Vietimme tänään rauhallisen aamun, päivällä kävimme salilla ja iltapäivällä tilasimme ruokaa Denniksestä (saako mistään muualta Helsingissä tilattua kotiin ruokaisaa salaattia tai jotain muuta kevyehköä? Välillä kun laiskottaa ihan tosi paljon, muttei silti mitenkään halua syödä pizzaa tai kebabia). Jälkkärikahvin jälkeen aloin katselemaan vielä vaiheeseen jäänyttä olkkariamme ja päätin, että nyt on pakko saada työpöytä – sohvalla läppäri sylissä kirjoittaminen ei todella ole se ergonomisin asento!

Tulin kiikuttaneeksi ihan vähän aikaa sitten yhden ylimääräisen pöydän varastoon, pakkasin sen täpötäyteen vinttikomeroomme sillä epäilyllä, ettei sille ole todennäköisesti enää käyttöä. Nyt sitten äkkäsin, että sehän on oikeastaan ihan loistava työpöydäksi! Niinpä miesraukka lähti raahaamaan pöytää takaisin alas ja minä sain työpisteen – tai siis me saimme. Joka sitten (tietenkin) muuttaa väkisinkin pienesti olohuoneemme muuta järjestystä. Ei voi siirtää yhtä palasta ilman, ettei se vaikuttaisi muuhun visuaaliseen ilmeeseen! Mies katseli sisustuspalapeliäni siihen malliin, että päätin palata koneelle ja jättää likaisen työn huomiselle kun olen yksin, heh.

Mutta ei (vielä) sisustuskuvia vaan vanhoja asukuvia, osasto 3:n edessä.

vaaleansininen pusero-1vaaleansininen pusero 1-6vaaleansininen pusero 23-6vaaleansininen pusero 4-6vaaleansininen pusero 16-6vaaleansininen pusero 8-6Pusero: Issue 13 / Hame: Mohito / Vyö: Mango / Clutch: Veronasta / Kaulakoru: H&M / Isompi laukku: by Malene Birger / Kengät: Marian / Kuvat: Johanna Söderlund

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kaunis asu. Ja molemmat laukut, ah <3 !!
Mukavaa viikkoa sinne.

Vastaa

Kiitos kovasti! Kuin myös, ihanaa alkanutta viikkoa – sateesta huoliamtta <3

Vastaa

Aivan ihania kuvia niin nämä kuin ne pitsimekko kuvatkin, rentoja ja upeita niin vaatteet kuin kuvattavakin. Tulee itsellekin ihan kepeä olo vaikka oma kotonaoloaika onkin nyt päättynyt ja työelämässä jälleen mukana!

Vastaa

Oi, kiitos kovasti!! Voi, kovasti iloa uuteen arkeen – toivottavasti itsekin pian pääsen hyppäämään jollain tapaa takaisin työarkeen :) Ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.