On jo pitkään ollut mielessäni tehdä pieni yhteenveto matkaoppaista, joihin olen vuosien varrella tutustunut. Viikolla kirjastosta hakemani matkaopaspino muistutti jälleen mielessä hautuneesta ideasta, joten päätin tarttua vihdoin tuumasta toimeen ja kirjoitella pienen omiin kokemuksiini pohjautuvan kuvauksen käyttämistäni oppaista.

Itse rakastan matkojen suunnittelua, netti on siinä oiva apuväline, mutta poikkeuksetta silti tutustun myös perinteisiin matkaoppaisiinkin ennen reissua ja reissun aikana. Matkaoppaiden avulla on helppo saada hyvä yleiskuva kohteesta ja netistä taas voi etsiä näppärästi täydentävää tietoa.
Tarjolla toki paljon muitakin sarjoja kuin alla esitellyt, mutta tuntui helpoimmalta käsitellä vain niitä, jotka ovat nyt käsillä (jääpähän jotain jatko-osaankin;)). Tarjolla on paljon matkaopasvaihtoehtoja, jotka tarjoavat vähän erilaisia lähestymistapoja kohteisiin, joten joukosta löytynee jokaiselle jotain. Oppaat ovat usein korkeasti hinnoiteltuja, joten itse olen kokenut kirjaston kattavan matkaopasvalikoiman erittäin käyttökelpoiseksi, enää nykyään vain joistain tärkeimmistä kohteista opas tulee ostettua ihan omaksi.

1. Mondo -matkaoppaat

Mondon matkaoppaat ovat mielestäni monipuolisia, kattavia ja sisältävät paljon huomioita ja persoonallisia vinkkejä, joita muista oppaista ei löydy, esimerkiksi Pariisin opas kertoo mm. kuinka soluttautua kuokkavieraaksi avajaisiin tai muihin vastaaviin kekkereihin (kuinka monesta muusta oppaasta löytyy vastaavaa?:)).

Mondon oppaat ovat mielenkiintoista luettavaa ja teksti värikästä, mikä onkin erittäin tärkeää mustavalkoiselle ja lähes kuvattomalle oppaalle. Mistä päästäänkin oppaan heikkouteen, itse vahvasti visuaalisen ihmisenä tarvitsen kuvia ja karttoja kuvausten oheen, jotta hahmotan paremmin mistä on kyse. Kaikille kuvat eivät ole yhtä oleellinen asia, joten lähes kuvattomana oppaana Mondon matkaopaat tarjoavatkin lähes 300 sivua painavaa tietoa ja erilaisia näkökulmia kohteeseen, mihin harva matkaopas pystyy. Oppaat ovat näppärän kokoisia ja kevyitä,  joten ne kulkevat hyvin laukussa mukana.

2. Kaupunkikirjat

Näistä oppaista tykkään niiden vahvan visuaalisuutensa vuoksi. Kuvia on paljon ja joka välissä, jopa kävelyreitit on havainnollistettu kuvin. Monipuoliset valo – ja piirroskuvat ovatkin oppaan parasta antia. Omasta kirjahyllystä löytyy paljon käytettyjä Kaupunkikirjoja niin Venetsiaan, New Yorkiin kuin Povenceenkin.

Kaupunkikirjat sopii selailuun ja fiilistelyyn. Ne eivät tarjoa paksua historia- ja kulttuuriosiota, mutta auttavat antamaan värikkään kuvan (kirjaimellisesti) kaupungista ja vinkkejä muistakin oppaista tuttuihin kohteisiin. Tiedot on jaettu matkakohteen alueiden mukaan. Jaottelu on looginen, mutta kokonaiskuva oppaasta kaikesta huolimatta on vähän sekava.

Kunkin osion kohdalla on pieni oma kartta, mutta eritysen iso plussa on takaa löytyvä monen sivun karttaosio, jolla on jopa oma hakemistonsa (vastaava puuttuu useimmista matkaoppaista). Värikäs kartta tukee oppaan sopivuutta visuulisuutta arvostaville. Niille, jotka preferoivat painavaa ja monipuolista tietoa, tämä ei ehkä ole paras opas, vaikka yllättävän painava kirjanen onkin.;)

3. Näe ja Koe -matkaoppaat

Näe ja Koe – matkoppaat henkivät paljon samaa kuin edellä mainitut Kaupunkikirjat. Ne ovat vahvasti visuaalisia ja niissä on paljon kuvia ja karttoja, ei kuitenkaan yhtä paljoa kuin muuten saman kokoluokan Kaupunkikirjoissa. Jaottelu on hieman erilainen kuin edellä mainitussa, värit eivät kuvaa alueita, vaan eri matkan osia, kuten nähtävyyksiä tai majoitusta. Jaottelu on siinä mielessä selkeä, että esimerkiksi nähtävyyksistä saa kattavan kuvan perehtymällä kyseiseen osioon, eikä tietoja tarvitse hakea poukkoillen eri alueiden omista osioista. Näe ja koe -oppaat tarjoavat paljon perustietoa, mutta eivät juuri säväytä omaperäisyydellään tai uudella tiedolla.

