Matkojeni välttämättömyyksistä kun on ollut puhe, niin ei sovi unohtaa reissujani tiiviisti käsipuolesta seuraavaa, helposti huomiotta jäävää ja monen muunkin vakioseuralaista eli käsilaukkua. Oikeastaan käsilaukun valinnalle tulisi suoda hetki, se kun kulkee kuitenkin koko ajan mukana, suojaa muuta omaisuutta ja asustaa matka-asuja. Huonon laukkuvalinnan huomaa, se ei istu koko matkakarderobiin, ei ole riittävän kevyt ja hiertää olkapäätä tai ei kätke sisäänsä kaikkea, mitä päiväretkeläinenkin saattaa mukaansa tarvita. Kätevinhän olisi reppu, mutta noh, yhdistäpä sellainen tyypillisiin asuihini, joten seuraavaksi paras vaihtoehto on monipuolinen ja monikäyttöinen kulutusta kestävä käsilaukku.

Pidempään blogiani seuraanneet ovatkin ehkä tehneet havainnon, että aina muissa kuin talvisissa kohteissa lomaillessani käytössäni on yksi ja sama laukku, se iänikuinen korikassi, joka on nähnyt maailmaa jo aikalailla. En muista tarkalleen milloin sen hankin, ja ostopaikkakin on vähän epäselvä (muistelisin sen olevan KappAhlista, mutten voi olla aivan varma), kuvien perusteella se on kuitenkin kuulunut asustevalikoimaani jo ainakin kuuden vuoden ajan.

Oikeastaan laukulle on kertynyt ikää ja matkapäiviä jo niin paljon, että on tullut aika etsiä seuraajaa. Se ei tule olemaan helppoa, tämän vanhan kassin eduiksi kun lukeutuu kaikki seuraava, ja voisiko muuta matkakassilta toivoakaan?

  1. Sopii kannettavaksi yhtä hyvin sekä olalla että kädessä, joista ensimmäinen erityisesti on ehttoman tärkeää. Kuinka hankalaa olisikaan kävellä aamusta iltaan  ja päivästä toiseen jos raskasta kassia ei saisi nostettua olkapäälle lepäämään, käsiä ja voimia vapauttamaan.
  1. Oikea tilaihme. Kassiin mahtuu kaikki tärkeä ja vähän ekstaakin; kamera ja puhelin, lompakko ja sateenvarjo. Vesipullo tai tarvittaessa kaksi, pitkähihainen ja jopa varakengätkin. Sivutasku kätkee pikkutavarat ja läppärinkin laukkuun olen saanut ujutettua. Kaikki on mahtunut sen syvyyksiin, mitä on kulloinkin täytynytkin, eväistä lämmikkeisiin ja matkaoppaista aurinkovoiteisiin.
  1. Laukun saa tiiviisti kiinni. Koska taskuvarkautta valitettavasti tapahtuu ja sadekin saattaa yllättää, en halua laukkuni olevan apposen avoinna koko maailmalle. Tämän korikassin monista muista vastaavista laukuista poiketen saa kurottua päältä kokonaan kiinni ja vielä vainoharhaisimpina hetkinä näprättyä solmun päälle. Murtoturvallisemmaksi ei siis laukku juuri voi mennä!
  1. Sopii yhteen riittävän hyvin oikeastaan kaiken kanssa. Hämmästyttävää kyllä, tämä tavallinen korikassi tuntuu istuvan kesäasuun kuin kesäasuun, eikä näytä oudolle sirommankaan ilta-asun seurana. Kiitos korikuosin ja valkoisten sekä kultaisten yksityiskohtien, se on ihanan monikäyttöinen ja helppo yhdistää moneen.
  1. Höyhenen kevyt, ainakin melekin. Monet nahkalaukut painavat, ja se on turhaa taakkaa reissatessa. Korimateriaali on superkevyttä, eikä laukulla itsessään ole painoa nimeksikään. Sisällön tuomat lisäkilot onkin sitten toinen juttu, miksi seuraava kohta onkin erityisen tärkeä asia.
  1. Kantohihnat ovat tukevat. Koska painoa kertyy kuitenkin sisäpuolelle, tulee kantohihnojen kestää. Halvaksi laukuksi tämä on kestänyt häkellyttävän hyvin. Hihnat on tikattu kunnolla kiinni ja metalli renkaat tukevat kokonaisuutta. Kerrankin toimivaa halvalla, mitä lie kun maksanut joskus kauan sitten, tuskin ainakaan paljoa päälle pariakymmentä euroa.
  1. Laukku ei ole liian hieno. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, se on riittävän nätti, muttei liian kaunis, joten sitä ei tarvitse turhaan varoa. Mitä sitten jos vähän kolhiintuu tai likaantuu. Koripinnalta on kosteus helppo pyyhkäistä pois eikä se imaise roiskeita itseensä, epätasainen pinta hävittää myös näppärästi käytönjäljet. Kun laukku on halpa eikä liian paljon mieleen, sen uskaltaa laskea maahan siellä sun täällä, eikä siitä tarvitse kantaa huolta. Hajotkoon jos on hajotakseen. Hiekka ja aurinko hellivät mieltä, eikä laukkua tarvitse suojata vesiroiskeilta ja matkan kolhuilta. Pehmeä kassi kestää, ja sen saa survottua matkatessa pieneenkin tilaan.

Tätä laukkua ei juuri päälläni Suomessa näe, sillä ei se ole lempilaukkuni, mutta matkoilla se on loistava kaveri ja oikein näppärä reissuasujen värittäjä. Seuraajalla on suuret saappaat täytettävänään!

