Tuntuu siltä, että juurihan vasta tein perinteisen kysymys-vastaus -postauksen, mutta pikainen kurkkaus blogihistoriaan kertoi, että ei ihan niinkään.

Edellinen vastauspostaus oli keväällä 2013, enkä silloinkaan ollut itse äänessä. Se perinteinen taas syksyllä 2012. Eli ei todellakaan ihan juuri vasta. Tai en tiedä onko neljä vuotta sitten millään mittapuulla sellainen? Vaikka se tuntuukin lähinnä silmänräpäykseltä, niin elämä on oikeasti ehtinyt muuttua aika paljon tuosta. Minäkin olen. Niinpä mietin, että aiheen voisi hyvinkin nostaa taas pinnalle, ja saanpahan kirjoitella teemoista, jotka mahdollisesti teitä kiinnostaisivat. :)

Niinpä, mikäli on jotain, mitä haluaisit kysyä, kysy! Aihe vapaa, sivellisyys/järki jouhevana rajana! You know. Myös aihetoiveet otetaan ilolla vastaan!

Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa, seuraava tilaisuus tarjoutunee vasta jokusen vuoden kuluttua (jos tarjoutuu), joten ei todellakaan kannata jäädä odottamaan! ;)

Ps. käy myös samalla osallistumassa myssyarvontaan!!

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

Hei, kysyisin teetkö säännöllisesti jotain selkä-/vatsa-/venyttelyliikkeitä, jotta ryhtisi pysyy hyvänä, ja pyritkö tietoisesti pitämään aina hyvän ryhdin, vai tuleeko hyvä ryhti sinulla luonnostaan, ettei siihen tarvitse kiinnittää erityistä huomiota?

Vastaa

Olet tehnyt rohkeita ja isoja päätöksiä viime vuosina.

Tunnetko nyt olevasi ”henkisesti kotona”, eli eläväsi hyvältä ja omalta tuntuvaa elämää?

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on?

Onko sinulla hetkiä, jolloin hiljainen koti tuntuu liian hiljaiselta tai yksinäiseltä? Ts. onko kuinka helppoa sopeutua yksinelämiseen pitkien parisuhteiden jälkeen?

Ja ihan pakko kysyä, hulluna kun olen asuntoihin ja arkkitehtuuriin: jos budjetti olisi vapaa, missä olisi unelmiesi koti ja millainen se olisi? :)

Vastaa

Minua kiinnostaa, onko sinulla jotain sellaisia asioita, jotka haluat pitää blogin ulkopuolella? Millaisia nämä asiat siinä tapauksessa ovat? :)

Vastaa

Hei, sinulla oli vuosia sitten ihana pukeutumishuone alko-ovissa (mitenköhän toikin kirjoitetaan) niin kysyisin miten nykyään säilytät vaatteitasi?

Vastaa

Käytätkö vielä snapchatia? Videot olivat kiva lisä blogin rinnalla :)

Vastaa

Millaisia matkasuunnitelmia ja matkahaaveita sinulla on lähivuosien varalle?

Vastaa

Olet kirjoittanut paljon vaatekaapin sisällön selkiyttämisestä ja tavaran vähentämisestä keskittyen laatuhankintoihin. Postaustoiveena olisi jonkinlainen koonti mitkä asiat sinulla kuuluvat tällä hetkellä vaatteisiin, joilla pärjää ns. pitkälle. Mitkä mekot, hameet, neulepaidat, paidat, takit ja housut muodostavat hyvän peruspohjan.

Vastaa

Olen kauheasti miettinyt minkä pituinen olet? Vaikutat pitkältä, mutta kuvista on aina hankala arvioida todellista kokoa ?

Vastaa

Onko matkasuunnitelmia ensi vuodelle? mikä on suosikkivaatteesi?

Vastaa

Miten pidät huolta hyvinvoinnistasi? Liikuntaharrastuksesi ja millainen ruokavaliosi on??

Leave a Reply to Rv.amalia Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.