Olemme pulassa, meiltä on loppunut katsottava. Tai eihän nyt tv-sarjat maailmasta lopu, mutta hyvät ehkä saattavat käydä vähiin. Syksyn aikana katsottiin Sopranosin tuotantokaudet ja sen jälkeen löydettiin tiemme House of Cardsin pariin, joka koukutti niin hyvin, että tykitettiin Netflixistä lyhyessä ajassa molemmat tähän mennessä ilmestyneet kaudet. Sitä onneksi saadaan vielä lisää, mutta se ei lämmitä juuri nyt. Nyt siis olisi todella tilausta sarjavinkeille!

Ennen Sopranosia katsottiin Sherlockin tähän mennessä ilmestyneet kaudet ja True Detective (ihan loistot!) sekä lyhytsarja Fargo. Myös Cosmos tuli syksyllä tsekattu ja silloin tällöin viihdytään David Attenboroughin matkassa. Myös Game of Thonesia ollaan katsottu niin pitkälle kuin mahdollista ja Dexter on tullut kahlattua kokonaan läpi. How I Met Your Motheriin pääsin miehen kautta kiinni loppusarjan ajaksi (vaikkei se ihan täysin kolahtanutkaan). Kotimaisista sarjoista ainoastaan Hyviä ja Huonoja uutisia tulee seurattua. Arkiviihdykkeenä ollaan katsottu The Colbert Reportia (joka sekin meni ja loppui) sekä The Daily Showta, mutta niistä ei ole kuitenkaan paikkaamaan ensin mainittujen sarjojen jättämää lovea. Pööh, mikä avuksi? Mitä sarjaa kannattaisi kokeilla?

tv sarja 1

Menneiden vuosien varrella ennen miehen tapaamista tulin katsoneeksi liudan pitkään pyörineitä komedia- sekä draamasarjoja. Mies taas on katsonut Breaking Badiä niin pitkälle, ettei oikein kannata enää aloittaa mun takia alusta vaikken olekaan siitä nähnyt ekaa jaksoa enempää (tosin siinäkin nukahdin). Nyt alkuvuonna ollaan paremman katsottavan puutteessa katsottu kolme kautta American Horror Storya, joista etenkin keskimmäinen kausi oli yllättävän hyvä, mutta kolmas puolestaan ihan turha. Aloiteltiin neljättä huonosta kolmannesta kaudesta huolimatta, mutta saattaapa jäädä kesken ellei nyt yllättäen taso kohoa. Tilausta siis olisi jollekin uudelle koukuttavalle hyvälle sarjalle, tyylilajin suhteen ollaan joustavia. Vinkkejä, pliis!

Kuvien lähteet: ylärivi IMDB, alempi kuva täältä.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

84 comments

Vastaa

Mun ja miehen lemppari ollut homeland ja itsekseni olen katsonut Orange is the new black (sitä ei mieheni jaksanut katsoa). Entäs Gilmoren tytöt?

Terkut meiltä ;)..

Vastaa

Homeland onkin ollut harkinnassa, mutta Gilmoren tytöistä en olekaan tietääkseni katsonut yhtään jaksoa, täytyypä siis kurkata miltä vaikuttaa :) Jee, kiitti vinkeistä!

Vastaa

Homelandia minäkin suosittelen! Ja toinen ihan älyttömän hyvä sarja on The Honourable Woman, vahva suositus!

Vastaa

Kiitti vinkeistä! Homeland on kyllä pakko pistää kärkeen katsottavien listalla ja täytyypä tsekata myös tuo The Honourable Woman, ihan tuntematon mulle ennestään :)

Joo, se löytyy HBO:lta. Pääosassa ihana Maggie Gyllenhaal. Ja jos tosiaan yhtään tykkää poliittisista jännäreistä, niin tämä on ihan ehdoton!

Vastaa

The Wire on legenda, hienoin sarja jopa Sopranosin edellä. The Affair hyvä uutuus.

