Sunnuntai-ilta koitti yhteistyössä KappAhlin kanssa järjestetty lukija ilta minun, Uuden kuun ja Oi mutsi mutsin lukijoille. Jännitin iltaa älyttömästi, kuten olen sanonutkin, en ole järin sinut uusissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta hyvinhän se sitten kuitenkin meni! Oli ilo nähdä liki kaikkien ilmoittautuneiden päässeen paikalle ja ihmisiä olikin juuri sopivasti, joukossa sekä tuttuja että uusia kasvoja. Tarjolla pieniä herkkuja ja mahdollisuus tehdä ostoksia alennetuin hinnoin, paikalla superystävällinen KappAhlin väki auttamassa ja kertomassa valikoimasta. Lämmin kiitos kaikille osanottajille sekä KappAhlille!!

Kun lopulta itse ehdin ostoksille, suuntasin tutustumaan valikoimaan ajatuksena talvigarderobin päivitys, erityisesti somia neuletakkeja kertyi sovitukseen iso pino ja lämpöiset villasukat kotiutin sukkahyllystä.

Farkkuvalikoimaa oli pakko käydä hypistelemässä jo pelkästään kuuluisien Magic jeansien takia. Myös olin korvamerkinnyt lähempään tutustumiseen KappAhlin  ympäristöystävällisen It’s all about being friendly -malliston, jota vilkuilinkin jo ollessani tutustumassa tulevaan Vintage Stories -mallistoon. Mallisto miellytti silmää ihanalla harmoniallaan ja miellyttävän tuntuisilla materiaaleilla, mukaan tarttuikin klassinen musta trikoomekko, joka sopii moneen asusteita vaihtelemalla. Mekko tulossa lähempään esittelyyn myöhemmin!

Syksy mielessä tein hyökkäyksen myös sukkahousuhyllyn äärelle. Parasta syksyssä on raikas ilma, upea ruska, romanttiset illat kynttilänvalossa – ja paksut sukkikset! Sukkahousulaatikkoni ova valtava, tai oikeastaan laatikkoja on useampi, mutta silti päivitän valikoimaa jatkuvasti sukkiskauden ollessa käsillä. Nytkin mukaan lähti kahdet uudet asustamaan syysvaatteita, ja luulen, että käyn vielä parit mieleen kummittelemaan jääneet itselleni hakemassa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Pimpula! <3

Vastaa

<3

Vastaa

Näytät tosi kauniilta näissä kuvissa! :)

Teillä oli varmasti mukava ilta!

Vastaa

Oi ihana, kaunis kiitos :) Ilta oli jännittävä (ihan uusi kokemus minulle), mutta oikein onnistunut!

Leave a Reply to Dlux Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.