Checklist by blond –blogista kimposi minulle hauska haaste, ja kun matkustus on haasteen kantava teema, en voinut muuta kuin olla innolla mukana! Kiitos tästä :) Rästissä on vielä pari muutakin mielenkiintoista haastetta, jotka muuttohässäkän takia ovat antaneet vähän odottaa itseään, mutta nekin kyllä tulevat pikapuoliin kunhan pahin kiire tästä vähän hellittää. :) Mutta takaisin matkahaasteeseen, se koostui muutamasta reissuaiheisesta kysymyksestä ja ensimmäisenä pääsin rustaamaan oman maailmankarttani jo valloitetuista kohteista (samanlainen on kyllä nyt viimeistään hankittava uuden kodin seinälle)!

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa on käynyt ja paljonko se on prosentteina.

maailmankartta

Travbuddy antoi tulokseksi 22 prosenttia, eli vielä ei todella maat lopu kesken, puhumattakaan mahdollisista matkakohteista kaupunkeineen kaikkineen! Kuten huomaatte, kartassa on vielä karun tyhjää Etelä-Amerikan ja Afrikan kohdilla, sekä myös Aasiassa olisi nähtävää vaikka kuinka ja Australiakin on koskematon. Mutta ne kaikki kutsuvat puoleensa, joten en malta odottaa kun voin laajentaa vihreää väritystä näille uusille alueille. Visuaalisesti rajoittuneena en vain voinut kopioida suoraan palvelun tarjoamaa karttaa, vaan filtteröin sen pehmeämmäksi, joten pahoittelut, nyt sitä ei pääse sen enempää zoomailemaan.

2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.

Suosikkien nimeäminen on aina yhtä vaikeaa, kyse kun on täysin siitä, miltä kannalta asiaa tarkastelee ja niinpä hyvin erilaiset kohteet voivat tehdä omanlaisensa vaikutuksen. Ranskalla on kuitenkin aivan erityinen paikka sydämessäni, sillä se on kaunis, ajaton, tyylikäs ja monipuolinen, siihen ei vain voi kyllästyä! Sen lisäksi kuitenkin pala sydäntä on jäänyt moneen muuhunkin kolkkaan, kai tavallaan kaikkialle missä on käynyt. Päällimmäisenä mieleen kohoaa sellaiset kohteet kuin taianomainen Bali, mystinen Skotlanti, historiallinen Jordania, vilkas Hong Kong, kukoistava Singapore ja keväisen koleat maisemat Hanoissa, jonka kauneus on toisenlaista kuin vaikkapa Pariisin, mutta silti käsinkosketeltavan omanlaistaan.

Euroopan kaupunkeihin tuskin koskaan kyllästyn, ja Plitvicen luonnonpuisto Kroatiassa on piirtynyt mieleen huumaavalla kauneudellaan. Kesän reissulta kolahti kovaa Fes, jota on mahdotonta verrata edellä mainittuihin, mutta kaikella historian havinallaan ja omaleimaisuudellaan se ei voi olla tekemättä vaikutusta. Niin ja Islanti, se jättää sanattomaksi. Ehdottomasti kohde, joka on koettava! Vaikka Islannin matkasta on vain muutama hassu kuukausi, haaveilen jo nyt uudesta matkasta sinne. :) (Seuraavaksi tulee lisää matkajuttua Islannista, kunhan tässä vain ehdin pureutua vastaaviin syvempää paneutumista vaativiin aiheisiin.)

Tavallaan olen rakastunut jokaiseen kohteeseen, ja minne tahansa menen, kaivan mielelläni katseellani esiin kauneuden, joka ei koskaan ole yksiselitteistä. Eniten kiehtoo persoonallisuus, se kunkin paikan oma henki ja hassut yksityiskohdat, tunnistettavuus ja oma tunnelma, tunnelmana aitous.

3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.

Voih, näitä on paljon! Oikeastaan, karkeasti voisin sanoa, että haluan käydä kaikkialla – käytännössä tietenkään asia ei ole ihan niin yksiselitteinen. Ensimmäisenä mieleeni tulee sellaisia kohteita kuin Mongolia, Japani, Palau, Peru (ja muu Etelä-Amerikka), Kapkaupunki, kaikki ne matkaesitteiden paratiisisaaret, Kuuba, Kanada, Montenegro, Galapagossaaret ja Madagaskar. Näin niin kuin pari mainitakseni. Maailmanympärimatkaa en panisi pahakseni… ;)

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Voi vitsi, sähän olet reissannut paljon! Olen kade! :) 3. kysymykseen oli vaikea vastata, paikkoja on niin miljoona mihin haluaisi mennä. Kiva, kun vastasit haasteeseen ja tsemppiä muuttopuuhiin!

