>Vaikka jo pitkään olemmekin poikaystäväni kanssa olleet tiiviisti yhdessä, on silti aina yhtä hankalaa yrittää keksiä hänelle joulu- tai synttärilahja. Toki sitä haluaa antaa sellaisia lahjoja, joissa on ajatusta ja tunnetta mukana, mutta jotka silti ovat hyödyllisiä eivätkä jää kaappiin pölyttymään. Vaatteita en voisi ikinä kuvitellakaan ostavani rakkaalleni, todennäköisyys, että osaisin ostaa mieleisen ja istuvan vaatteen on sen verran pieni, etten aio edes yrittää. Yleensä rakkaani suosii lahjoina yhdessä tekemistä ja kokemista, mutta tänä jouluna päädyin silti antamaan hänelle tavaralahjan.

Rakkaani on kovasti innostunut sisustuksesta, muttei kuitenkaan ole valmis panostamaan siihen rahallisesti merkittävästi. Hän onkin siis päätynyt yhdistelemään uutta ja vanhaa hyvin selkeälinjaisesti. Päävärit ovat musta, tummanruskea ja valkoinen ja tehosteena oranssia. Päätin siis auttaa, ja ostin hänelle joululahjaksi kaksi sisustustyynyä Stockmannilta, joista sain maksaa itseni kipeäksi. Heh, miten sitä tuleekin osatettua toiselle sellaista, mitä ei ikinä raaskisi itselleen ostaa?

Teeman ja värimaailman jatkona ostin myös Pentikin lasisen astian, johon laitoin sisälle Stockamnnin Villa -sarjan kynttilän. Pisteenä i:n päälle lahjaa täydensi myöskin Villa -sarjaan kuuluva valokuväkehys, johon laitoin yhteisen joulukuvan parin vuoden takaa Malesiasta. Koska olin auttamattoman huono päättämään, minkä kuvan halusin kehystää, teetin seuraksi vinon pinon yhteisiä kuvia vuosien varrelta, aina seurustelun ensihetkiltä tähän päivään. Näin sitten kehystettyä kuvaa voi vaihdella mielen mukaan!:)
Alla joitain otoksia ihanalta yhteiseltä taipaleeltamme, joita kehittelin rakkaalleni. Nämä tosin äärimmäisen romanttisissa merkeissä; minä ja Mr. White spot.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.