Katso myös nämä

13 comments

Vastaa

Oi, juuri tuollaisen laukun minäkin voisin huolia (kesäloma)matkoilleni. :)

Vastaa

Enpä olisi uskonut tämän hankkiessani, että edessä on näin monta yhteistä matkaa! Laukku on ihan sattumalta osoittautunut täydelliseksi matkakumppaniksi :)

Mutta mistäpä nyt seuraaja, kaikki hajoaa aikanaan, ja niin myös tämäkin vetelee viimeisiään. Siinä vasta työtä kerrakseen, yhtä kestävän ja matkatarpeisiin sopivan löytäminen edullisella. Käyköhän enää reissulaukun suhteen samanmoinen tuuri?

Vastaa

Toivotaan, että löydät vähintään yhtä hyvän ellei jopa paremman laukun! :) Hyvää ystävänpäivää! :)

Vastaa

Niinpä, ei muuta kuin tuntosarvet esille ja laukkuhyllyjä sillä silmällä koluamaan! Myöhästyneet ystävänpäivähalaukset sinulle, ja oikein rentouttavaa viikonloppua :)

Vastaa

Sinulla on kyllä tosi hyvä maku vaatteiden ja asusteiden suhteen. Oletko koskaan käyttänyt tai harkinnut huuto. net myyntiä?

Vastaa

Oho, kommenttisi oli jostain syystä humpsahtanut suoraan roskaviestikansioon, hyvä että satuin kurkkamaan sinne :)

Kaunis kiitos kehuista! Huuto.net on ollut kovassakin käytössä ja pistän sinne aina säännöllisesti vanhoja vaatteita myyntiin. Viime kerrasta tosin on aikaa, taisi olla viime kesänä, mutta nyt on iso pino kaikkea kiertoon lähtevää taas päässyt kertymään, ja ne vain pitäisi kuvata ja näpytellä myyntiin. Tulossa siis pian huudettavaa, kunhan saan voitettua laiskuuteni ;)

Meinasin sanoa, että sivupalkista löytyy linkki sinne, mutta eipäs löydykään, taisi sitten olla sellainen vain joskus vanhan blogini puolella. Joka tapauksessa, hihkaisen varmasti täällä kun olen saanut huuto.netin kohteeni päivitettyä :)

Vastaa

Olipa hyvä postaus… Kun ei haluasi ottaa sitä ”parhainta” ja uskollisinta laukkua esim.rantalomalle tällaiselle laukulle olisi käyttöä. Joten olekin on juuri hankinnassa/etsimässä ensi kesäksi ”tori/lomakassi” joten jos löytyy noin hyvät ominaisuudet täyttävä niin laitahan uusi postaus niin saamme muutkin vink-vink…
-Maria

Vastaa

Kiva jos oli iloa! :) No niinpä juuri! Mielellään kyllä yhdistäisi lempparilaukut matkakarderobiinkin, mutta olo on paljon huolettomampaa vähemmän tärkeän laukun kanssa, ja muutenkin, onhan vastaava lomalaukku paljon käytännöllisempikin.
Kovasti olen tässä laukkukuvia googlaillut, ja yhden potentiaalsien lomalaukun tilasinkin jo, mutta se joutaa palautukseen, ei ollutkaan luonnossa niin kiva kuin kuvissa. Jotenkin on sellainen kutina, että menee hetki, ennen kuin uusi löytyy.. Onneksi tämä kyllä vielä hetken kestää, vaikka läheltä katsottuna näyttääkin jo aika aikansa eläneeltä :)

Vastaa

Hih, olenkin itseasiassa joskus kiinnittänyt huomiota, että tuo laukku tuntuu kulkevan mukanasi aina matkoilla :) Uskotko, että seuraajakin on korilaukku?

Vastaa

Hauskaa, että olet huomannut :) Hmm, hyvä kysymys, olen tuota itsekin miettinyt!

Suurin osa korikasseista ei ole mieleeni, mutta tämä on yksi niistä harvoista, joista tykkään. Koripintainen olisi ehkä helpoin, se sopii monien kenkien kanssa ja on helpoin pitää puhtaana. Nirsoudessani pelkään, etten kuitenkaan löydä mieleistä kun sellaista etsin, joten olen laajentanut hakua myös kangaspintaisiin. Kangaslaukku toimisi hyvin välikausinakin ja olisi kevyt ja muodoltaan mukautuva, mutta toisaalta pelkään, että lika jämähtää pintaan liian helposti, etenkin kun tahtoisin värin olevan enemmän vaaleaan kuin tummaan kallellaan. Nahka ei kuitenkaan tähän tarkoitukseen ole paras mahdollinen, vaikka sitä muissa laukuissa suosinkin, ja keinonahkaa en ehdottomasti halua. Etsintä sivusilmällä on jo alkanut, ja jotenkin elättelen toiveita, että tiedän mitä visuaalisesti haen kun näen sen. Katsotaan miten käy ;)

Vastaa

Mä olen kyllä noteerannut tuon matkakassin sinulla aina reissukuvissa. Itselleni olen myös etsinyt itä luottolaukkua mikä täyttäisi just kaikki nuo listaamasi kriteerit, mutta en ole löytänyt vaikka olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti sellaista etsinyt jo… no, veikkaan että ainakin 10 vuotta. Erilaisia korvaavia vaihtoehtoja on sitten tullut ostettua, mutta aina niissä on joku ”vika”. Yleensä joko liian pieni koko tai sellainen malli, joka ei sovi kaikkien vaatteiden kanssa yhteen.
Etsintä siis jatkukoon, ja lykkyä sinulle myös metsästykseen! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.