4. Berlitz -matkaoppaat

Berlitzin matkaoppaista tykkään vähiten. Niissä on toki sellaisia hyviä puolia kuin pieni koko ja edullinen hinta. Ne sopivat antamaan hyvän yleiskatsauksen kohteeseen ja useissa oppaissa vähemmälle jäävää historiaa on käsitelty pieneksi kirjaseksi varsin hyvin Berlitzin oppaissa.

Miinuksiin lukeutuu mielestäni jokseenkin ei käyttäjäystävällinen toteutus, kuten vaikeus hahmottaa oppaassa mainittujen kohteiden sijaintia kartalla (tiedä tosin onko ongelma käyttäjässä vai oppaassa). Teksti on yhtä pötköä, ja sielä on vaikea poimia nopeasti tietoa. Osoitetiedot on merkitty hyvin vaihtelevasti oppaassa mainittujen kohteiden perään ja karttakin on hyvin vaatimaton.

Minua häiritsee myös silloin tällöin Berlitzin oppaissa vastaan tulevat pienet epäjohdonmukaiset ja huonot lauserakenteet, jotka ovat varmasti käännöstyön aikaansaannosta. En koskaan käyttäisi matkakumppanina pelkkää Berlitzin opasta, mutta ne sopivat hyvin muiden oppaiden oheen ja antavat  tiivistetyn kuvan kohteesta.

5. Kymmenen kärjessä -matkaoppaat

Kymmenen kärjessä opas esittelee top 10 kohdetta esimerkiksi museoista, puistoista, kävelyreiteistä, ostoskaduista jne. Opas on kompaktin kokoinen ja kulkee näppärästi laukussa mukana. Se tarjoaa rehellisesti pintaraapaisun kohteeseen, mikä sopiikin loistavasti esimerkiksi lyhyille reissuille uusiin kohteisiin, jolloin aikaa ei ole tuhlattavana. Tutuksi tulleisiin kohteisiin se ei välttämättä tarjoa enää mitään uutta.

Kiva lisä kiireisille matkailijoille on päiväohjelmat, kuten yksi päivä ostoksilla tai päivä jossain kaupunginosassa, opas siis neuvoo sopivan reitin täyttämään päivän erilaisten aktiviteettien/alueiden ympärille. Kymmenen kärjessä on varsin selkeä opassarja, joka tekee matkustamisen helpoksi. Omatoimimatkailijaa valmiit reittiohjeet ja nähtävyyksien arvottaminen top 10 -listojen muotoon saattaa häiritä, mutta toisaalta, sellaiset listat kuin top 10 haudat (tai muut vastaavat spesiaalimmat listaukset) saattavat ehkä tarjota jotain iloa myös tutuimpia turistikohteita karttaville tai ne jo tunteville.

6. Matkailijan Pariisi (New York/Madeira/Provence jne…)

Tässä sarjassa Pariisin opas on ainoa johon olen tutustunut, joten en tiedä kuinka paljon muut sarjan oppaat noudattavat samaa lähestymistapaa, joka on mielestäni erinomainen. Opas on jaettu osioihin matkailijatyyppien mukaan, kuten romantikon Pariisi, ensikertalaisen Pariisi ja kahviloissa istuskelijan Pariisi, joten näin on helppo suunnata suoraan tiettyyn osioon omien kiinnostustensa mukaan. Kussakin osioissa vaihtoehtoja on paljon, myös vähemmän tunnettuja ja sellaisia, mitä ei välttämättä muissa oppaissa ole lainkaan mainittu.

Opas on persoonallinen ja selkeä, jaottelu auttaa löytämään helposti itseä eniten kiinnostavat jutut. Kustakin kohteesta/nähtävyydestä on pieni kuvaus, joten esimerkiksi kahvilan valitseminen ei ole hakuammuntaa kun oppaan myötä saa pienen vinkin kyseisen paikan tunnelmasta.

Kuvia on paljon, mutta karttoja ei ollenkaan. Opas on kovakantinen ja kohtuullisen iso, joten tämä ei sen puolesta ole ihanteellinen opas matkalle mukaan, mutta tutustumisen arvoinen kuitenkin ennen matkaa, jolloin mieluisten kohteiden osoitteet ja nimet on helppo napata paperille matkaa varten mukaan.

 

pageTracker._trackPageview();

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.