Päivätöistä poisjäänti vaikuttaa isosti omaan arkeen, enkä vielä osaa edes varmasti nähdä kaikkia seikkoja, miten se tulee käytännössä näkymään. Koska blogi on merkittävä asia arjessani, olisi hullua ajatella, ettei se vaikuttaisi siihen mitenkään. Kyllä se vaikuttaa, ja jättää blogihistoriaani oman jälkensä tästä toisenlaisesta kaudesta, joka vasta on aluillaan. Tähän asti olen pitänyt blogia aina päivätyön rinnalla ja erityisesti pari viime vuotta ajan puute on selvästi vaikuttanut – on ollut ideoita, muttei aikaa toteuttaa. Jatkossa tietenkin tuo aivan uusia mahdollisuuksia, kun aikaa on yhtäkkiä ihan eritavoin kuin koskaan aiemmin.

Odotan kieltämättä jo suurella innolla sitä, kun ehdin vihdoin panostaa blogiini enemmän, reagoimaan nopeammin, päivittämään ajantasaisemmin, ottamaan kuvia päiväsaikaan ja keskittymään postausideoihin, jotka ovat tähän asti vain kyteneet mielessä. Olen kirjoitellut muistiin aiheita, joten inspiraatiosta ei ainakaan ole pulaa, päinvastoin, palan halusta olla enemmän läsnä. Ehkäpä myös arki näkyy enemmän, sillä kevät on itselle uusi ja ihmeellinen vaihe elämässä, joten ehkä haluan jakaa paloja muutoksen tuomista mietteistä ja kuvioista myös teidän kanssanne, jos koette sen kiinnostavaksi? Ja hei, pääsen viimein kuvaamaan ne ikuisuuden roikkuneet huuto.netiin lähtevät vaatteet, napsimaan kotikuvia (vielä kyllä keskeneräisestä, mutta pikkuhiljaa ajan kanssa muotoutuvasta kodistamme), ja ja ja…. nyt on hyvä hetki vinkata toiveista, sillä ensimmäistä kertaa pystyn pureutumaan niihin ilman hillitöntä viivettä. ;)

turkoosit yksityiskohdat 01turkoosit yksityiskohdat 2

Päivätöistä poisjäänti vaikuttaa luonnollisesti myös talouteeni, sillä onhan tämä tuntuva muutos kuukausiansioissa, joka taas vuorostaan vaikuttaa asioihin, mitä voi tehdä. Hankintojen sijaan sukellan paremmin olemassa olevaan vaatevarastooni ja ulkona syömisen sijaan tulen sinuiksi oman keittiön kanssa. Blogi on ollut sekä rakas harrastus että antoisa sivutyö, mutta nyt tietenkin asetelma muuttuu, mikä tarkoittaa, että olen enemmän riippuvainen tästä taloudellisesti ja haluan nähdä blogini henkireiän lisäksi myös mahdollisuutena auttaa hahmottamaan tulevaisuuden suuntaa. Niinpä muutos tulee varmastikin näkymään myös uusina valikoituina yhteistöinä, joihin en ole ehtinyt aiemmin paneutua. Silti, tarkoitus ei ole korvata sisältöä, vaan laajentaa ja monipuolistaa sitä. Kuulostaa kliseiseltä, mutta on itselleni tärkeä asia ja tärkeää sanoa ääneen.

Itseä innostaa suuresti ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä asioita enemmän sen perusteella, mikä sytyttää, kuin sen, mihin aika riittää. Osana kevään tavoitteitani onkin keskittyä asioihin, jotka herättävät innostusta ja miettiä, miten niitä voisi kanavoida tulevaisuuden mahdollisuuksiksi työrintamalla, ja miten niiden kautta voisin löytää paikkani ja muotoilla konkreettiseksi ajatuksen siitä, mitä haluan tehdä isona, sekä millaisessa ympäristössä ja tehtävässä pääsisin paremmin hyödyntämään vahvuuksiani ja saamaan enemmän arjesta irti. Blogin kohdalla koen tärkeäksi toimia läpinäkyvästi, mutta kevät on tällä hetkellä uusi ja ihmeellinen asia, joten asioiden loksahteleminen uomiinsa myös blogirintamalla vaatinee hetken. Keväältä ylipäätään odotan kehitystä ja kasvua, mahdollisuutta tehdä asioita, jotka tuntuvat hyviltä ja vievät kohti uusia tavoitteita, ja koska blogi on itselle rakas ja läheinen asia, seuraa se mukanani. Se tulee olemaan vielä vahvempi osa arkeani, ja näen alkavan kauden myös blogin suhteen mahdollisuutena, enkä malta odottaa, mitä kevät tuo kaikilta osin tullessaan!

turkoosit yksityiskohdat 03turkoosit yksityiskohdat 1 Kuvat viime kesältä unohtuneita. Voih, kesä – tule jo!!

