olen syönyt magnesiumia alle pari kuukautta ja varmaan ihan näillä näppäimillä kokeilen palaako oireet jos lopetan.

Tänä syksynä ekstrana olen kokeillut myös juotavaa Molkosan Fruit* –heratiivistettä, jonka sain mukaani eräiltä pressipäiviltä. Se on tarkoitettu ruoansulatuskanavan hyvinvointiin, joten ajattelin, etteipä sen testaamisesta haittaakaan ole ja niinpä olen nauttinut päivittäin lasillisen tätä maultaan marjavivahteista juomaa. Vähän sitä aiemmin olin saanut kokeiluun myös Puhdistamon MSM+C -valmisteen*, joka on jauhemaista ja veteen sekoitettavaa rikkiyhdistettä C-vitamiinilla tehostettuna. En suinkaan joka ikistä kotiin kulkeutunutta ravinnepurkin ja -paketin sisältöä syö, mutta tässä vetosi pakkauksen teksti, joka kertoi tuotteen vaikuttavan erityisesti nivelten, kynsien ja hiusten hyvinvointiin, mikä kolahti suoraan tähän hiustenkasvatusprojektilaiseen.

Hiuksista tulikin mieleeni, että olen saanut muutaman kerran kysymyksiä siitä, että olenko käyttänyt jotain nimenomaan hiusten hyvinvointiin tarkoitettuja valmisteita kasvatusurakkani aikana ja siis tämän MSM+C:n lisäksi olen kyllä syönyt muutaman kuurin Evoniaa. En tosin muistaakseni enää tänä vuonna, sillä elo hiusten kanssa on selvästi ohittanut kipeimmät kriisipisteensä eikä tarvetta syynätä kasvua ja kuntoa enää ole.

*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

C-vitamiini on täälläkin vanha tuttu, mutta nyt kun syksyni starttasi heti flunssaillen, päätin alkaa päivittäin syömään myös D-vitamiinia ja toistaiseksi taudit ovat pysyneet hyvin loitolla! :)

Vastaa

Mulle tuo D-vitamiini on ihan luotto, mutta tuota C-vitamiinia tulee syötyä tosi kausittain. Siitä huolimatta olen onnistunut säästymään ihan tosi hyvin kausiflunssilta, mutta nyt täytyy kyllä koputtaa puuta, ettei tulisikaan :)

Vastaa

Mä ostin pullon tuota Molkosan Fruit -tiivistettä lauantaina I love me -messuilta. Maistiaisjuoma oli niin hyvää, että oli pakko napata mukaan :) Lisäksi käytän CocoVi:n OptiMSM:ää, mutta vaikutuksista en osaa vielä sanoa, kun vasta viikon olen sitä käyttänyt. Täytyykin jossain vaiheessa koota blogiin tämäntyyppinen postaus, mitä kaikkia ravintolisiä ja muita juttuja tulee itsellä käytettyä :)

PS. Mäkin kärsin yhdessä vaiheessa ihan hirveistä jalan suonenvedoista aamuisin! Saatoin herätä siihen aamuaikaisella ennen kellonsoittoa ja oli pakko pompata ylös ja yrittää kävellä, jotta veto loppuisi. Kun korjasin magnesiumin saannin kuntoon, loppui vedotkin :)

Vastaa

Tuo Molkosan Fruit on kyllä yllättävän hyvää, mutta saisi olla vähän riittoisampaa, itsellä ainakin pullo on hujahtanut ihan huimaa vauhtia (tai sitten vain olen lorautellut sitä vähän liikaa lasiin :D)! Mutta juu hei, tee ihmeessä! Kiva aina kuulla minkä tuotteiden nimeen muut vannovat :)

Vastaa

Amerikassa tehtiin tutkimus 200 000 ihmisellä ruokatottumuksistaan. Ainoastaan 4 % söi lautasmallin mukaan. Toinen puoli vielä, että tehomaatalouden myötä ruuan ravinnetasot on laskeneet eli vaikka söisi kuinka suositusten mukaan, ei voi olla varma, että saa kaiken tarvitsemansa. Eli ainoastaan tuolla 4:llä prosentilla oli edes teoriassa mahdollisuus saada kaikki tarvitsemansa ruuasta. Patrick Borg sanoi, että ei ole mitään syytä uskoa, että suomessa tilanne olisi yhtään parempi lautasmallin noudattamisen suhteen.
Se, että saisi kaiken tarvittavan ruuasta ilmna lisäravinteita onkin vain klisee ilman mitään todellisuuspohjaa.

Vastaa

Heh, jouduin ihan lukemaan tekstini uudestaan kun jäin miettimään, että sanoinko vahingossa jossain, että kaikken tarvittavan saisin ruoasta (etenkin kun kirjoittelin postauksen parhaillaan käyttämistäni vitamiineista) :) Mutta harmi jos tälläinen fiilis jostain jäi, sitä ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa tarkoitus väittää!

Itse näen lisäravinteet klassisesti monipuolista ruokavaliota täydentämässä, en niiden korvikkeena. Jokaisella on varmasti omat tapansa, mutta itse käytän noita kahta mainitsemaani ympäri vuoden ja tehostan sitten kausittain muilla.

