Hipsin ympäri pientä asuntoani. Keräilen tavaroita sängyn päältä, joita on siihen kertynyt kasa hiljalleen viikkojen vierähtäessä. Vaihdan lakanat ja pöyhin tyynyjä. Avaan ikkunan ja annan viileän alkusyksyn illan hiipiä huoneeseen. Istun ikkunan ääreen katselemaan hämärtyvää Helsinkiä ja muistan porraskäytävään ilmestyneen varoituksen pihapuun kaatamisesta. Mietin minkä puun aikovat kaataa, sen kauniin vaahteran, joka suojaa kauniisti makuuhuonettani, näyttää vuodenajanvaihtelut selvemmin kuin kalenteri ja kertoo tuulesta ja vastasataneesta lumesta? Toivottavasti ei. Kaupunki on kaunis, mutta haluan nähdä ikkunastani palan luontoa betonin keskellä.

Siitä on aikaa kun olen viimeksi ollut yötä kotona. Osaankohan enää edes? Ainakin kymmenen viikkoa, laskeskelen, kaksi ja puoli kuukautta. Ensin oli matka, neljä viikkoa vaihtuvissa maisemissa, lainassa olevissa makuuhuoneissa. Sitten vain jotenkin jämähdin poikaystävän luokse. Viimeisenä lomaviikkona hädin tuskin kävin kotona, töiden alkaessa se tapahtui jo kuin luonnostaan; kävin kotona kääntymässä, pakkaamassa tavarat tulevaan päivään ja matkustin ratikalla toiseen kotiin. Uusi rutiini oli syntynyt ja koti, se tuntui entistäkin vieraammalta, kuin varastolta, josta valitsen vaatteita seuraaville päiville, otan tärkeimmät mukaan viikonlopuksi.

Yritän muistaa mitä on missäkin ja luoda kotoista tunnelmaa yhdeksi yöksi. Huomaan kattolampun palaneen, ja tyydyn jalkalampun varovaiseen valoon. Teen iltapalaa hiljaisuudessa, luonnonjogurttia ja Cocovilta saatua herkullista Superfood Trailmix -seosta, jota olen viime päivinä nauttinut välipalana tai napostellut ihan muuten vain. Teetä ehkä seuraksi? Avaan läppärin ja tuoreen Imagen. Yritän nauttia hiljaisuudesta ja toivon unen saapuvan ajoissa oudoksi muodostuneesta tilasta huolimatta.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Home is where your heart is! Toivottavasti tunnet pian itsesi kotoisaksi uudessa elämäntilanteessa.

Vastaa

Niinhän se on! Kyllä, erittäin kotoisaksi :)

Vastaa

Tuttu tunne! Tapasin reilu puoli vuotta sitten miehen jonka kanssa oli samantien niin ihanan turvallinen olla että ihan kuin huomaamatta olemme viettäneet lähes kaikki päivät toistemme luona, joka omassa tai hänen kodissaan. Kun välillä on sitten yksin niin olo tuntuu oudolta vaikka toisaalta niitäkin hetkiä tietenkin arvostaa. Yhteenmuuttaminen ei kuitenkaan ole ihan tämän hetken juttu koska kumpikaan tuskin muuttaa toisen luo ja tavoite on jollain aikataululla hankkia yhteinen omistusasunto.
Nautihan onnellisesta olostasi! :)

Vastaa

Oi oi, kuulostaa ihanalta ja niin kovin tutulta :) Itse en ole koskaan onnistunut saavuttamaan näin nopeasti tunnetta, että nyt on oikeassa paikassa eikä muualle tahdo. Yleensä olen ollut varsin hidas syttymään ja alku on ollut enemmän tai vähemmän tahkoamista. Nyt on ihan eri tunne ja yhdessä onkin tullut vietettyä aikaa supertiiviisti. Meillä selvästi yhteinen aika tulee vietettyä poikaystävän luona, pitkälti hänen isommasta asunnostaan johtuen ja toki sen käytännöllisyydestä molempien työmatkoja ajatellen, siten oma asunto onkin jäänyt varsin vähälle huomiolla. :) Kiitoksia ja kuin myös, onnesta on ihana kuulla, joten nauttikaa toisistanne <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.