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Vau, mitkä värit sinun kesäkuvissasi! Ei yhtään helpota matkakuumeilua ;). Odotan mielenkiinnolla, mitä uutta elämäntilanteesi tuo blogiin.

Vastaa

Oi kiitti! Mä kanssa kahlasin näitä unohtuneita kesäkuvia syvän kaipauksen vallassa, voi että, valo tekee ihmeitä – sekä mielelle, kuville että pukeutumiselle! Huoh, tulispa kevät nopeasti ;)

Vastaa

Tsemppiä kovasti tulevaisuuteen! <3 Täällä odotetaan kovasti uusia postauksia! :)

Vastaa

Oi, suuret kiitokset ihana sanoistasi! <3

Vastaa

Voi vide, oon melkein kade sulle kaikesta siitä ajasta, mitä sulla on kohta käsissäsi. :D Itse mietin jo hieman kauhulla uutta arkea, mikä tokan syntymän jälkeen mua odottaa… ;) Saas nähdä, miten blogiin sitten kerkeää, haha. No mutta joo, kaikkiin asioihin tottuminen vie hetken, eli ei mullakaan ehkä syyskuussa hirveetä hätää ole, LOL. Mutta siis tsemppiä uuteen arkeen, se kuulostaa hurjan ihanalta! :)

Vastaa

Haha, tässä todennäköisesti käy niin, että maalailen yltiöromanttista kuvaa mielessäni siitä kaikesta ylitsevuotavasta vapaa-ajasta, mitä kohta on, ja sitten todellisuudessa päivät meneekin silmän räpäyksessä ja nukun puoleen päivään, enkä lopulta saa yhtään mitään aikaan ;) Mutta ihan totta tuo, että aina uuteen vaiheeseen tottuminen vie hetken, mutta pian arki rullaa taas kuin olisi aina ollut niin ja vanhat on kaukainen muisto, vaikka olisikin ollut vasta vähän aikaa sitten toisin. Jotenkin sitä vain aina huomaamattaan sopeutuu, siihen että on aikaa ja siihen, kun ei ole aikaa :)

Vastaa

Isoja muutoksia, mutta ihanaa. Nauti nyt ainakin aluksi niistä jutuista, joita ei työpäivinä voi muuten tehdä. Mikään ei ole ihanampaa kuin arkivapaat!

Vastaa

Voi niinpä!! Just noita asioita olen ajatellut vaalia, ihan vain olla ja nauttia arkipäivän toimettomista hetkistä – kuten sanoit, arkivapaat ovat parasta ikinä, niissä on ihan omanlaisensa tunnelma. :) Voi että, en malta odottaa, mutta eipä enää kauaa tarvitsekaan ;)

Vastaa

Voi vitsi, olen tosi iloinen puolestasi ja odottelen innolla kevään mittaan tulevia postauksia uusista(kin) aiheista :)

Vastaa

Oi, kaunis kiitos sanoistasi – ihanaa, että olet matkassa mukana!! :)

Vastaa

Hyvin kirjoitettu. :) Ja hei, mun seuraavana arkivapaana pidetäänkö laiskanletkeät kahvilatreffit ennen puoltapäivää – siksi kun voidaan? ;)

Vastaa

Jep, ehdottomasti täytyy sopia päiväkahvitreffit ja kuten sanoit, ihan jo sen takia, että voi ;)

Vastaa

Ihan mahtava tilanne. Muutokset on hyvästä ja ne pitää liikkeellä. On ihanaa päästä seuraamaan sivusta, miten tämä sinun kohdallasi lähtee muokkautumaan. Olet niin ihanan avoin, että on mukava nähdä, minne lähdet viemään blogia nyt. Avoimuus blogia koskevissa asioissa on mielestäni vain hyvä asia. Oman elämän voi toki pitääkin hiukan verhon takana, kun ei se blogiin kuulu. Olen kiinnostunut kaikista jutuista mitä mainitsit, yhteistyöjutuista, kotipostauksista, arjesta, sisustuksesta ja kaikesta mitä ennenkin täältä on päässyt lukemaan ja kauniista kuvista, joita täällä on aina ollut.

Mukavaa muutosten aikaa täältä kuumeiselta ja flunssaiselta vakiolukijaltasi.

Vastaa

Kiitos aivan ihanasta kommentista – sanasi lämmittivät kummasti pienessä haikeudessa painivaa mieltä! :) Olet niin oikeassa, muutokset tekevät hyvää ja pitävät liikeessä haastaen kehitykseen. Välillä tekee hyvä astua mukavuusalueen yli ja testata mihin omat rahkeet riittää, sitä saattaa yllättyä isostikin siitä, mitä elämällä on tarjota!

Jännittävää nähdä, mihin sekä oma arki että blogi kehittyy – tästä tulee kutkuttavan jännittävä kevät! Ja erityisen ihanaa tietenkin on, että olet matkassa mukana <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.