Nyt onkin sitten kulutettu palkkaa niin että hirvittää. Kylläpä juhlat tulevat kalliiksi! Tai sitten minä vain teen niistä suuren numeron…. Taidankin laittaa teille tänne nähtäville koko prosessin aina amatöörikiharoistani juhlameikkiin ja asuun. Katsotaan mitä sitten viikonloppuna saan aikaiseksi!

Juoksin tänään kolme tuntia keskustassa ostoslista kädessä ja mukaan tarttui kaikkea listalta ja listan vierestä (miksi on niin vaikea pysyä ostoslistassa??). Tarkoitus ei ollut esimerkiksi ostaa vaateita, mutta yllättäen pistäydyin Mangossa ja Zarassa ja jatkoin matkaa paperikassit kourassa. Sen sijaan, sitä mitä itseasiassa menin hakemaan, en löytänyt!! Eli vaalea huivi puvun kanssa on vielä hakusessa. Luulin, että löytäisin sellaisen Stockmannilta, mutta ei vain ollut sopivan siroa ja oikean sävyistä huivia siellä. Onko ehdotuksia, mistä voisi löytää sopivan vaalean huivin harteille?

Tarvikkeet hiusten laittoon sen sijain löytyi aina papiljoteista kiharasuihkeeseen. Niistä lisää myöhemmin. Vähän mietityttää onko hyvä idea alkaa laittaa hiuksia juuri juhliin siten, miten niitä ei koskaan laita. Yleensä viimehetken kokeiluista seuraa vain katastrofi. Vielä kun on näinkin huono kuin minä hiusten laitossa…:)

Alla on esittelyssä muutama luottotuotteeni:

Ensimmäisenä on esittelyssä Yotuelin hammastahna, jota ”ilman en voi elää”. Eli toisin sanoen erinomainen tuote, jota olen käyttänyt jo noin neljä vuotta. Viimeisin hammastahnani loppui viikko sitten ja tämän ajan jouduin lainaamaan poikaystäväni perus Pepsodenttia tai Colgatea tai mitä lie, eikä suussa tuntunut läheskään yhtä raikkaalle kuin Yotuelini kanssa. Päin vastoin, suuhun jäi ikävä maku ja pinta, joka ei tuntunut lähtevän edes huuhtelulla (tätä en huomannut ennen kuin olin käyttänyt Yotuelia). Tänään saankin taas pestä hampaani omalla Yotuelillani!:)

Hammastahna vaalentaa kevyesti, pienen eron aiempaan alussa kyllä huomaa. Siitä huolimatta, tuote on ihan päivittäiseen käyttöön. Tätä myös suositellaan käytettäväksi hampaiden vaalennuksen jälkeen. Itse valkaisin hampaitani kerran kolme vuotta sitten. Säilössä on vielä silloin teetetyt muotit, joten ajattelin, että pitäisiköhän sitä nyt kerran vaalentaa, sillä tulokset olivat hyvät, ylläpito vain ”unohtui”. Vaalennuksella tarkoitan kevyttä vaalennusta, en kaipaa loistavanvalkoisia hampaita.

Jennyn ehdotuksesta esittelen myös luottoripsivärini. Aikoinaan kokeilin useita eri ripsivärejä, eikä oikein mikään tuntunut minulle sopivalta. Nyt vihdoin olen löytänyt kaksi hyvää, eikä mitään tarvetta vaihtoon ole.

Pidän siitä, että ripset näkyvät. En tarkoita paakkuripsiä, vaan näyttäviä sileitä pitkiä ripsiä. Ensisijaisesti siis haluan pituutta, mutta myös paksuutta, jota saa helposti kerroksia lisäämällä. Lähes tasoissa suosikeissani ovat Helena Rubinsteinin Lash Queen Mascara (laatikossa luvataan ”majestic lenght & volume”) ja Maybellinen Sky High Curves. Värinä ehdottomasti musta, joskus kesäisin saatan poimia myös ruskean värin mukaan. Maybellinen ripsari on ollut käytössä pidempään, ja se löytyikin puhtaasti useiden ripsarien testauksen myötä. Helena Rubinsteinin poikaystäväni osti minulle sattumalta lahjaksi ja ihastuin siihen heti!

Ensisuhtautumiseni oli kyyninen, sillä olin joskus aiemmin kokeillut saman merkin jotain muuta ripsiväriä, mutta se ei toiminut lainkaan ja koko raha tuntui menneen täysin hukkaan! Mutta tämä on todella hyvää. Käytän vaihtelevasti molempia ripsareita, Rubinsteinista pidän aavistuksen enemmän!

Molemmat on helppo levittää ja harjasosiot ovat napakat ja erittelevät ripset kauniisti. Onhan tuo Rubinsteinin hylsy toki ihan eri sfäärissä kuin toisen suosikkini…:)

P.s Vyökokoelman esittelystä oli jäänyt yksi vyökuva johonkin matkan varrelle, eli numerot ja merkit näkyivät, mutta numeroiden viittaamaa kuvaa ei ollut. Asia on korjattu!:)

Katso myös nämä

22 comments

Vastaa

>Onko tuo tahna minkä hintaista?:)

Vastaa

>Onko tuo tahna minkä hintaista?:)

Vastaa

>Onko tuo tahna minkä hintaista?:)

Vastaa

>Onko tuo tahna minkä hintaista?:)

Vastaa

>Onko tuo tahna minkä hintaista?:)

Vastaa

>Yliopiston Apteekissa maksoi 6,70€. Selvästi kalliimpaa siis kuin tavallinen hammastahna, muutta ei minusta kohtuuton hinta. Riittoisa tuubi!:)

>Kiitos, tämä oli kiva! Tekisipä mieleni koettaa tuota Rubinsteinin ripsaria, jos pidät sitä noin hyvänä. Se siis erottelee, ja pidentää… Erotteleeko se hyvin, en voi sietää paakkuisia ripsiä?:)

>Jenny: Hmm, ripsarin harja on aika tuuhea, eli se ei ole paras mahdollinen erotteluun. Jos kaipaat todella eroteltuja ripsiä, tämä ei ehkä ole hyvä sinulle. Tulos on hyvin saman kaltainen kuin Sky high curves -ripsarilla, eli jos sen tulos miellyttää, uskoisin, että tämänkin. Merkittävin ero on värin koostumuksessa, Rubinsteinilla se pysyy alusta loppuun hyvänä kun taas Maybellinella koostumus jähmettyy ja rakeistuu loppua kohden.Ripsarin vahvuus on pituudessa, joten jos haet ennen kaikkea erottelevaa harjaa, silloin nämä eivät ehkä päätyisi suosikkeihisi…:)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.