Vastaa

Tuota Wirea katsottiin vähän aikaa sitten eka jakso, mutta täytyykin palata sen äärelle! Affair onkin uusi tuttavuus, joten täytyypä tsekata – kiitti vinkeistä! :)

Vastaa

Me katsottiin just Californicatin Netflixistä. En tiedä löytyykö Netflixistä, mutta Solsidan on huippu, saa nauraa.

Vastaa

Californicationia olenkin katsonut vuosien varrella muutaman satunnaisen jakson, mutta tuota Soldisania en! Nyt kun sen mainitsit, niin muistan jonkun muunkin kehuneen sitä kovasti, joten täytyykin selvittää mitä kautta olisi katsottavissa! Kiitos vinkistä :)

Vastaa

Juuri parhaillaan televisiosta tuleva kuudes aisti oli todella hyvä. Harvoin ahmitaan mitään sarjaa niinkuin nyt, pakko oli katsoa loput neljä jaksoa putkeen….

Vastaa

Oi, kiitti vinkistä! Tuo onkin itselle uusi sarja, joten täytyykin tutustua :)

Vastaa

Hmmm, en tiedä mitä siellä netflixissä tai muuallakaan on saatavilla mut True Bloodia suosittelen!

Vastaa

Kiitti vinkistä! Mies onkin tuota katsonut, mutta itse en yhtään, täytyykin kurkata :)

Vastaa

Alias ja 24 oli uskomattoman koukuttavia. Greyn Anatomia myös, monesti piti katsoa neljäkin jaksoa putkeen, aivan mahtava. Nyt on meneillään Täydelliset naiset, kuudes kausi ja jopa mieskin suostuu katsomaan, tuo on enemmän komedia mun mielestä vaikka draamaakin löytyy ja saippuamaisia juonenkäänteitä. Näiden jälkeen itsekin vähän ihmettelen että mitä seuraavaksi katsoisi.

Vastaa

Kiitos kovasti vinkeistä, noista ensin mainituista en olekaan katsonut (vielä) mitään! Täydellisiä naisia olen katsonut muutaman satunnaisen jakson, mutta meillä mies on katsonut ne kaikki :D Eli ilmeisesti olisi kannattanut munkin syventyä paremmin, mutta toisaalta, voihan sitä vielä napata ne omalle katselulistalle! :)

Vastaa

Itse suosittelisin True bloodia, Mad meniä ja Boardwalk Empireä! Sopranos fanin kannattaa myös katsoa Lilyhammer-sarja! :)

Vastaa

Kiitti vinkeistä, en olekana mitään noista katsonut! Mies on kahlannut True bloodit läpi, mutta nuo muut taitaa olla hänelläkin vielä katsomatta :)

Vastaa

The Newsroom on minulla viimeistä jaksoa vaille valmis, se on ollut mielenkiintoinen tuttavuus (paljon puhetta, vähän turhaa ilmeilyä). Masters of Sex oli myös ihan hyvä ja persoonallinen sarja. Mildred Pierce -lyhytsarja oli mielestäni oikeinkin hyvä, kun tykkään vintage-henkisestä draamasta. (Nämä löytyy kaikki HBO Nordicilta)

True Bloodin katsoin kokonaan, siihen jäi pahasti koukkuun mutta en ole ihan varma voiko sitä varsinaisesti laatusarjana suositella :) Ja sama koskee Walking Deadia.

Homelandia ja alkuperäistä Silta-sarjaa minulle on suositeltu seuraavaksi, mutta niitä ei löydy tuolta HBO:lta joten ovat toistaiseksi jääneet katsomatta.

Vastaa

Kiitti vinkeistä! Tuo Newsroom onkin ihan tuntematon, mutta muut ovat etäisesti nimeltä tuttuja. Mies on katsonut kaikki True Bloodit, mutta epäilen, ettei hänkään ole nähnyt noita muita!

