Kaupallisessa yhteistyössä Tizzianan kanssa

Olen monesti miettinyt miten hassua on, että omistan kasan kesäkenkiä, mutta suhteessa (todella) paljon vähemmän talvikenkiä, vaikka talvikausi meillä on kuitekin kovin pitkä ja kolea. Toisaalta taas juuri talvikenkiin tulee panostettua enemmän, mikä on opittu kantapään kautta, eihän meidän loskasta pakkasiin vaihtuvissa keleissä millään heppoisilla saapikkailla vain pärjää. Kauniitkin kengät osoittautuvat sohjossa tarpoessa nopeasti hukkaan menneeksi ostokseksi jos ne eivät täytä olosuhteiden asettamia vaatimuksia ja vastaavasti halpakin kenkähankinta kerryttää nopeasti hintaa jos sitä joutuu yhtenään käyttämään suutarilla paikattavana. Kun saavuin blogin kautta tutustumaan naisten kenkiin erikoistuneeseen Tizzianaan opin nopeasti, etten ole ainoa laatuani vaan päinvastoin, kuulun tapoineni selvään enemmistöön.

Tizziana on uusi näky Galleria Esplanadissa, mutta ei suinkaan kaupungissa, ikää tällä perheyrityksellä on nimittäin jo 26 vuotta, eli kokemus kengistä ja etenkin asiakkaista on melkoinen. Omistaja kertoikin, että Suomessa kesäkenkien suhteen revitellään, mutta talvikenkien kassa pitäydytään luotettavissa ja ajattomissa malleissa. Siinä missä Etelä-Euroopassa myyvät yksityiskohdat ja koristeet, meillä kaivataan linjakkuutta ja monikäyttöisyyttä. Mutta ihmepä tuo, ovathan ne talvikelit Italian kujilla vähän erilaiset kuin täällä! Toisaalta edelleen myös Suomen ja Ruotsinkin välillä on isot erot, vaikka voisi kuvitella, että myös muotivirtausten saralla oltaisiin jo, kiitos vaikkapa blogien, lähennytty hurjasti.

tizziana 20 tizziana 02tizziana boots

Tämän talven kenkätrendit

Olisin voinut veikata, että Ruotsissa myisi ne naisellisemmat mallit, mutta olin väärässä. Tänä talvena nimittäin naapurimaassa käy kuumille kiville hyvin rouheat ja jopa maskuliiniset mallit kun taas meillä kaivataan enemmän siroutta. Mietin, että onkohan ero siinä, että naapurimaan sisaret ostavat mahdollisesti enemmän kenkiä, jolloin trendivirtauksiin tartutaan herkemmin ja niitä viedään pidemmälle? Tiedä tuosta, mutta Tizzianan hyllyjä katsellessa ei tarvinnut kauaa miettiä miltä helsinkiläisen talvikenkä näyttää; se on ehdottomasti musta ja joko täysin matala tai matalahkolla tukevalla korolla varustettu.

Poikkeus kaavaan on konjakinvärinen chelsea boot, joka on jo alkutalven aikana käynyt kuin kuumille kiville. Sen lisäksi kysyttyjä ovat olleet pitkät saappaat polven yli ulottuvalla läpällä, mutta myös klassikkosaappaille on vuodesta toiseen kysyntää. Kuulemma joka talven hitti on tanskalainen Billi Bi, joka on erityisen hyvä pohjoismaisiin oloihin. Sain myös vinkin, että kyseiseltä merkiltä löytyy klassisia saappaita kapeapohkeisillekin, eli jos joku muu kärsii samasta ongelmasta, kannattaa tsekata! Billi Bin lisäksi myös 67 on erityisen kysytty merkki.

Materiaaleista taas rasvanahka on viime aikoina ollut erityisen kysyttyä ja pidettyä. Kaiken kaikkiaan silti kenkätrendikin on tänä vuonna poikkeuksellisen sallivaa, on matalaa ja korkeaa, kapeakärkistä ja pyöreää päätä. Vähän joka makuun sopivaa löytyy.

tizziana 03tizzianachie miharatizziana 0010

Millainen on hyvä talvikenkä?

Tizzianassa ensiseula on jo tehty, eli kriteereinä on, että myynnissä olevien kenkien pitää toimia täällä meillä. Niinpä myynnissä olevat mallit (kaikkiaan tällä hetkellä 16 eri merkiltä) ovat kaikki nahkaisia, Euroopassa valmistettuja ja muotoilultaan sääolosuhteisiimme sopivia. Talvikenkiä hankkiessa kannattaa tietty laadun ja materiaalin lisäksi kiinnittää huomiota siihen, että mikäli korkoa on, se on päällystämätön. Paksu kumipohja pitää hyvin lämpöä ja nahkainen sisävuori on miellyttävä. Vuoritettu kenkä osoittautuu sisällä nopeasti kuumaksi, joten siksi kaupunkikäyttöisiä kenkiä etsivälle se tuskin on paras valinta kun taas ulkoilukenkiin hyvä lisä.

