Tänä viikonloppuna harmaus on ollut valloillaan vain ulkona, sillä mieli on ollut valoisa ja keskustan keltaiset kyltit ovat muistutelleet auringosta. Kahteen päivään on mahtunut vaikka mitä, kuten esimerkiksi seuraavaa:

1. Rauhallisia aamuja

viikonloppu 8

Viikonloppu on jälleen antanut mahdollisuuden nukkua pitkään, vaikka tänään vatsakivut valvottivatkin aamuvarhaisesta. Silti, mikään ei voita aikatauluttomuutta, ja etenkin vapaapäivän rentoja aamuja, jolloin kaikki on vielä edessä. Olen vähään tyytyväinen, iloitsen kiireettömästä tekemisestä ja nautin suuresti hiljaisuudesta.

viikonloppu 10

Kun ei ole kiire, voi rauhassa haahuilla kotona villasukissa, pistää paplarit päähän ja meikata sitten kun jaksaa, jos jaksaa. Vaatteidenkin kanssa voi leikkiä. Kun arjessa aamut ovat juoksua aikaa vastaan, on viikonloppuna kaikki toisin, silloin tekee kaikkein vähiten mieli stressata ehtimisestä ja kehittää itselle velvollisuuksia.

2. Keskustan tunnelmasta nauttimista

viikonloppu 20

Rakastan keskustan tunnelmaa, satoi tai paistoi, ja viikonloppuna on kiva suunnata vilkkaammille kulmille, vaikka ihan vain päviäkävelylle jos ei muuta keksi. Eilen kevyt sade sai vaihtamaan ratikan autoon ja kaivamaan sateensuojaan matkaan, sitä ei olekaan tarvittu pitkään aikaan! Selvä merkki keväästä, ja tällä menolla viimeisetkin lumet katoavat nopeasti. Silti, tihkusateen myötä ei paljoa ole tehnyt mieli ulkona aikaa viettää, mutta onneksi sisällä on sateessa erityisen tunnelmallista.

3. Suklaabrunssi

viikonloppu 2

Mikä sopisikaan paremmin viikonloppuun kuin makean yliannostus Chjokon suklaabrunssin muodossa? Tästä kuulette vielä oman postauksensa muodossa, mutta voin jo vinkata, että siihen kuului paljon suklaata ja taivaallisia kakkuja. Nam!

4. Asukuvia

viikonloppu 21

Mihinkäs viikonloppuun asukuvat eivät kuuluisi, ja jaksan hämmästellä miehen kärsivällisyyttä napsia niitä milloin missäkin. Tuoreille kuville Chjokon kulmat tarjosivat oivan miljöön, ja samalla pääsin nauttimaan Krunikan maisemasta ja tihkusateen välittämästä romanttisesta fiiliksestä.

5. Ostoksia

viikonloppu 22

Olin tehnyt viikolla tilauksen Jolien nettikaupan kautta, joten muutenkin kaupungilla liikkeellä olo tarjosi oivan tilaisuuden käydä noutamassa ostokset. Olin myös rustannut listan väreistä ja merkeistä, joita haluan hypistellä käsissäni ennen ostopäätöstä, joten valoisassa putiikissa vierähti tovi. Enkä ollut ainoa, joka löysi lisää ostettavaa, mies päätyi kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja ostoskassiin kilahti Madaran kosteusvoide.

6. Omaa aikaa

viikonloppu 26

Oma aika tarkoittaa yhtä kuin hetkeä nenä kiinni läppärin ruudussa. Viikonloppuisin olo on laiska, ja se näkyy yleensä blogissa vähemmän aktiivisella otteella, silti en pysty pysymään erossa ja usein viikonloppuisin katse on jo tulevan viikon aiheissa.

7. Hyvää ruokaa

viikonloppu 31

Viikonloppuisin on kiva kokata, ja eilen päädyimme kaivamaa blogistani sitruuna-vuohenjuustopastan reseptin ja laittamaan tuota herkkua uudelleen. Hyvää oli, edelleen!

8. Leivontaa ja herkuttelua

viikonloppu 35

Viikonloppuisin on karkkipäivä, ja eilen vielä myöhään iski makeanhimo. Niinpä uuni käännettiin kuumaksi ja väsättiin iltaherkuksi kääretorttua. Pikaista suklaista makeaa, joka maistui hyvälle, ellei jopa paremmalle, vielä seuraavanakin päivänä.

9. Sunnuntaibrunssi

Sunnuntaibrunssi ei kuulunut suunnitelmiimme, mutta Hullujen Päivien lentotarjoukset kyllä. Kun pääsimme ennen puolta päivää paikalle, oltiin vuoronumeroiden jakoa juuri aloittelemassa, mutta siitä huolimatta jono ehti jo kaartaa Akateemisen kulmalta Aleksanterinkadulle, ja saimme käsiimme jonotussijan parin sadan paikkeille.

viikonloppu 36

Miettiessämme mitä tehdä lentolippujen ostoaikeen kanssa, päätimme ennen hätiköityjä päätöksiä piipahtaa aamupalalla, ja Kluuvikadun Fazer sopi paikaksi kuin nakutettu. Täysi se oli, ja pöytää joutui hetken jonottamaan, mutta kannatti. Brunssi oli niin maistuva kuin joskus aikoinaankin siellä käydessäni, joten vatsa täynnä lippujonokaan ei tuntunut enää ylivoimaiselta odotukselta.

