Äh, tarvitseeko sanoa, että muuttaminen on kamalaa? Saatiin tänään sentään jonkun verran aikaiseksi, muutama laatikko täytettyä ja jokunen siirrettyä. Valmiita laatikkopinoja nähdessä tulee hyvä fiilis, mutta voi sitä toivottomuuden aaltoa kun siirtää katseensa täysistä laatikoista takaisin työmaahan. Näyttää kuin ympäristöstä ei olisi kadonnut mitään, mutta täydet laatikot kertovat silti ihan jostain muusta. Usko meinaa hetkittäin loppua, mutta lohdullista on, että aina ennenkin siitä on muutosta selvitty! Nyt tosin pitäisi vielä onnistua päättämään, mitä kaikkea mahdan tarvita ennen kodin löytymistä, eli määrittelemättömän ajan verran. Suuren osan tavaroistani kun joudumme pakkaamaan väliaikaisesti niin tiiviisti varastoon, ettei sieltä kannata ihan mitä tahansa lähteä hakemaan. Hmm, pitäisikö miettiä kevätkauden asut ennakkoon? ;)

Muuton aloittamista ennakoiden lakkasin kynteni perjantaina viime viikonloppuna heräteostoksena hankkimallani herkullisella L’Oréalin mustavalkoisella Confettis hilelakalla, se kun kantaa muuton tuomat kynsikolhut huomaamattomammin kuin tasanen yksivärinen lakkapinta. Ja oikeassa olin, ei työn jäljet näissä kynsissä vielä näy. Kiva lakka on näinkin, mutta parhaimmillaan mielestäni silti ohuena kerroksena jonkin kirkkaan lakan päällä, keltaisen, korallin, oranssin tai turkoosin – kaikki käy! Niitä vaihtoehtoja tosin ehtii vielä testata kevään kuluessa. Tämä lakka ei siis ainakaan jouda varastoon! :)

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Kyseinen lakka päätyi myös minun mukanani kassalle perjantaina ja löytyy jo kynsiltäkin punaisen päälle sipastuna :) Samaisella pikaisella ostosreissulla tarttui mukaan myös Cliniquen Chubby sticks -huulilipunakynä sävyssä mega melon, josta tuli ehdottomasti lempparihuulimeikkituotteeni! Pari muutakin sävyä jäi vielä houkuttelemaan…

Vastaa

Oi, voin kuvitella että sopii tosi nätisti punaisenkin pariksi! :)

Täytyikin heti rynnistää googlaamaan Chubby sticks, on nimittäin minulle ihan uusi juttu! Ja voi minkä teit, nuohan näyttävät herkuilta ja sopisivat varmaan loistavasti makuuni kun en tahmaisista huulista tykkää, ainakin Ostolakon kirjoittaja mainitsi näiden olevan silloin(kin) erittäin hyviä. Hmm, täytyykin testailla seuraavan kerran kun satun kosmetiikkaosastolle haahuilemaan! :)

Vastaa

Samassa veneessä ollaan, muuttohommien kanssa.. Meillä muutto on edessä vasta pääsiäisenä eli olen omasta mielestäni ihan hyvissä ajoin liikkeellä. Minä tosin tyydyn keräilemään tavarat banaanilaatikoihin..

Sen verran on haastetta, että vielä en ole keksinyt kaavaa, millä 250 neliön tilaan levitetyt tavarat saisi mahdutettua 100 neliöön.. Meillä ratkaisuna oli varastotilan vuokraaminen.

Mutta siis, laatikoitten kuskaaminen varastoon on aloitettu ja sama fiilis: ihan niinkuin Mitään ei olisi viety pois. Huh, tätä savottaa!

Vastaa

Huh, kyllä teilläkin työsarkaa riittää! :) Meilläkin nyt pitäisi saada ahtauduttua vähempiin neliöihin, mutta onneksi vain väliaikaisesti. Poikaystävällä onneksi on suht tilava kellarikomero ja käytännössä tyhjillään, joten saan näppärästi sinne kasattua tavaroita. Toivottavasti näin selvitään hetki, kuumeisesti kuitenkin sitä lisätilaa jo odottelen!
Pienempään muuttaessa on se hyvä puoli, että melkeinpä väkisin tulee tarkasteltua omaisuutta uudella silmällä ja mahdollisesti karsittua huomattavasti rohkeammin vanhaa pois kuin isompaan muuttaessa, jolloin säästää turhaakin kun ajattelee, että nythän sitä tilaa säilö on :)

Vastaa

Voi tuota pakkaamista – ei käy kateeksi… mutta sitten kuin se oikea asunto löytyy, on sun tavaroista suurin osa jo pakattu, eli helpottaa sillä kohtaa sitten… :)

Mutta toi kynsilakka, samaa pyörittelin itsekin kaupassa, mutta jätin sitten hyllyyn, kun ajattelin ettei se kuitenkaan ole kynsissä niin kiva kun kuvittelelen… Mutta olin väärässä, toihan on tosi upea!

Vastaa

No niinpä, kyllä tämän kestää kun tietää, että on väliaikaista! Kunhan vain ei väliaikaisuus venähdä, niin kuin välillä helposti tuppaa käymään ;)

Kiitti! Näistä hilelakoista ei oikein koskaan tiedä miltä kynsissä näyttää, mutta tämä on tosiaan hirmu kiva. Odottelen jo innolla, että pääsen testaamaan jonkun kirkkaamman värin parina, epäilen, että sopii tosi kivasti niinkin! Ja vastaavasti kauhulla odottelen tämän hilelakan poistoa, siihen kun ei meinaa kärsivällisyyteni koskaan rittää ;)

Vastaa

Moikka! Onko minulta mennyt jotain ohi, vai oletko vielä laittanut kohteita huutonettiin? :) Taidan kyllä valitettavasti ne missata, koska parin vkon päästä on jo lähtö kolme vkoa kestävälle matkalle.
Onnea Yhteiseen kotiin!

Vastaa

Heippa! Työmäärä yllätti, enkä vielä ole saanut kohteita syötettyä nettiin, mutta tänä viikonloppuna otin kuvat ja tavoite olisi nyt viikon aikana saada ne syötettyä huudettavaksi – eli enköhän viikossa saa tännekin linkin kohteita (joita tuli aimo annos lisää eilisen pakkauspäivän seurauksena:)). Maksun kanssa ei ole kiirettä, joten puolestani voit hyvin huutaa ennen reissua jos näet jotain kiinnostavaa ja maksaa vasta palattuasi :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.