Avokkaista on pakko vinkata Chie Mihara, joka oli itselle ihan uusi tuttavuus, mutta ihastuin kenkien parikkamaiseen leikkisyyteen. Niiden suunnittelija on kuulemma aiemmin työskennellyt terveyskenkien parissa, joten niinpä nämä ovat loisto vinkki korkkarikammoisille – erityisen mukava lesti ja tukeva malli takaavat sen, että päkiöiden pitäisi kovassakin käytössä selvitä kolhuitta! Eivät tosin käy lumihankeen, mutta vaikkapa pikkujouluihin!

tizziana 005tizziana 08tizziana 9

Kenkämaailman muutokset

Toistan taas itseäni, mutta pienet putiikit ovat lähellä sydäntäni ja rakastan kuulla erilaisista poluista ja taustoista, kuten vaikkapa siitä, mikä on saanut ryhtymään millekin alalle (tässä tapauksessa kengät kulkevat verissä) ja millaista matka yrittäjänä on ollut (harvoin jos koskaan kuopatonta). Tizzianalla on pitkän historiansa aikana sijainnut niin Manskulla, Forumissa kuin Fredalla ennen muuttoaan kaikkine kenkälaatikkoineen uuteen kotiinsa. Niinpä olinkin kiinnostunut kuulemaan myös menneestä, siitä mikä on ajanut eteenpäin ja kuinka ala on muuttunut viime vuosikymmenien saatossa

Loppujen lopuksi kuulemma yllättävän vähän on nyt toisin. Kilpailu toki on lisääntynyt ja ihmiset ovat erittäin hintatietoisia. Kenkiä ei enää haluta odottaa ja tilauslistoja on ainoastaan kesän espadrilloille, jotka sitten ovat sitäkin kysytympiä ja jotkut asiakkaat hamstraavat niitä useissa väreissä. Toki käyttäjäkunta on hitusen trenditietoisempaa ja toisin kuin ennen, nykyään kolmekymppinen ja kuusikymppinen käyttävät samoja malleja, eli ikä ei ohjaa asustevalintoja(kaan). Mutta edelleen merkkaa laatu, mukavuus ja käytettävyys. Etenkin talvikengissä halutaan monikäyttöisiä ja ajattomia kenkiä, eli kuulostaa hyvin tutulta! Siinä missä kesäkenkiä haluaisin kaikissa mahdollisissa väreissä, talvikenkien kohdalla haaveilen ihan vain täydellisistä mustista nillkureista ja siroista saappaista, joiden korko kestää kävelyä.

tizziana 14 tizziana 16tizziana 11

Omat suosikit

Kun kenkäfriikki pääsi kenkähyllyjen äärelle niin ajantajuhan katosi ihan täysin. Myöhästyin pahasti seuraavasta tapaamisesta kun en vain osannut lähteä kun aina uusi pari houkutteli hypistelemään. Kenkähyllyjen äärellä sain myös loistavan tilaisuuden pohtia omaa suhtautumistani talvikenkiin. Oli nimittäin päivän selvää, että ihastuin putiikin siroimpiin ja naisellisimpiin malleihin. Toisaalta taas olen pikkuhiljaa tietoisesti pistänyt mukavuutta etusijalle ja jos toissa vuonna ostin kiilakorkoiset saappaat niin viime vuonna hankin jo ensimmäiset ihan matalat. Tänä vuonna salaa haaveilen jo ihan kunnon paksuista talvibootseista! Joka tapauksessa, kenkiä ei voi olla liikaa, kunhan ovat kaikki laadukkaita, käyttökelpoisia ja riittävästi keskenään erilaisia.

Tizzianalla ihastuin aika moneen malliin, mutta ihan lemppareikseni nousivat Billi Bin superklassiset saappaat ja mustat sirot nilkkurit tukevalla koroilla, joita löytyi useampikin viehättävä malli. Kuvioitu rasvanahka oli myös hauska, mutta silti ehkä olen enemmän ihan perinteisen pintanahan ystävä. Väreissä taas olen aika kaikkiruokainen, eli kaikki kolahti mustasta ruskeaan ja konjakista avokkaiden rohkeampaan värimaailmaan. No hei kauniita kenkiä, eihän niistä voi olla tykkäämättä! Kiitos Tizziana kierrokoksesta pienessä kenkätaivaassa!

tizziana 19

Psst mieslukijat, kenkälahjakortti on ihan tosi mainio joululahjaidea! :)

