Ruutuinnostuksen myötä kaivoin kaapinpohjalta vanhan ruudullisen kynähameen, jonka epäilen lojuneen käyttämättömänä varmaan pari vuotta – nyt se on ollut parissa viikossa päällä jo kahdesti, ja ilmeisesti sen uusi aikakausi on alkanut! Tuntuu kyllä vähän höntiltä julkaista näitä työasukuvia, sillä nämä tuntuvat monesti noudattavan samaa linjaa, johon on helppo luottaa kiireisinä (ja ennen kaikkea väsyneinä) arkiaamuina; kynähame ja pusero tai neule. Korut tuovat kyllä piristystä, ja niillä olenkin yrittänyt leikkiä viime aikoina paljon, erityisesti tämä musta massiivinen on näkynyt kaulassa tiuhaan.

ruutuhame 7ruutuhame 12ruutuhame 5

Hame: Lindex / Neule: H&M / Kaulakoru: Zara / Kengät: Mango

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

No miusta on kiva, että julkaisit! :) Tein tässä joku aika sitten skottiruutuisen hameen, kun tuntui, ettei missään ollut myynnissä, niin piti sitten itse väsätä. Hame on ihan täydellinen, mutta en ole ihan varma, miten yhdistellä sitä rohkeasti.

Tästä postauksesta sai ainakin inspiraatiota ja ideaa, että voisi käydä vaikka neuleiden kanssa. Liian usein sorrun pukeutumisessa kulkemaan niitä tuttuja polkuja ja on tuntunut jo pidemmän aikaa, että tekisi mieli uudistua ja kehittyä, mutta kun tietäisi miten. Ja se iäisyyskysymys, miten yhdistellä vaatteita.

Vastaa

Kiva kuulla, ja ihan mahtava kuulla, etät antoi ideaa! Skottiruutu sopii yllättävän monen kanssa, ja etenkin näin syysaikaan neule on loistava ja lämmin pari sille :) Itse kaipaisin kynähameen lisäksi vähän kellomaisempaa ruutuhametta, ja toivonkin sellaisen tulevan jostain syksyn aikana vastaan.

Yhdistellessä itse yleensä lähden liikkeelle hyvin kokeilevalla mielellä, yllättävätkin jutut saattavat sopia keskenään kun vain malttaa kokeilla. :) Harmonia on toki kiva, mutta mielenkiintoa voi tulla myös tietystä eriparisuudesta! Mutta ymmärrän hyvin, joskus vain palaset tuntuvat loksahtavan loistavasti yhteen, ja joskus ei löydä jollekin vaatekappaleelle sitten millään paria, ja tyytyy niihin turvallisiin luottovaatteisiin (joita toki sitten voi piristää koruin ja huivein).

Vastaa

Minusta nämä työasut on oikein kivoja eikä yksikään ole vielä ollut muita toistava. :) Minulta löytyy melkein samanlainen neule kotoa ja on kyllä yksi eniten käytetyistä vaatekappaleista. :)

Vastaa

Tosi kiva kuulla, ettei kyllästytä :) Tuo neule on kyllä ihan loistavan monikäyttöinen vaate, sopii niin monen alaosan kanssa yhteen. Ihastelin myös vastaavanlaista, mutta mintunvihreää neulettasi – tosi kaunis!! :)

Leave a Reply to Vivi Vinna Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.