Matkustamisen rutinoitumisesta on se hyöty, että matkan varrella oppii pakkaamaan kevyesti, mutta että niinkevyesti, että laiminlyö koko pakkauksen. Kello on jo päälle puolen yön ja vasta hetki sitten sain motivoitua itseni avaamaan laukun. Nostelin muutaman vaatteen kasaksi kaiken päälle ja totesin, että antaa jäädä aamuun, vaikka aikaisemmin kuin normaaleina työaamuina pitääkin huomenna (tai siis tänään) herätä. Voi olla, että päätös kaduttaa silloin, mutta nyt ei ajatus enää kulje. Jotenkin sitä luottaa siihen, että onhan sitä aina ennenkin pärjätty vaikka jotain olisi unohtunut. Ajatus hyvä, mutta kai raja jossain kulkee?

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.