Vastaa

Suuret kiitokset haasteista, nämä on niin kivoja ja aktivoivat ihan uusien ajatusten äärelle (ja niiden matkahaaveiden;))! Niinpä, ei ole montaa sellaista kohdetta, minne en lähtisi innolla, matkustus on kertakaikkisen ihanaa :)

Vastaa

Auts. Pakkohan tuonne oli heti klikkailla täyttämään oma kartta ja mulla on vasta 12% maista käytynä! Oijoi.
Mulla on haasteena vähän se ettei uusia maita tule listalle kun niin usein tekee mieli palata aina vaan tiettyihin suosikkimaihin (tai maahan … Italia <3 )

Vastaa

Oi, mulla oli ihan sama juttu, oli aivan pakko mennä heti kokeilemaan ja vielä tehtävä kertaalleen uudelleen varmistaen, että olihan kaikki muistanut klikata ;)

Voi että, ymmärrän niin hyvin! Itselläkin on jatkuva tasapainoilu uusien ja vanhojen ihanien kohteiden välillä! On niin paljon kohteita, joihin tahtoisin vielä palata, mutta samaan aikaan uusi ja tuntematon polttelee. Italia on kyllä ihana, sinne uudelleen pääsystä haaveilen itsekin ;)

Vastaa

Oletpa käynyt monessa maassa :) Itselläkin olisi haaveissa päästä joskus Kanadassa ja myös Uusi-Seelanti kiinnostaisi :)

Vastaa

Hih, jokunen tullut koluttua, mutta niin paljon vileä näkemättä! :) Totta, nyt kun sanoit, niin Uusi-Seelanti unohtui omalta haavekohteiden listalta, sinne olisi kyllä ihana päästä, ja toiveena olisi tehdä sinne maailmankolkkaan pidempi reissu ja käydä samalla kertaa myös Australiassa. Voi että, niin paljon kiinnostavia kohteita, mutta rajallisesti rahaa ja aikaa! :/

Vastaa

Oi tämä täytyy kyllä tehdä itsekin heti kun löytyy aikaa! :)
Maailmassa on kyllä niin paljon ihania paikkoja, joissa käydä ja matkailuharrastuksessa on se hyvä puoli että kohteet, joissa haluaisi käydä ei todellakaan lopu heti kesken. :D

Vastaa

Voi että, miten multa onkin jäänyt välistä kommenttiisi vastaaminen :/ Pahoittelut!! Hih, tuo oli kyllä hauska kartta – muistan jossain törmänneeni vastaavaan pelkillä mailla (ilman osavaltioita), mutten muista yhtään minkä prosenttimäärän se antoi! Ja totta tosiaan, matkustus on koukuttavaa, sillä varmaan koskaan ei näkeminen lopu kesken ja joka suunnalla on kiehtovia uusia kohteita. Huoh, kun vaan olisi enemmän aikaa ja rahaa, niin tiedän kyllä mihin molemmat käyttäsin ;)

Vastaa

Muistan haaveilleeni teininä Galapagossaarista, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että matkailu sinne on esimerkki siitä, kuinka ihminen asettaa omat elämyksensä luonnon hyvinvoinnin edelle. (Toki lentomatkailu itsessään on omien elämysten asettammista luonnon hyvinvoinnin edelle…) Aina silloin tällöin saa lukea jonkun lyhyen uutisen siitä, kuinka Galapagossaaret ovat vaarassa turismin ja maahanmuuton vuoksi, mutta useammin törmää paratiisimaisuutta hehkuttaviin matkakertomuksiin, joissa turismin haittavaikutuksista kerrotaan hyvin lyhyesti jos ollenkaan. Pääsisivätpä sinne vain biologit.

Vastaa

Totta, samaa olen miettinyt itse paljon! Siksipä se onkin haaveissa ristiriitainen kohde, se olisi taivaallista nähdä oikeassa seurassa (siihen taas olen tyystin väärällä alalla ;)), mutta turismin lisääntymistä on syytäkin huolia. Kaikella hauraudellaan ja haasteellisuudellaan se ei siis ole realistisena matkakohteena lainkaan kärkipäässä, enemmänkin haave, ja kokonaisuudessaan kannatan samaa kuin sinä. Silti, jos sinne jokupäivä tarjoutuisi mahdollisuus mennä siten, ettei ettei se tuntuisi perus turistireissulta (eriasia taas on, kuinka todennäköisesti sellaista mahdollisuutta tulisi vastaan), aivan varmasti harkitsisin.

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.