10. Hullut Päivät

viikonloppu 37

Takaisin Stockalla vuoronumerot olivat edenneet verkkaisesti, joten siinä odotellessa ehti koluta kerroksia rauhassa ja tehdä hankintoja. Itse en ollut ajatellut mitään ostaa, mutta hiljalleen suunnatessa takaisin Akateemiseen, osui matkalla silmääni Ted Bakerin nahkalaukku, ja se oli siinä. Tuli siis minunkin tehtyä Hullut Päivät hankinta, niiden lentojen lisäksi…

11. Kesälomakohteen vahvistuminen

viikonloppu 6

Olimme jo valmistautuneet siihen, ettei lentojen kanssa onnistaisi muutaman sadan ihmisen jälkeen, mutta päätimme kuitenkin odottaa ja kokeilla onnea. Se kannatti, lennot löytyivät suoraan haluamillemme päiville, eikä tarvittu kuin pari klikkausta, ja olimme Malagan lentojen onnelliset omistajat. Kesälomareissu on siis vahvistettu, kolme viikkoa eteläisessä Espanjassa, hetki Malagassa, rauhallista aikaa Sevillassa, Gibraltaria katsomaan ja Marokon puolelle joksikin aikaa. Jotain sellaista, mitä nyt keksitäänkään, mahdollisuuksia ja houkutuksia on niin tavattoman paljon. Minne tahansa sitten noilla kulmilla päädytäänkään, siitä olen aivan varma, että tästä tulee hyvä kesä!

Katso myös nämä

15 comments

Vastaa

Oih, ihanaa kun menette Sevillaan! Olen käynyt siellä kaksi kertaa, ja lähtisin uudestaan ihan koska vain :) Kaupungin tunnelma on aivan ihana, kapeita katuja voisi kuljeksia loputtomiin ja loppukeväästä appelsiininkukkien tuoksu on täysin huumaava… Odotan kuvia reissultanne jo nyt :P

Vastaa

Oi, kuulostaa upealta! Matkakuume sen kuin kasvaa ;) En tiedä Sevillasta juuri mitään, mutta jotenkin tuo mitä kuvailit, osuu mielikuvaani kaupungista juuri eikä melkein :) Täytyykin varata reilusti aikaa kaupungin kulmien koluamiseen!

Ai juu, ja jos on vinkkejä Sevillaan (tai tietnkin muutenkin alueelle), niin olen pelkkänä korvana :)

Vastaa

Nähtävyyksistä, jotka useimmissa oppaissa mainitaan, jättäisin ehkä väliin Plaza de Españan ja Torre del Oron; niissä ei ole mielestäni mitään niin ihmeellistä, että rajallista aikaa kannattaisi käyttää niiden katsastamiseen. Katedraali ja sen ympäristö taas ovat näkemisen arvoiset ja siitä on helppo lähteä tutkailemaan ympäristöä. Suosikkipuuhaani Sevillassa on vanhojen katujen ja Santa Cruzin alueen kiertely ja fiilistely, niistä huokuu kaupungin pitkä ja värikäs historia :) Ja mahtavia tapasravintoloita löytyy joka kulmasta, erityisesti on jäänyt mieleen kevyesti friteeratut munakoisot ruokosokerisiirapin kanssa… mmm… :D Sherry on myös melko yleinen juoma sevillalaisissa baareissa, se kun on kotoisin läheisestä Jerezin kaupungista.

Malagassa suosittelisin Paseo Parquen aluetta ja sen toiseen päähän kunnostettua viihtyisää satama-aluetta. Calle Marques de Larios -katu on pääshoppailukatu ja sen pohjoispäästä haarautuu useita viehättäviä, pienempiä katuja, joiden varrella on paljon ravintoloita. Paikallinen viini on Malaga Virgen, makea jälkiruokatyyppinen viini jos kiinnostaa tutustua :)

Vastaa

Mahtavaa, suuri kiitos vinkeistä! Espanja ei meille ole järin tuttu kohde, joten siksi on tosi kiva saada vinkkauksia siihen mitä kannattaa/ei kannata. :)

Ja tuo kulkeminen ja fiilistely on lempipuuhaani, en ole niin nähtävyyksien perään, mutta kauniit kulmat, mielenkiintoiset kadut ja poikkeamisen arvoiset kahvilta/ravintolat ovat sitäkin enemmän mieleen! Oi että, nämä vinkit pistän itselle lapulle ja sujautan vielä hankinnan alla olevan matkaopaan väliin! :)

Vastaa

Ihanan onnellinen viikonloppu-postaus! Tuli hyvä fiilis lukiessa. Olen ehtinyt kerran ammentaa yhden illan Sevillan lumoa, ja mikä upea paikka se onkaan! Vanhan kaupungin uumenista löytyi herkullinen italialaishenkinen salaattiravintola, jonka runsas vinagrette-lista oli piste iin päälle.

