Maailmantuska lepää harteillani pysyvänä tunteena, mutta tällä viikolla tunne on ollut erityisen voimakas.

Olen lukenut arvioita ilmastonmuutoksesta, kuunnellut holokaustista ja Tasmanian aboriginaalien kohtalosta. Olen miettinyt Ruandan kansanmurhaan johtaneita asioita ja pohtinut, mikä on eurooppalaisten kollektiivinen vastuu siirtomaa-ajoista ja kaikesta tuhosta, niin ihmishenkien, kulttuuriperinnön kuin luonnon monimuotoisuuden suhteen. Ylipäätään olen surrut sitä, miten vallanhimoinen ja verinen historiamme on, ja miten ylläpidämme linjaa yhä tänä päivänä. Ei tarvitse kuin vaikka katsoa uiguurien tilannetta tai siirtää katseensa teollisten maiden tuotantoeläinten kohteluun.

Pahoinvointi ravisuttaa kehoa kaiken sen tiedon äärellä ja pari päivää sitten vuodatin kyyneleitä bussissa maskini suojassa. Tieto tekee kipeää, mutta ajattelen, että historiaa on pakko katsoa silmiin, jotta oppisimme virheistä. Mutta ihmisen muisti on surullisen lyhyt.

Tällä viikolla moni päivä on tuonut uusia turhauttavia tiedon palasia.

Kun luin Puolan uudesta aborttilinjauksesta kiukku lävisti kehon. Pieni lohtu on, että Suomessa sentään kansalaisaloite aborttilain päivityksestä etenee eduskunnan käsittelyyn. Se ei tosin puolalaisia naisia lämmitä, mutta ehkä maailman mittakaavalla kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Asenteet kyllä muuttuvat, mutta pelottavan hitaasti huomioiden sen, miten nopeasti meidän pitäisi omaksua uutta voidaksemme muuttaa merkittävästi asioiden kulkusuuntaa.

Mies on todennut, että ajattelen asioita aina niin luontevasti muiden näkökulmasta. Pystyn helposti asettumaan erilaisiin näkökulmiin, tilanteisiin sekä tunteisiin. Lisäksi oikeudentajuni on erityisen vahva. Ehkä juuri niiden ominaisuuksien takia usein tuntuu kuin kantaisin maailman kaikkea kipua olkapäilläni, sillä maailman tapahtumat ovat usein epätasa-arvoisia, epäreiluja ja kärsimystä riittää. On paljon hyvääkin, onneksi, mutta usein tuntosarveni ovat herkemmät heikommassa asemassa oleville.

Joskus toivoin, että nuo ominaisuudet lientyisivät iän karttuessa, mutta oikeastaan on käynyt päinvastoin. Vuosi vuodelta tieto lisääntyy ja mitä enemmän tiedän, sitä enemmän näen epäkohtia ja myös myötäelän niiden vaikutuksia. Jos piirteessä on jotain hyvää, niin se, että oman elämän kuopat eivät koskaan tunnu järin suurilta, sillä verrattuna siihen, mitä ihmiset ja eläimet ovat vuosituhansien saatossa joutuneet kokemaan, oikeastaan kaikki mitä nykyisissä elinoloissa voi realistisesti vastaani tulla, on lopulta siihen verrattuna vähäpätöistä.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Voin samaistua ajatuksiisi maailman tuskasta, vaikka jo lähipiirinkin tapahtumat saavat aikaan unettomia öitä. Ehkä tämä Korona antaa ajatuksille aikaa enemmän, kun muita virikkeitä on vähemmän?

Vastaa

Ikävä kuulla, että läheltäkin löytyy valvottavia asioita! Ja niin totta, että tämä aikakin varmasti ruokkii ajatuksiin hukkumista. Itse tosin olen vähän aina ollut tällainen ns. liikaa ajatteleva, mutta toki kiireinen arki hukuttaa ajatuksia helpommin kun verkkaisempi :)

Vastaa

Iän myötä herkkyys lisääntyy ja joutuu myös jo suojelemaan itseään kaikelta pahuudelta. En todellakaan katso väkivaltaisia filmejä tai sarjoja. Tv uutisille altistumista välttelen. Luen mieluummin lehdistä.

Vastaa

Juuri tämä. Välillä olen miettinyt, että kunpa olisin käynyt maailmantuskavaiheen läpi teini-iässä, mutta ei se valitettavasti taida toimia niin. Viimeksi eilen itkin espanjalaisten galgojen kohtelua. Oma pieni pää ei vaan meinaa tajuta, miten paljon pahaa ja tuskaa ihminen voi aiheuttaa. Eikä sitä, että miten jotkut ihmiset eivät välitä, että kaikkea pahaa tapahtuu. Tosin välillä itsekin toivoo, että voisi vaan sulkea silmät ja työntää pään pensaaseen. Olen nykyään todella herkkä ja esimerkiksi kuvat ja jutut eläinrääkkäyksistä jäävät kummittelemaan mieleen ja verkkokalvoille pitkäksi aikaa. Välillä on pakko mennä laput silmillä, koska muuten lamaannun täysin.

