Olin kokoamassa yhteen Töölön brunssipaikkoja, mutta samalla tajusin, etten ole kirjoittanut yhdestä eniten käyttämästämme kotikaupunginosamme brussipaikasta lainkaan. Itse asiassa oli tarkoitus kirjoittaa Bistro Mercurin (siis sen Ruusulankadun keilahallin yhteydessä olevan ravintolan) brunssista jo aikaa sitten, mutta kävi niin, että brunssi päivittyi joskus viime vuoden puolella. Siinä samalla se siirtyi sunnuntailta lauantaille, mikä tarkoitti sitä, että meidän brunsseilut vähenivät siellä merkittävästi ja vasta muutama viikko sitten tuli testattua uudistunut brunssi ensimmäistä kertaa.

Meillä on yleensä sunnuntait brunssipäiviä, niinpä entinen Mercurin brunssi myöhäisellä aukioloajallaan oli kuin meille tehty. Ei ehkä sisällöltään niin kipailukykyinen, mutta sen eduksi nousi läheinen sijainti ja aukiolo yleensä silloin kun brunssia sattui ex tempore eniten kaipaamaan. Lauantaisin on usein niin paljon muuta ohjelmaa, että vähemmän juuri silloin tulee brunsseiltua, niinpä olen piirun verran enemmän juuri sunnuntaibrunssien ystävä. Vanhasta Mercurin brunssista olisin kirjoittanut jotain sen suuntaista, että valikoima on todella laaja, noutopöydille on katettu vaikka mitä, mutta mikään ei oikeastaan nouse erityisen edukseen esiin. Määrä siis korvasi laadun. Nyt täytyy vetää ne mietteet takaisin ja todeta, että uudistus on vienyt kokonaisuutta harppauksen eteenpäin (paitsi jälkkärivalikoima on supistunut, mur)!

mercur brunssi 01mercur brunssi 3ravintola mercur 4mercur brunssi 8

Tarjolla on siis vähän vähemmän, mutta laatuun on panostettu ja erityisesti salaatit nousevat makumaailmallaan edukseen esiin. Entisen bulkkitarjonnan sijaan ruokiin on tuotu vivahteita ja kaikki tuntuu tuoreelta. Asetteluun on myös kiinnitetty enemmän huomiota ja brunssi on kaiken kaikkiaan paljon viihtyisämpi kokemus kuin ennen. Aiemmin vähän kolkko keilahalliravintola on saanut pehmeyttä ja on oikeastaan jopa ihan tunnelmallinen isoksi saliksi. Pöydissä valaisee kynttilät ja vitriinissä koristaa keilahallin pokaalit – pienillä asioilla on yllättävän iso vaikutus! Eihän ravintola toki kilpaile keskustan trendikkäiden kahviloiden kanssa, mutta mielestäni kokonaisuus on uudistuksen myötä yllättävän kiva! Jos bunssin aukioloaika ei olisi niin heikko, niin käytäisiin varmasti useamminkin.

Brunssi on mukavan ruokaisa ja kokonaisuudessa on ripaus maskuliinisuutta, etenkin lihapainotteisen ruokalistan myötä, jäin siis kaipaamaan vähän lisää kasvisvaihtoehtoja. Toinen asia mitä ikävöin oli jogurtti ja mysli, pieni lisää aamiaismaisuutta olisi siis tervetullut lisä kokonaisuuteen! Jälkkäripöydässä ilahdutti maistuvat letut ja chili-suklaamousse oli erityisesti miehen mieleen, itse tykästyin vaniljapannacottaan. Myös hedelmävalikoima oli mainio! Kaiken kaikkiaan siis varsin toimiva perusbrunssi, jonka takia ei ehkä kannata pitkää matkaa kulkea (ellei muutenkin ole keilaamaan tulossa), mutta lähialueen asukkaille on varsin tervetullut vaihtoehto!

ravintola mercur 5ravintola mercur 6ravintola mercur 7

 Bistro Mercur
Ruusulankatu 5, Töölö
Brunssi lauantaisin klo 11-14:30
Hinta 17,90€/hlö
Brunssimenu (pdf)

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Onpa kiva kuulla! Asun itseasiassa keilahallin yläpuolella, mutta en ole kertaakaan käynyt brunssilla koska olen ymmärtänyt sen olevan kehno. Täytyykin pitää mielessä :)

Vastaa

No jopas sattui! :) Mun mielestä se on parantunut huimasti ja on nykyään varsin kelpo perusbrunssi – ei toki vedä vertoja monille keskustan paikoille, mutta palvelee kyllä varsin hyvin näin lähialueen asukkaita kun ei jaksa lähteä sen kauemmaksi aamupalan perässä :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.