Homelandia ollaan mietitty kanssa ja kun se tuntui keräävän täälläkin näin paljon suosituksia, varmasti pakko ottaa katsottavien listalle! Täytyypä kurkata myös noita muita mainitsemiasi :)

Vastaa

Joo, mä veikkaan että voisit tykätä Newsroomista. Sen katsominen vaatii jonkin verran yleissivistystä maailman tapahtumista ja sarja ottaa myös vahvasti kantaa median murrokseen. Ja tietty myös henkilöhahmot on hyvin rakennettuja ja jaksavat kiinnostaa.

Myös Masters of Sexissä henkilöt on moniulotteisia, siksi sillekin lisäpisteitä. :)

Vastaa

Omat ehdottomat suosikit ovat olleet Breaking Bad, Sons of Anarchy sekä Suits. Kaksi ensimmäistä aika synkkiä, kolmas kepeämpi. :)

Vastaa

Jee, kiitti vinkeistä! Nuo kaksi jälkimmäistä kuulostavat etäisesti niminä tutuilta, muttei olla kumpaakaan katsottu, täytyykin kurkata miltä vaikuttaa! :)

Vastaa

Jo mainittujen lisäksi suosittelen Bonesia, jossa on mielestäni just sopivasti huumoria ja mielenkiintoinen twisti normaaleihin rikossarjoihin verrattuna. Komediasarjoista kannattaa tsekata New Girl. Monet on kehuneet myös Netflixin omaa tuotantoa olevaa Marco Poloa, itse en ole sen kimppuun vielä ehtinyt.

Vastaa

Bones kuulosti niin tutulta, että oli pakko käydä kurkkaamssa ja osoittautuikin, että olen sitä satunnaisesti tv:stä katsonut!
Tuo New Girls taas on ihan tuntematon, joten täytyypä tutustua! :) Marco Poloa katsottiin yksi jakso, mutta ainkaan sen perusteella ei sytytty sille, mutta toisaalta, yhden jakson perusteella on vielä vähän hätiköityä vetää johtopäätöksiä, joten täytyy varmasti antaa vielä sillekin mahdollisuus :)

Vastaa

Suosittelen True Blood, Supernatural (etenkin ne ensimmäiset kaudet ovat parhaimpia) ja Fringe. :) Ja sit sellainen sarja kuin Carnival. Siinä kolme, neljä ekaa jaksoa oli puuduttavan tylsiä, mutta sitten tarina pääsi vauhtiin ja osoittautui mielettömän hyväksi sarjaksi, oikea helmi, mitä ei olisi ensimmäisten jaksojen perusteella uskonut. Harmi vain, että se jäi niin lyhyeksi ja ikään kuin auki…

Breking Bad on kyllä todella hyvä sarja! :) Vanhoista Lost, siitä tykkäsin. :) Ja Twin Peaks. :)

Nyt viimeisimmäksi aloin katsoa Outlander -sarjaa, ja vaikuttaa lupavaalta… :)

Monet ovat kehuneet sellaista sarjaa kuin Deadwood, joten sen haluan joskus ehdottomasti katsoa. :)

Vastaa

Oi, kiitti vinkeistä! Tässä tulikin monta ihan uutta!! Mies on katsonut True Bloodit, mutta luulen, etti hänkään ole nähnyt noita muita, joten täytyypä kurkata – kiitos paljon! :)

Vastaa

Breaking Badia olisin ehdottanut, se on oikeasti hyvä! Mutta suosittelen myös Jälkiä jättämättä :)

Vastaa

Vitsit, tuo Breaking Bad mua nyt kyllä kaivelee, niin moni sitä täällä kehuu! Täytynee maanitella mies uusintakierrokselle sarjan kanssa :) Jälkiä jättämättä kuulostaa etäisesti tutulta, mutta epäilen, etten ole sitä vielä katsonut. Kiitos siis vinkistä, täytyykin tutusta siihen :)

Vastaa

Ai niin, oletko katsonut The Walking Dead -sarjaa? Miusta se on ollu hyvä ja sitä odotan kovasti, että taas jatkuisi. :)

Vastaa

Ooo, en ole! Kiitti tästäkin vinkistä :)

Vastaa

Homeland ja Mad Men!!! Koen silkkaa rakkautta näitä sarjoja kohtaan, pääsevät samalle tasolle loistavan House of Cardsin kanssa.