Ps. muista myös pieni kenkienhoitoopas!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Hei, pakko vähän avautua Billi Bi:n saappaista…
Billi Biltä löytyy kyllä kauniita malleja ja erityisesti saappaissa plussaa se että niillä on monta eri varren leveyttä (minunkin on usein vaikea löytää tarpeeksi kapeita). Valitettavasti oma kokemus on että saappaat eivät ole kovin laadukkaita. Ostin taannoin lyhyen ajan sisällä kahdet Billi Bin saappaat, koska malli viehätti ja oli mukava jalkaan. Valitettavasti pohjat halkesivat varsin nopsaan ja kun vein ne luotto-suutarilleni, sain kuulla tyrmistyttävän analyysin. Hetken kenkiä tutkittuaan hän kyllä lupasi korjata pohjat, mutta sanoi suoraan ettei voi omalla ammattiylpeydellään sitä suositella koska tuloksesta ei tule kestävä. Pohjien rakenteissa oli käytetty pahvia! Ekojen kenkien kohdalla luovutin siihen, mutta kun toisistakin saappaista samalla tavalla pohja halkesi, eikä sillä hetkellä ollut varaa ostaa uusia saappaita, teetin saappaisiin sen muutaman kymmenen euron arvoisin korjauksen ja niihän se sitten oli, ettei se pitkään kestänyt ja saappaat päätyi roskikseen ja hankin uudet saappaat eri merkiltä.
Billi Bin saappaat eivät ole ihan halvat, joten olin todella pettynyt niiden laatuun enkä enää hanki talvikenkiä kyseiseltä merkiltä (ehkä voin harkita jotain kepeitä kesä-avoikkaita, jos oikein vastustamaton malli tulee vastaan).

Vastaa

No voi eikä! Kuulostaapa tosi harmilliselta :(

Mulla on kanssa käynyt noin joidenkin talvikenkien kanssa, ja se on todella saanut kiinnitämään huomiota siihen, millaisiin kenkiin rahansa jatkossa laittaa! Harmi vain, ettei ulkoa aina voi päätellä mitä on sisällä, eräistäkin kengistäni pajastui suutarin mukaan (samoin kuin sinulla) pahvia sekä puruja – ihmekös, että hajosivat kosteassa loskassa :D

Mutta niin, takaisin Billi Bihin, itsellä on kyseisestä merkistä vielä tosi vähän kokemuksia yhdet kesäkengät olen omistanut ja ne ajoivat asiansa mainiosti ja itse asiassa tykkäsin lestistä paljon. Toiset ja uusimmat Billi Bin kenkäni ovat just talvisaappaat, mutta niitä olen käyttänyt vielä niin vähän, etten osaa sanoa yhtään mitään kestosta!

Voi pööh, toivottavasti kestävät, muuten harmittaa ihan tosi paljon! Mielenkiinnolla (ja nyt myös jännityksellä) jään seuraamaan miten mun talvikenkien kanssa käy! :)

EDIT: Sain juuri viestin Tizzianasta, etteivät ole 15 vuoden aikan törmänneet vastaavaan ongelmaan vaan päin vastoin, Billi Bit ovat niitä vuodesta toiseen kysyttyjä malleja. Kokemuksestasi huolestuneena soittivat Tanskaan merkin edustajalle, jolle myös ongelma oli uusi. Vastaavassa tapauksessa ja etenkin tämän hintaluokan kengissä kannattaa ehdottomasti tehdä reklamaatio jos vastaavaa tapahtuu, eli ei pitäisi olla normaalia ja ehdottomasti oletusarvo on, että kenkien pitäisi kestää normaalissa käytössä! Mutta siis ihan tosi harmi kuulla, että on ollut ongelmia :(

Vastaa

Omat vuodelta 2006 olevat Billi Bin saappaat ovat vieläkin ihan priimakunnossa. Ainoastaan korkolappuja olen saanut vaihdattaa ahkerasti. Olin vaan yllättynyt kuinka hurjan liukkaat kengät ovat talvella… Tämmöiselle häntäluun ja leuan halkojalle ovat vaaralliset, vaikka kauniit ja laadukkaat ovatkin.

Vastaa

Oho, no nehän ovat kestäneet ihan poikkeuksellisen hyvin! Tai ainakin omat saappaat ovat parhaimmillaan eläneet ehkä neljä talvea, muttei yhdetkään noin pitkään! Hmm, saisko niihin pistettyä mitään vähän pitävämpiä kumipohjia suutarilla? Itse nimittäin just toissapäivänä vein yhdet talvisaappaani suutarille ja niihin laitetaan uusi ulkopohja ihan puhtaasti sen takia, että pito olisi parempi liukkailla keleillä :)

Vastaa

Hienoja kenkiä! ihanat nuo leopardinpääkengät. Italiassa on tai oli ainakin vuosi sitten kovin sateinen talvi, jolloin ei sielläkään käy kevyet kesäkorkokengät kuten voisi Italian kauppojen valikoimista luulla. Nykyään sää vaihtelee niin paljon että on hyvä olla sellaiset joka sään kengät

Vastaa

Nuo leokengät kolahtivat muhunkin! Tavallaan klassiset, mutta kultainen kuviointi tuo hauskan säväyksen :) Totta, tuo sateisuus varmasti vaikuttaa erityisesti pintamateriaalien vaatimuksiin, kangas ei vaan toimi vaan on pakko olla jotain vedenkestävämpää materiaalia :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.