Hei ihanat! Tiedättekö mikä starttasi tänä aamuna? Kyllä, LUMIstyle -kisa, jossa minulla on ilo ja kunnia olla mukana seitsemän upean bloggaajan kanssa! Idea on simppeli, sekä voittaja että yksi äänestäjä voittavat valitsemansa LUMI-laukun. Nyt siis kannattaa käydä tykkäämässä suosikkikuvasta ja aivan erityisen paljon iloa tuot, mikäli päädyt antamaan arvokkaan äänesi minulle! Lue lisää äänestysohjeita lopusta, mutta sitä ennen muutama sana laukuista.

annamaria lumi style

Olenkin jo pariin otteeseen hehkuttanut LUMIn viime aikaisia laukku- ja kenkäuutuuksia, joista olen löytänyt monta suosikkia. Vajaa vuosi sitten iskin silmäni kauniiseen moniväriseen Outi Mini Satcheliin Stockalla kierrellessäni, joten tuntui itsestään selvältä napata kyseinen laukkumalli kuvaan kanssani, mutta nyt kauniin beigenä.

Poden todella kroonista laukkukuumetta ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaapissani on huutava aukko tilavalle mustalle laukulle ja aivan ehdottomasti kauniille vaaleanbeigelle. Yhtälailla sinne olisi erinomaisen tervetullut myös hyvin tummanruskea tilava laukku samoin kuin syvänpunainen, joka ehkä on se kaikkein haastavin löytää, sillä punaisen sävyn on oltava just oikea, jotta laukku on oikeasti monikäyttöinen ja kaunis. Uutena väri-ihastuksena on tummansininen, joka sopisi loistavasti vastakotiutuneisiin tummansinisiin nilkkureihini. Eli laukku”tarpeita” todellakin riittää!

lumi style 19-5

Olen jo pari vuotta sitten päättänyt, että laukuissa en enää osta halpiksia tai keinomateriaalisia, sillä ovathan eniten käyttämäni laukkuni sen jo osoittaneet, laatuun panostaminen on kannattanut. Klassisia laukkuhankintojani on todella tullut käytettyä koko rahan edestä ja ne ovat kaikkien käyttökertojenkin jälkeen edelleen priimakuntoisia!

LUMI kuuluu tähän itselle mieluisaan laukkukategoriaan, eli ne ovat todella laadukkaita, mutta silti vielä kohtuuhintaisia. Käytetty nahka on superpehmeää ja mallit ajattoman kauniita! Niille paksusankaisille supermarketeille en edelleenkään syty, mutta nämä ruusukultatehosteiset pienemmät ja isommat naiselliset laukut pienillä twisteillä saavat sydämiä lentelemään.

#LUMIstyle

Mutta se kisa! Sää ei todellakaan ollut puolellani kuvia ottaessa, mikä harmittaa mielettömästi. Oli kylmää, hämärää, tuulista ja vieläpä hirveä kiire. Oikeastaan nämä eivät edes olleet se alkuperäinen kisakuvani, vaan vasta toka yritys, ekan kanssa kun meni väritykset pimeän takia ihan pieleen. Siitä huolimatta tulette nekin kuvat näkemään, mutta kisaan en niitä tohtinut pistää vaikka asu olikin vähän enemmän mieleeni. Mutta jos tämä look kolahti tai muuten vain haluat tehdä minut äärettömän iloiseksi, käy antamassa äänesi kisakuvalleni täällä, facebookissa. Äänestäneiden kesken arvotaan vapaavalintainen LUMI-laukku, joten nyt kannattaa käydä valkkaamassa suosikki! Äänestysaikaa on marraskuun loppuun.

Ihanaa päivää kaikille!!

lumi style 40-1Toppi: H&M / Villatakki: Gina Tricot, saatu blogin kautta / Hame: Gina Tricot / Kengät: Diavolina / Hattu: H&M / Kaulakoru: H&M / Laukku: LUMI, lainassa blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Olen joissain blogeissa jo aikaisemmin törmännyt näihin LUMI-laukkuja ja ne ovat kyllä todella kauniita :). Näissä sinun kuvissasi oleva laukku on myös sellainen minkä voisin kotiuttaa itselleni koska vain :) Täytyykin käydä nakkaamassa sinulle ääni! :)

Vastaa

Silloin vuosi sitten kun ekan kerran ihan kunnolla tutustuin LUMIin olin ihan tosi yllättynyt miten kivoja malleja merkiltäa löytyy! Olin jotenkin tyystin muodostanut mielikuvani brändistä niiden supermarket -laukkujen pohjalta, ja yllätyin positiivisesti kun huomasin tarjolla olevan vaikka mitä muuta – kuten vaikkapa tämä ihana Outi-laukku :)

Oooh, ihanaa, kiitos <3 Olen otettu äänestäsi!!

Vastaa

Voisin hyvinkin äänestää sinua, mutta kun en ole facebookissa niin enpä teekään sitä (enkä siis osallistu myöskään kilpailuun)…

Vastaa

Se on kyllä ihan tosi tylsää, että vain facebookilaisilla on mahdollisuus äänestää :( Mutta kiitos kuitenkin ajatuksesta! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.