Solsidan on todella hauska ja keveä sarja, suosittelen siis sitäkin lämpimästi!

Once Upon a Time oli mun mielestä kiva, mutta mieheni makuun liian lälly ja disneymainen, eikä munkaan mielestä yllä ihan sarjojen top 10:n, mutta ihan katsottava kuitenkin.

Tällä hetkellä meilläkin etsinnässä seuraava The Sarja, mutta jotenkin viimeksi katsotut Homeland ja House of Cards jättivät niin suuren aukon, että sitä on vaikea täyttää. *huokaus*

Vastaa

Ihanaa, kiitti vinkeistä! Meilläkin jäi House of Cardsin loistavuuden jälkeen aikamoinen tyhjiö, mitä ei olla vielä saatu paikattua! Homelandia ollaan mietitty kun se aina pyörähtää esiin noissa Netflixin omissa suositteluissa, joten kiva saada sille suositukselle tukea – täytyy siis pistää katseluun :) Mad Meniäkään ei olla vielä katsottu, joten täytyypä kurkata sekin! :)

Vastaa

The walking deadia minäkin täällä komppaan, ja odottelen sen jo jatkuvan. Sitä en tiedä onko laatusarja, mutta minut ainakin koukutti täysin.

Vastaa

Jee, kiitti vinkistä! Tuo onkin itselle ihan uusi, joten täytyypä tutustua siihen :)

Vastaa

Boardvwalk Empire, Sons of Anarchy ja Homeland ovat hyviä. Etenkin tuohon ensimmäiseen koukututtiin miehen kanssa joulun pyhinä niin, että ollaan kuukaudessa kahlattu kaikki saatavilla olevat neljä kokonaista ja viides vielä vajaa tuotantokausi läpi. :)

Vastaa

Mies on tainnut katsoa tuota Broadwalk Empirea, mutta toivottavasti niin vähän, että olisi paikallaan aloittaa alusta, jotte mäkin pääsisin mukaan :) Homeland on kerännyt täällä niin paljon kehuja, että se taitaa olla seuraavana vuorossa, mutta täytyy tsekata tuo Sons of Anarchy myöskin. Kiitos kovasti vinkeistä :)

Vastaa

Teillä tuntuu olevan suht samanlainen tv-maku kuin meillä, joten tässä muutama, joita meillä on mainitsemiesi lisäksi katsottu:
-The Wire. Oli kiinnostava ja hyvin tehty (jälkeenpäin huomaa varsinkin kaikki pikkujutut), mutta vähän epätasainen.
-Bored to Death. En tiedä mitä genreä tämä on, mutta hauska sarja jota tehtiin muistaakseni kaksi tuotantokautta, olisin mielelläni katsonut pidempäänkin.
-Mad Men
-Breaking Bad. Paras sarja ikinä, joten suosittelen että kirit miehen niin voitte jatkaa katselua yhdessä. Mulla kesti varmaan puolitoista kautta päästä sarjaan sisään, alku ei jotenkin vaikuttanut kiinnostavalta tai mun tyyliseltä, mutta onneksi sinnikkäästi jatkoin katsomista. Uskomattoman hyvä sarja josta olen edelleen fiiliksissä.
-The Affair. Kiinnostava ja koukuttava, mutta jotenkin olisin toivonut että tämä olisi jäänyt Fargon tai True Detectiven tapaan yhden kauden ”mini”sarjaksi (tai toki TD:sta tehdään lisää jaksoja, mutta uudella juonella). Toista kautta ollaan kuulemma tekemässä kuitenkin.
-Silta. Meillä on tämä nyt katselussa, kun on tullut kehuja niin monesta suunnasta. Muutaman jakson perusteella voin sanoa olevan mielenkiintoinen, mutta enempää en osaa sanoa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että uskallan jo suositella.
-Jos vielä jotain kevyempää/viihteellisempää niin Suits. En ehkä ihan varauksetta uskalla suositella, meille tämä oli lähinnä osastoa ”kun ei muutakaan keksitä”, mutta kaksi kautta meni ihan mielenkiinnosta. Kolmas alkoi puuduttaa ja jäikin meillä sitten kesken.