En oikein usko ääripäihin ja itselle ajatus kymmenestä pilleripurkista keittiön reunalla tuntuisi vieraalta, mutta jollekinhan se saattaa olla se olosuhteisiin nähden paras vaihtoehto! Siksipä onkin ihan hyvä suhtautua harkiten, yhtä oikeaa vastausta tuskin on.

Jäin muuten miettimään tuota lautasmalliakin, eikös sekin ole vähän kiistelty aihe ja sen suosituksissa on myös maakohtaisia eroja, joten en tiedä luottaisinko itse siihen, että jos söisin lautasmallin mukaan niin saisin automaattisesti kaikki tarvittavat vitamiinit.

Vastaa

Tarkoitin ihan yleensä väitettä siitä, että saa kaiken lautaseltaan, sori. Monesti katsotaan sitä lautasta tosiaan, että juu on puolet kasviksia, mutta kun sen pitäisi koskea joka ateriaa, mitä päivän kuluessa syö! Monikaan ei varmaan voi sanoa syövänsä niin.
Katsoin myös uudestaan ja kyllä ensimmäisestä lauseesta jäi kuva, että pyrit saamaan kaiken tarvittavan ruuasta. Sitä olin kyseenalaistamassa, että onko se realistisesti mahdollista. Mutta varmaan syöt ihan terveellisesti.

Vastaa

No voihan, pahoittelut jos aiheutin hämminkiä! :) Tarkoitus oli sanoa, että pyrin tavoitetilana niin monipuoliseen ruokavalioon, ettei olisi tarvetta popsia liutaa isäravinteita, vaan pikemminkin valikoidusti ja kausittain. Ja siis tietty itse ruokavaliossakin olisi mulla petrattavaa, mutta tuo lähinnä se tavoitteen suunta :)

Vastaa

Heippa! Tuosta kalaöljystä sanon sen verran, että sen käyttöä kannattaa harkita. Sen on todettu nostavan LDL-kolesterolia ja myös lisäävän insuliiniresistenssiä. Aiemmin sitä on suositeltu vain sepelvaltimopotilaille, jotka eivät voi syödä kalaa, mutta nykyään ei heillekään juuri sen takia, että kolesterolivaikutus on päinvastainen kuin lääkityksellä.

Kalan rasvojen saanti kalasta itsestään on myös sikäli suositeltavaa, että samalla saa kalaproteiinia, jolla on itsenäisiä terveysvaikutuksia lajista riippuen. Jos ei syö kalaa kovin usein ja on huolissaan EPA:n ja DHA:n saannista, niin riittävällä omega-3:n saannilla elimistö pystyy itse kuitenkin tuottamaan näitä rasvahappoja. (Riittävä saanti on > 1% koko energiantarpeesta, esim. 2000 kcal:n kokonaissaannista se on 20 kcal, joka on käytännössä reilu 2 grammaa omega-3:a vuorokaudessa (1 g rasvaa = 9 kcal). Sen saa jo täyteen esimerkiksi kourallisella saksanpähkinöitä :) )

Vastaa

Kiitos kovasti kattavasta kommentistasi! Täytyykin perehtyä aiheeseen lisää :) Olen kiinnostuneena seurannut tutukimuksia aiheesta ja ainakin tähän asti kokenut, että potentiaaliset hyödyt olisivat olleet omalla kohdalla riskejä selvästi isommat, mutta täytyypä nyt paneutua aiheeseen kunnolla uudelleen ja miettiä asiaa uudelleen!

Ihanaa päivän jatkoa!!

Vastaa

Minusta suhtautumisesi asiaan on järkevä -itse noudatan samaa ajatusta. Nyt raskausaikana olen syönyt tähän vaiheeseen tarkoitettua monivitamiinia ”kaiken varalta”, mutta normaalisti käytössä on vain omega 3 (meillä mies on kala-allergikko, joten itsekin tulee syötyä todella harvoin) + D-vitamiini. Nämäkin lähinnä ”kaiken varalta”, sillä lukemattoman tutkimukset ovat osoittaneet, että lisäravinteina napatut vitamiinit ym. imeytyvät todella huonosti (ja kuten joku tuolla viittasi noihin kalaöljyihin, monista saattaa jopa olla haittaa). Eri juttu toki jos erityinen tarve ilmenee, kuten magnesium juuri kuvailemissasi tapauksissa varmasti auttaa.
Olen siis täsmälleen päinvastaista mieltä kuin ”Ala” tuolla yllä: vitamiinien ja muiden tarvittavien aineiden on osoitettu imeytyvän parhaiten ja toimivan oikein nimenomaan kun ne saa ruuasta. Myöskään tutkimukset eivät ole osoittaneet, että esim. luomuviljellyissä kasviksissa olisi enemmän ravintoaineita kuin tehoviljellyissä (muita etuja niillä kyllä saattaa joissain tapauksissa olla, mutta en nyt mene siihen). Se on sitten eri asia jos niitä kasviksia ei syö, niinkuin aika harva ilmeisesti tosiaan syö riittävästi suosituksiin nähden, mutta mikään määrä purkkeja ei oikein taida korvata sitä terveellistä ruokaa :)

Leave a Reply to Ala Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.