Teen parhaani omasta puolestani ja kannustan muita tekemään samaa. Hirveydet eivät valitettavasti ikinä lopu maailmasta, mutta onneksi välillä näkyy toivon pilkahduksia.

Vastaa

Kuulostaa todella tutulle! Ihan samat ajatukset ja tuntemukset. Joinain hetkinä kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät sulkemaan katseensa epäkohdilta ja kärsimykseltä, kuulostaa niin paljon helpommalta tieltä, mutta samaan aikaan en pysty käsittämään sitä ja koen sen oikeasti erittäin ongelmalliseksi. Sillä voimakas tiedostaminen saa aikaan myös palavan halun vaikuttaa mihin vain voi.

Kuulostaa myös todella tutulle tuo herkkyys tietyille kuville ja jutille. Mulla on ihan sama eläinten suhteen. Edelleen mieleen väenväkisin työntyy kuvia ja uutisia vuosienkin takaa, jotka jäävät leijumaan mieleen tuskallisena haamuna. En voi sietää sitä, että ihmiset julkaisevat vaikkapa Facebookissa kaikenmaailman kuvamaailmaa, sillä itselle yksikin eläinrääkkäyskuva saattaa jättää vuosien polttojäljen verkkokalvoille. En tarkoita missään tapauksessa sitä, että totuus pitäisi kieltää, enemmänkin vain sitä, että sokkikuvat voisi sijoittaa linkin tai jonkin varoituksen taakse. Sanoillakin kun on jo voimaa, eikä kuvallistettu raakuus aina edesauta asiaa. Joskus siis tietoisesti käännän katseeni tai jätän jonkin kohdan lukematta, sillä pystyn jo näkemään mielessäni tarpeeksi pitkälle.

Ei auta kuin yrittää omalta puolelta tehdä parempia valintoja, mutta silti tahallisesti ja tietoisen välinpitämättömästi aiheutetun kärsimyksen määrä maailmassa on järkyttävää ja tuskin kuluu viikkoakaan, ettei sydän käpristelisi jostain tapahtumasta, uhasta tai kuvasta.

Vastaa

Kuulostaa niin tutulle! Samaten itse olen oppinut välttämään tietyn tyyppisiä sarjoja ja elokuvia, sillä tiedän, että ne vain vaikuttaisivat liian voimakkaasti, joten parempi olla katsomatta. Lukiessa suosin informatiivista sisältöä vaikeista aiheista väritettyjen kertomusten sijaan, jotta jotenkin pysyisi herkkyys hallittavana :)

Vastaa

Iän myötä herkkyys todellakin lisääntyy ja itse en ole katsonut uutisia enää kymmeneen vuoteen. Maailmantuska, oikeudenmukaisuus ja myötätunto niin lähelle kuin kauas on ollut aina kantava voima itselle. Olen oppinut suojelemaan omaa sisintäni ja jaksamista karsimalla tv:n katsomista (en tajua nykyään järkyttävillä rikoksilla ja väkivallalla mässäilyllä, ns. hyvän mielen ohjelmia saa tosissaan etsiä esim. Netflixistä, jota en kyllä ole käyttänyt enää vuosiin), somessa en ole Facebookin ”pakollista” tiliä lukuunottamatta ollenkaan. Luettua tietoa pystyn hallitsemaan paremmin ja olenkin todennut, että ihmisten pitäisi ehdottomasti lukea (tai kuunnella äänikirjoina) enemmän tietääkseen historiansa, jotta ihmiskunta ei toistaisi samoja virheitä uudestaan!

Vastaa

Kuulosta todella tutulle! Samaten olen vuosien saatossa oppinut suojelemaan itseäni, sillä tiedän, että reagoin todella voimallisesi julmuuteen ja ne saattavat jäädä vuosiksikin kummittelemaan mieleen. Jätän tietoisesti katsomatta tietyntyyppiset mässäilevät ohjelmat ja valitsen tarkasti, mitä seuraan somessa. Seuraan esimerkiksi valitettavan vähän sellaisia järjestöjä, joiden toimintaa kuitenkin rahallisesti säännöllisesti tuen, sillä riski liian voimallisesti iskevästä sisällöstä on tarpeettoman iso.

Suodattaminen ei itselle tarkoita missään tapauksess avälinpitämättömyyteen pyrkimistä. Olen erittäin tietoinen ja kiinnostunut, mutta koska tiedän herkkyyteni, tiedän myös sen, millainen informaatio toimii itselle niin, ettei se lamauta vaan auttaa löytämään tapoja tehdä paremmin ja auttaa enemmän. Siksi ehdoton ei omalta kohdalta mässäilylle ja raa’alle kuvamaailmalle, ja vihreää valoa selkeälle informaatiolle ja kirjoitetulle tiedolle. Eli olen ehdottomasti samaa mieltä, luettua tietoa pystyy hallitsemaan paljon paremmin!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.