Ehkä näistä löytyy joku, mikään ei ole kyllä talvi-iltana ihanampaa kuin käpertyä sohvalle viltin alle miehen viereen ja laittaa joku hyvä sarja pyörimään :)

Vastaa

Oi, kiitos tuhannesti vinkeistä! Tuota Wirea katsottiin ihan vähän aikaa sitten eka jakso, mutta koska se ei vielä itenkään kolahtanut, jäi katsominen siltä erää. Se on kuitenkin kerännyt niin paljon kehuja, että ihan pakko katsoa myös seuraavia jaksoja, ettei tule jätettyä kesken liian hätiköidysti :)

Mies on kahlannut kaikki Breaking Badin kaudet läpi ja mua niin harmittaa, sillä haluaisin itsein nähdä sen, mutta harvoin katselen mitään yksin. Hih, täytynee toivoa, että jaksaisi katsoa kaudet uudelleen läpi ;)

Nuo muut ovatkin sellaisia, mitä ei olla vielä katsottu, joten täytyypä kahlata läpi! Kiitos kovasti vinkeistä, näistä oli iso apu! :)

Vastaa

Me katsoimme Netflixistä Person of Interestin ensimmäisen kauden ja jäimme niin totaalisesti koukkuun, että kakkoskausi oli pakko tilata blurayna! Aika tyypillinen jenkkisarja, mutta asetelma on mielenkiintoinen, musiikit hyvät ja päätähti Jim Caviezel ihan naurettavan komea. Yllättäviä juonenkäänteitä ja actionia siinä määrin, ettei itseäni ainakaan haittaa, suosittelen! :)

Muita hyviä Netflix-sarjoja olivat On Top of the Lake, joka sijoittuu upeisiin Uuden-Seelannin maisemiin. Se on tosin valitettavasti vain muutaman jakson mittainen. Myös Broadchurch on katsomisen arvoinen brittiläinen ”murhasarja”.

Vastaa

Oi, kiitos vinkeistä! Tuo Person of Interest on nimenä tuttu, mutten ole koskaan tullut katsoneeksi ja nuo muut mainitsemasi olivatkin ihan täysin tuntemattomia, joten näihin täytyy perehtyä lisää! Jee, kiva löytää lisää katsottavaa :)

Vastaa

The Wire on todella hyvä, multa kesti varmaan 4-5jaksoa päästä mukaan mut sit olinkin todella koukussa. Sarja jonka jälkeen hetken aikaa kaikki muut tuntuu ihan höpöhöpöltä!

Myös sons of anarchy on mahtava! Aihepiiri vaikutti naisnäkökulmasta kaikkea muuta kuin kiinnostavalta mutta nyt ei millään malttaisi odottaa vikaa(?) kautta.

Vastaa

Kiitos kovasti kommentistasi! :) Onpa tosi kiva kuulla, että tuo Wiren aukeaminen vie hetken, me nimittäin katsottiin sitä jonkin aikaa sitten eka jakso, eikä se vielä sen aikana kolahtanut. Mietinkin, että on vähän hätiköityä vetää sen perusteella johtopäätöksiä, joten päätettiin vielä jatkaa katselua kunhan saadaan tämä American Horror Story päätökseen. Kiva siis tietää, että sisään pääsy voi viedä hetken, nyt en malttaisi odottaa, että päästään taas käsiksi siihen :)

Vastaa

Jotain erilaista; Downton Abbey?

