Kylläpä oli tänään vaikea palata töihin. Olon olisi kuulunut olla levännyt, mutta todellisuudessa se oli kaukana siitä. Synkkä sää ei paljon väsymystä lievittänyt. Yllä kovinkin virallisen oloinen päivän asu. Aamulla tuntui, ettei ole mitään päällepantavaa, joten silloin kannattaa tyytyä yksinkertaiseen ja helppoon!:) Jalkaan pääsivät heti eilen Biancosta kiireellä löytämäni kengät, joiden ovh oli 69 euroa ja nyt hintaa oli hieman päälle 17 euroa, joten varsin mukava alennus näistä söpöistä popoista!

Toppi: Zara
Housut: H&M
Kengät: Bianco
Huivi: Global
Laukku: Bangokista (hinta 2€)
Koska minulla ei nyt paljoa kerrottavaa ole, ajattelin esitellä lehtilukupakettini. En ole aikakauslehtien suurkuluttaja, mutta muutama suosikkilehti minultakin löytyy. Naistenlehtiä en osaa lukea, kampaajallakin päädyn mieluummin Tieteen kuvalehteen kuin Annaan. Trendi minulle tällä hetkellä tulee, mutta sekin vain hyvän tilaajalahjan takia. Aion kuitenkin tämän kauden jälkeen tilauksesta luopua, sillä huomaan, etten löydä siitä mitään mitä jaksaisin lukea tai mikä kiinnostaisi minua. Suomen Ellen ensimmäisen numeron ostin, mutta selauksen jälkeen sekään lehti ei minua vanginnut. Ehkä olen väärässä, mutta minulla kun on sellainen tunne, että ne vain toistavat itseään. Juttujen ulkoasu muuttuu, mutta sisältö pysyy samana. Julkkiksista tai muista juoruista sen sijaan en ihan periaattesta halua lukea.
Mutta tadaa, tässä suursuosikkini, juhannuksen lukupaketti:

Aloittakaamme viimeisimmästä tuttavuudestani, Divaanista. Kyseistä lehteä en tilaa korkean hinnan takia, mutta kampaajan suosituksesta lehteä silmäilin ja ilahduin sisällön monipuolisuudesta. Kuvia on paljon ja niitä on ilo katsella. Tosin, tämä innostus ehkä johtuu siitä, että olen tilanteessa, jossa kohta pääsee uutta kotia laittamaan. Voipi siis olla, ettei kiinnostus pysy yllä enää kun paketti on jo valmis! Mutta varsin laadukas kokonaisuus, tosin tämä viimeisin numero oli pienoinen pettymys johtuen mökkiteemasta, joka ei omaa sydäntäni lähellä ole.
Ehdoton ja pitkäaikainen suosikkini, johon olen myös rakkaani onnistunut koukuttamaan siten, että saamme aina tapella tuoreimmasta numerosta, on Image. Imagea olen tilannut jo vuosia, eikä loppua näy. Todella laadukas lehti, joka onnistuu kirjoittamaan kaikesta superkiinnostavasti ja tuomaan mukaan uusia ja mielenkiintoisia näkäkulmia. Hämmentävää on se, että lehden yleisilme on yleensä aika tylsä, ja pikaselailulla oikein mikään ei osu silmään. Mutta annas olla kun alat lukemaan mitä tahansa artikkelia, se imaisee sinut mukaansa, aivan sama, onko aihe kiinnostanut sinua koskaan ennen. Lopulta huomaat, että olet lukenut lehden viimeistä riviä myöten, myös ne jutut, jotka käsittelivät levyä, jota et koskaan aio ostaa tai henkilöä, josta et ole ennen kuullutkaan. Poikkeuksellisen laadukasta ja kriittistä journalismiä. Heh, voisin hehkuttaa tätä loputtomiin. 10 pistettä Imagelle, joka on pitänyt linjansa viihteellisenä mutta painavana lehtenä, kun vielä jotkut ns.laatupaperit hakevat vielä linjaansa..
Ja sitten viimeisenä, muttei vähäpätöisimpänä lehti, johon on ihana uppoutua unelmoimaan; matkailulehti Mondo. Luettavaa ei riitä pitkäksi aikaa, mutta toisaalta vinkit ja uudet potentiaaliset matkakohteet ovat sitäkin antoisampia. Kummasti lehti sattuu esittelemään seuraavassa numerossaan juuri sellaisia kohteita, joita olen itse ajatellut!:) Kevyt ja helppolukuinen lehti, jossa paljon kauniita kuvia. Tosin riskinä on matkakuumeen pahenemin…:)

Tästä päästäänkin aasinsillalla siihen, että seuraava matka-aihe käsittelyssä ja pääsenee julki huomenna!;)

Katso myös nämä

20 comments

Vastaa

>Mondo on kyllä kans mun mieleen, se ja sitten Matkalehti tulee aina ostettua kun ne on alessa. Mondosta on saanut todellisia elämyksiä, usein kun ajattelee ostavansa lehden vain jotta saa vinkkejä kun matkustaa jonnekin, mutta joitain artikkeleita lukiessa todella tuntuu, että olisi paikassa jo käynyt eikä tarvitsisi sinne enää matkustaa :)

>Oho, jäi vähän nimi tyngäksi kun painoin enteriä kun piti ottaa toi r pois… Eli Herttainen täällä :D

>Oh, nuo asusteet. Kengät varsinkin, nam!:) Laukkukin on kyllä ihana.

>Täytyy myöntää, että olen ehkä hieman katkera noista kengistä ;D

>Herttainen: Totta!:) Mondo on parhaimmillaan matka-artikkeleissa ja matka-/maakohtaisissa vinkeissä, mutta kolumnityyppiset jutut ja muu sälä jää minulta usein lukematta. On ihana uppoutua matkakertomukseen, ja kuten sanoit, aivan kuin olisi jo matkalla!:)Moumou: Kiitos!:)Vilma: Heh, kengät olivat kyllä aikas nappilöytö!:)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.