Tähänastisissa kohteissa on yllättänyt ketjuliikkeiden ja -ravintoloiden loistaminen poissaolollaan, eikä lainkaan huonolla tavalla vaan päinvastoin, on aika virkistävää kun McDonald’sin logo ei loista joka maisemassa tai Zarat ja Promodit valloita katukuvaa. Ketjuliikkeet ovat korvanneet joko paikalliset pikkuputiikit tai sitten vain lähinnä ravintolat ja ruokakaupat, täällä Zlatiborissa kaupungin kokoon nähden on yllättävän paljon pieniä putikkeja, mutta eri asia toki on, onko niissä varsinaisesti mitään ostettavaa. Maku on täällä ehkä vähän eri kuin meillä ja laatu vaihtelevaa, on paljon prameita ja keinokuituisia tuotivaatteita, mutta hinnat on silti pääsääntöisesti oikein kohtuulliset paitsi merkkituotteilla. Hyvä puoli tässä on, että houkutuksien puutteessa matkabudjetin hillitseminen on ollut huomattavasti helpompaa, mutta toisaalta taas on kiva tuoda reissuilta edes jotain pieniä samalla matkamuistoina toimivia käyttöjuttuja.

statement korut

Koska vaatevalikoima on ollut heikko tai ei ihan omaan makuun menevä, olen hullaantunut koruista ja asusteista, niitä aivan erityisesti näissä kohteissa tuntuu riittävän. Esimerkiksi Montenegron Ulcinjissa oli valloittava koruvalikoima ja huokailtavan halpoja hintoja myös niiden kohdalla. Vastaaviahan meilläkin on ketjuliikkeet pullollaan, mutta näissä vain hinnat ovat ihan toista luokkaa. Niinpä olen shoppaillut koruja ja ihania olen löytänytkin. Luulen, että joudun ostamaan vielä muutamat (heh, ihan kuin kotona ei olisi jo tarpeeksi). En panisi pahakseni myös kivan nahkalaukun (tarjolla tuntuu olevan pääasiassa keinonahkaa) löytämistä, mutta muuten en niinkään ole shoppailumielessä liikkeellä. Tosin katsotaan mitä Sebian vähän isompi kaupunki Niš tarjoaa, jonne lähdemme ajelemaan ihan näillä minuuteilla poiketen matkalla muutamassa kiinnostavassa kohteessa.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Olet löytänyt kyllä kauniita koruja :)

Vastaa

Kiva, että tykkäät kanssa! Mun on niin vaikea hillitä itseäni näiden koruvalikoimien äärellä, tahtoisin kaikki :D

Vastaa

Oivoi, upeita aarteita!!!

Vastaa

Voih, täällä on ihania asusteita vaikka kuinka! Olisikin tyhjä matkalaukku mukana ja vieläpä rajaton reissubudjetti :D

Vastaa

Hienot löydöt!:) ja olen kyllä samaa mieltä, se on aika uskomatonta että kun ostaa Suomesta jonkun korun joka maksaa 7-20e niin yhtäkkiä näkeekin ulkomailla saman korun/saman tyylisen joka maksaakin vaan 1-5e. Kyllä minäkin voisin arvokoruista enemmän maksaa mutta rihkama on varsin kallista Suomessa. Siispä todellakin kannattaa ”hamstrata” halpoja koruja ulkomailla

Vastaa

No niinpä juuri! Hinnat samoista koruista on kyllä monissa kohteissa ihan toista, joten koruostosten teko reissulta ehdottomasti kannattaa! :D Sama juttu myös mulla, olen kyllä valmis maksamaan koruistakin, mutta laadukkaista, en siis myöskään halua maksaa rihkamakorusta, joiden laatu on sitä samaa oli hintan yksi tai kaksinumeroinen!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.