Täällä jo mainittiinkin Alias, 24 ja Gilmoren tytöt, suosittelen myös :)

Vastaa

Kiitti vinkeistä! Noista mitään en olekaan katsonut, joten täytyypä kurkata! :)

Vastaa

Orange is the new blac oli aivan huippu! Suits -sarjaa aloitin juuri, ja ihan ok lupaava, mutta ei ainakaan vielä yllä House of Guardsin tai OITNB tasolle. Kiva postau, tästä saa taas itsekin vinkkejä:)

Vastaa

Kiitos vinkeistä! Tuota Orange is the new blacia mietin kun Netflix suositteli sitä, joten kiva kuulla, että on mainio! Täytyypä kurkata myös tuo Suits :)

Kiva kuulla, että tästä oli iloa muillekin! Me ollaan nyt ainakin löydetty monta sarjaa, jotka täytyy tsekata lähemmin :)

Vastaa

Netflixistä löytyvät viimeaikaiset suosikkini: dekkaripuolelta sekä Luther että Line of Duty (jälkimmäisestä erityisesti toinen tuotantokausi, voi katsoa itsenäisenä kokonaisuutena). Myös Whitechapel-sarjasta tykkäsin, vaikka käynnistyikin hieman rauhallisesti….

Komediapuolelta, jos haluaa nauraa naapureille, Welcome to Sweden.

Kiitos tästä postauksesta, näistä saa aina itsekin uusia vinkkejä. :-)

t. Tupuna

Vastaa

Kiitti vinkeistä! Noista mainitsemistasi mikään ei ollutkaan entuudesta tuttu, joten ehdottomasti täytyy tutustua :) Hih, täältä on tullut vaikka mitä loisto vinkkejä ja pula katsottavasta onkin vaihtunut siihen, että olisi vaikka mitä kiinnostavaa!

Vastaa

Jos Dexteristä pidät, niin miten olisi Hannibal-sarja? Karmiva mutta koukuttava. Ja täällä jo ehdotettuja Walking Dead- sekä Breaking Bad-sarjoja suosittelen minäkin! Ja sitten ihan toisesta lajityypistä vielä YLE:n Hakekaa kätilö! :D

Vastaa

Hannibalia minäkin suosittelen, jäätiin miehen kanssa kunnolla koukkuun..

Vastaa

Kiitti vinkistä! Tämä olikin itselle ihan tuntematon sarja, joten ehdottomasti täytyy kurkata miltä vaikuttaa :)

Vastaa

Oi, kiiitti vinkeistä! Tuo Hannibal ei olekaan yhtään tuttu, joten täytyypä tutustua lähemmin. Sama juttu tuon YLEN:n ohjelman kanssa, täytyykin katsoa jos löytyisi Areenalta :)

Vastaa

Netflixistä ehdottomasti The Fall, Silta ja Jälkiä jättämättä. Noihin kolmeen jäin välittömästi koukkuun. Onneksi The Falliin ja Siltaan on tulossa jatkoakin. :D

Vastaa

Jei, kiitti vinkeistä! Hihi, nyt on niin paljon kiinnostavan oloista katsottavaa, etten tiedä missä välissä kaikki ehtii koluta läpi – ongelma siis kääntyi ihan päälaelleen :D

Vastaa

Mä oon jääny ihan superkoukkuun Herolta tulevaan Beauty and the beast sarjaan, eli sitä ainakin voin suositella.
Jos tykkäätte rikossarjoista niin niistä mun lemppari on kyllä Criminal Minds ja suosittelujen arvoinen.
Entä ootteko katsonu Under the Domea, Extanttia tai Kostoa? :)

Vastaa

Ooh, nuo onkin kaikki ihan tuntemattomia mulle! Kiitos paljon vinkeistä!! <3

Vastaa

Suits! Löytyy kolme ensimmäistä kautta netflixistä. Meillä ainakin koukutti niin, että viikonloppu meni pitkälti suitsin maailmassa ;)

Vastaa

Jee, kiitti vinkistä! Tuota tuntuu niin moni kehuneen, että pakko lisätä katsottavien listaan :)

Vastaa

Kovin on miehistä ja synkkää ollut tarjolla tähän saakka.. Oma ehdoton suosikkini Netflixissä on Drop Dead Diva, totaalisen viihdyttävää ja koskettavaakin lakimies (nainen) hömppää. Tämä ohjelma tarjoaa visuaalisesti mm. ihan erilaisen sävymaailman kuin esim. Suits, joka on mielestäni niin suunnattu miehille, on niin harmaa ja väritön visuaalisesti, sisällöstä en sano mitään kun en ole kuin hetken vilkaissut.. :)