Vastaa

Kiva kuulla, että pidit! :)

Oi ihana, en malta odottaa reissua – kuulostaa sanojesi perusteella ihan minun tyyliseltä matkakohteelta! Aloin tässä laskeskelemaan paljonko kesälomaan enää on, ja tajusin, että edessä on vain kaksi täyttä kuukautta ja murusia siihen päälle. Voihan, se tulee menemään nopeasti! :)

Vastaa

Oi, oi, ihana kuulla, että menette Espanjaan! :) Ja muutenkin tosi kiva postaus ilmeisen kivasta vkonlopusta. :)

Vastaa

Hih, joo, tämä oli meille vähän yllätyskohde ;) Oltiin ensin ajateltu Italiaa, mutta jotenkin eteläinen Espanja alkoi vetää puoleensa, ei siis ne rannikon kuuluisat turistikohteet, vaan kaikki se muu, itselle vielä tuntematon. Malagasta on siis tarkoitus ottaa auto alle ja suunnata pieniä ja suuria kohteita kiertelemään. Mistä sitä tietää, vaikka eksyisi Portugalin puolelle, jää nähtäväksi, mutta varmasti tekemistä Espanjankin puolella riittää. Myös Marokossa tahtoisin piipahtaa, ja siitä näyttää pääsevän sinne varsin näppärän oloisesti lautalla :) Mmmm, ei millään malttaisi odottaa!

Vastaa

Voi mutta miten kiva, että lopulta päädyitte Espanjaan! Siellä on tosiaan paljon näkemistä ja kokemista, todella monimuotoinen maa jo esim. pelkkien maisemien puolesta. Kaikkea ei saa yhteen reissuun mahdutettua, mutta tulette sitten uudestaan. ;) Marokko ja Portugalikin tuovat varmasti kivaa vaihtelua reissuun. Muistelen, että pidät erilaisista hotelleista, joten vinkkaan paradoreista (www.parador.es). Kuka tietää, ehkä löydätte helmen reittinne varrelta. Itse olen jo pitkään haaveillut reissusta, jossa voisin majoittua paradorissa, koska mm. historialliset rakennukset itsessään viehättävät suuresti. Ihan vielä en ole päässyt sitä kokemaan. Ehkä sitten joskus. :)

Vastaa

Oi, kiitti linkistä, kaikki ideat ja vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! Ja totta tosiaan, mielenkiintoinen majoitus kiinnostaa hurjasti, liian helposti sitä kun ohjautuu massavaraussivustojen kautta tylsiin perushotelleihin. Kävinkin jo vähän kuikuilemassa linkin taakse ja hyvältä näyttää, tätä palaamme aivan varmasti tutkimaan lähemmin kun reitti vähän hahmottuu majoitusten varaukset muodostuvat ajankohtaiseksi asiaksi. :)

Vastaa

Oi että, tätä lukiessa tajusin että omasta Espanjan-lomastani on tasan se 2 vuotta jo aikaa. Kävin siellä juuri ennen kuin aloitin nämä työt täällä, ja kohta tämäkin pesti on jo ohi. aika vaan rientää…

Mulla oli myös lennot Malagaan, josta hyppäsin junaan ja menin Fuengirolaan pitämään majapaikkaa merenrantahotelliin. Gibraltarin päiväretki tuntui minusta vähän turhan lyhyeltä, toivon että pääsisin sinne vielä johskus uudestaan. Ja Mijasissa kävin bussilla. Sevilla ja Cadiz jäivät sillä kertaa kokematta, mutta niihinkin toivon vielä joskus pääseväni…
Teillä on kyllä kivalta kuulostava matkasuunnitelma jo nyt, tuonnekin. :)

Vastaa

Ollaankin käyty pariinkin otteeseen vilkuilemasa Gibraltarin postaustasi, ja se ehdottomasti toimi kimmokkeena tähänkin reissuun ja sinne suuntaamiseen :) Kiitos vinkkisi, tavoitteena on viivähtää niillä suunnilla hetki, eikä kiirehtiä pois! Jos tulee lisää vinkkejä mieleen, niin ne otetaan enemmän kuin ilolla vastaan! :)

Meidän on tarkoitus vuokrata auto ainakin osaksi reissua, joten sitten on helppo koluta syrjäisempiäkin paikkoja ja muutenkin liikkuminen on vapaata ja toivottavasti helppoa!

Vastaa

Jos aikaa on vielä yhdelle kaupungille, niin suosittelen Granadaa!

Vastaa

Oi, kiitti vinkistä! Tuota ollaankin kartalla silmäilty, mutta ei olla osattu päättää pitäisikö sinnekin suunnata – kommenttisi antoi sysäyksen käymisen suuntaan :)

Leave a Reply to T. Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.