Matkakuulumisten keskellä vaihteeksi asukuvia ajalta ennen matkaa. Täällä en ole kaivannut pitkiä housuja ja pitkähihaistakaan ei tarvitse lämmikkeeksi, ainoastaan auringolta suojaamaan, mutta toista oli ennen lähtöä. Hädin tuskin ehdin käyttää sandaaleita, eikä montaa kaupunkipäivää ollut, että olisin uskaltanut lähteä liikkeelle ilman bleiseriä. Tämä asu on päivää tai paria ennen lähtöä ja vaikka kaunis päivä olikin, neulehan silloinkin oli päällä. Nyt ei siis ole tullut mieleenkään valittaa paahteesta, vaikka joinain päivänä lämpötilat ovat kieltämättä kavunneet aika tukaliin lukemiin, mutta toisaalta, täällä Romanian vuoristossa ja sen tuntumassa tuntumassa sää on aika ideaali; raikas ja kuulas, mutta kuitenkin miellyttävän lempeä ja ehdottomasti silti lämmin.

raitapaita 8raitapaita 35raitapaita 1raitapaita 39raitapaita 12Hame: Bruuns Bazaar / Neule: Vince / Laukku: Kate Spade / Aurinkolasti: D&G / Korkkarit: Zign 

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Hei,

Laukku näyttää ihanalta! Onko se mielestäsi laadukas? Ihailin aikaisemmin blogissasi Coccinellen laukkua ja pohdin pitkään Roomassa, raaskinko ostaa sellaisen. Jätin asian kuitenkin toiseen kertaan, kun olen lomalla ylittänyt reilusti oman budjettini. :D

Kiitos muutenkin ihanasta blogistasi! Blogistasi näkyy se, että käytät sen pitämiseen paljon aikaa. Pidän myös siitä, että sinulla on selkeästi kiva oma tyyli! Osittain sinun blogisi innoittamana rohkaistuin aloittamaan omanikin vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen!

Vastaa

Kiitos tuhannesit kommentistasi ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta, ehdin nyt vasta paluumatkalla reissulta paneutua kunnolla vastaamiseen :) Aivan ihana kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa ja muutenkin tyyli miellyttää <3 Täytyykin käydä heti kotiin palattua tutustumassa blogiisi!!

Olen todella ihastunut Coccinellen laukkuihin, niissä on mielestäni ihanan ajatonta ja kaunista muotoilua sekä hinta-laatusuhde on todella kohdillaan! Suosittelen siis lämpimästi, vaikka ovatkin hintavia, niin kuitenkin laadukkaiksi laukuiksi mielestäni kohtuuhintaisia ja sellaisia, jotka tuntuvat käytössä juuri niin laadukkailta kuin tuohon hintaan voisi olettaakin :) Eli siis, todella tyytyväinen olen ja juuri meinasin (jos ei olisi ollut tätä matkaa tulossa, niin olisinkin) kotiuttanut erään beigen Coccinellen heidän verkkokauppansa alesta (jossa on välillä todella hyviä alennuksia, kannattaa kurkkia erityisesti alekausien lopussa!).

Vastaa

Äh, nyt kyllä jäi harmittamaan, etten ostanut Coccinellen lompakkoa! Se oli Roomassa alennuksessa ja olisi irronnut reilulla neljälläkympillä. Kävin nyt Suomessa katselemassa samantyyppisiä lompakoita Stockalla ja hinnat olivat pilvissä!

Mutta täytyypä katsella tuota nettisivua, jospa siellä olisi kivempi valikoimakin kuin Stockalla!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.