Vastaa

Oi, kiitti ihan uudesta vinkistä! Onkin itselle ihan tuntematon sarja, mutta täytyy tutustua :)

Vastaa

white collar on kepeä ja koukuttava :)

Vastaa

Kiitos vinkistä! Ihan uusi sarja mulle, joten suuntaankin heti IMDB:n ääreen kahlaamaan lisäinfoa :)

Vastaa

Ruotsalaista Silta-sarjaa suosittelen, samoin kuin parhaillaan telkkarissa pyörivää Kuudes aisti -sarjaa. Pohjoismaalaiset osaa :)

Vastaa

Kiitos kovasti vinkeistä! Tuota Siltaa tuntuu monen hehkuttaneen, joten se on ihan pakko lisätä katsottavien listalle! Täytyypä kurkata myös tuo mainitsemasi Kuudes aisti :)

Vastaa

Olen ihan samaa mieltä American Horror Storyn suhteen; eka tuotantokausi oli hyvä, toinen tuotantokausi oli jo loistava ja antoi kovat odotukset kolmannen tuotantokauden suhteen, joka oli täysin turhaa saissea :/ En edes viitsinyt alkaa katsomaan enää neljättä tuotantokautta Freak Show.

Mulla viime vuosien suosikkeja on ollut just Dexter (josta viimeinen kausi tosi harmillisen huono) ja Breaking Bad, sorry kun missasit sen — on nimittäin yksi kaikkien aikojen parhaimpia ja laadukkaimpia sarjoja. Samoin kuin True Detective.

Itse seuraan uskollisesti sellaisia sarjoja kuin Supernatural (ihanaa hömppää, mutta pakko katsoa kun koukussa ollaan!) josta tällä hetkellä pyörii 10:s tuotantokausi, sekä maailman laadukkaimpiin rikossarjoihin kuuluvaa Criminal Mindsia, jossa FBI:n luonneanalyytikot jahtaavat sarjamurhaajia. Todella syvällinen ja koskettava sarja. Siitäkin tällä hetkellä kulkee 10:s tuotantokausi.

Vastaa

Veit sanat suustani! American Horror Sotyn kolmas kausi oli todella surkea. Siitä huolimatta (ja paremman puutteessa) me uskaltauduttiin katsomaan myös neljättä ja ollaan nyt katsottu viitisen jaksoa siitä. On se paljon parempi kuin kolmas, mutta ei kyllä yllä toisen kauden tasolle, joka oli kyllä mainio!

Ja huuh, Dexterin vika kausi oli kyllä niin pettymys! Ja vikaa jaksoa katsellessa meinasi itku tulla siitä, miten huono se oli. Niin harmi, sillä Dexteri on mielestäni parhaimmillaan ollut ihan todella hyvä ja koukuttava!

Tuo True Detective oli todella loistava! Ihan huippua ja monella tavalla kiehtova.

Breaking Badia on kyllä nyt niin moni kehunut, että taidan alkaa suostuttelemaan miestä katsomaan sen uudelleen kanssani ;D

Supernatural ja Criminal Minds ovatkin mulle ihan tuntemattomat, joten täytyypä tutusta lähemmin! Kiitos kovasti vinkeistä ja kivasta kommentista! :)

Vastaa

Suitsia minäkin suosittelen ja toinen ihan lemppari on The Good Wife. Luulen myös et tykkäisit Mad Menistä. :)

Vastaa

Kiitos vinkeistä! Tuo Mad Men kyllä kovasti polttelee, joten täytyykin kurkata sen pilotti :)

Vastaa

Katso ihmeessä Breaking Bad sillä muuten jäät paitsi kaikkien aikojen parhaasta TV nautinnosta! En kertakaikkiaan keksi muuta sarjaa, joka olisi niin täysin vienyt mukaansa jo alkujaksoista. Juonteenkäänteet ja näyttelijäsuoritukset ovat aivan loistavia! Ja kutkutttavaa jännitystä riittää niin, että aina pitää katsoa seuraava jakso, niin että päivän päätteeksi huomaa vain katsoneensa ko sarjaa!

Ranskalainen poliisisarja ”Engrenages” englanniksi ”The Spiral” on myöskin suosittelemisen arvoinen kuten alkuperäinen tanskalaissarja ”The Killing”, varsinkin se eka tuotantokausi, josta kannattaa ehdottomasti aloittaa. Jenkit ovat tehneet oman versionsa mutta siihen ei kannata langeta.

Vastaa

Oi, tuo Breaking Bad kyllä näiden kommentien perusteella houkuttelee kyllä nyt ihan tosi kovasti! Varmasti se on pakko jossian välissä katsoa, jos mies ei jaksa uudelleen kahlata läpi niin sitten yksin yrittää ahmia :)

Nuo muut mainitsemasi olivatkin ihan tuntemattomia, joten kiitos vinkeistä, näihin täytyykin tutustua :)

Vastaa

Vielä The Good Wife ja Nashville ei varmaankaan ole päässeet sulta ohi? Loistavia!

Vastaa

Nuo ovat nimenä tuttuja, mutten ole kumpaakaan katsonut, vielä – täytyypä tutusta näihinkin! Kiitti vinkeistä :)

Vastaa

Ehdottomia suosikkejani ovat tanskalaiset Borgen, Killing ja Bridge. Suits menee välipalana ja Lilyhammer on tosi hauska, jos haluat kokeilla jotain sellaista, mitä et välttämättä uskoisi katsovasi.

Vastaa

Kiitos tuhannesi vinkeistä! Nämä olivatkin kaikki ihan tuntemattomia sarjoja, joten täytyypä heti tutusta :)

Vastaa

Orphan Black oli tosi hyvä. Katsoin molemmat kaudet muutamassa päivässä. Ihmisten kloonausta jännillä juonenkäänteillä.

24 on ihan lemppari.

Niin ja tuo mainittu Homeland oli myös tosi hyvä.

Vastaa

Jee, kiitti vinkeistä! Tuo Orphan Black onkin ihan tuntematon, joten täytyypä käydä mennä heti kurkkimaan lisätietoa sarjasta :)

Vastaa

Moi, täällä jo suositelkiin tätä, mutta sanonpa vielä kerran että
MAD MEN! Voisin melkein lyödä vetoa, että tykkäät siitä. Se on älykäs, hyvin kirjotettu, hyvin näytelty, RAUHALLINEN sarja. Oiva esimerkki siitä että kun kässäri ja näyttelijät on hyviä, niin ei tarvita paljasta pintaa ja väkivaltaa.

Vastaa

Ooh, kuulostaapa hyvältä! Pakko pistää Mad Men katsottavien listalle, tämä suosituspuhe kolahti :)

Vastaa

Ranskalainen Kuolleista palanneet sen todistaa: Eurooppalaisten tv-sarjojen taso on nousussa
Yle Areenan hieno ranskalaissarjakin sen todistaa: eurooppalaisten tv-sarjojen taso on nousussa (HS)
Tämän jaksot tuli katsottua putkeen! Vaikka en yleensä kauheasti sarjoja seuraile.

Vastaa

Kiitos kovasti vinkistä! Onkin itselle ihan uusi sarja, mutta kuulostaa tosi hyvältä :)

Vastaa

Netflixistä Elementary! Pari jaksoa kannattaa antaa mahdollisuutta niin koukuttuu. Mainitsemiasi sarjoja miehen kanssa katsoneena tämä on uusin löytömme, Netflixissä on alkutuotantokausia, muualta netistä löytyy jatkoa :)

Vastaa

Oi, kiitos tuhannesti vinkistä! Ihan tuntematon sarja meille, mutta täytyykin katsoa :)

Vastaa

Omat suosikit ovat Downton Abbey, Suits, House of Cards ja Nashville! Kaikki vähän erilaisia keskenään.

Leave a Reply to Maiju Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.