Wien on ihana, ja vielä ihanampi on valloittava auringonpaiste ja parissakymmenessä asteessa huitelevat lämpötilat. Ympäristö näyttää keväiseltä, puut ovat silmuilla ja maa varovaisen vihreä, mutta sää, se on jo ihan kesässä, ainakin meidän mittapuulla! Auringonpaiste on ajanut ulos, olemme nauttineet kaupungista, kahvitelleet terassilla ja syöneet jäätelöä. Eilen korkattiin kesäkausi grillaamalla pihalla ja nauttimalla kevään ensimmäiset jäätelöt Tichyssä, josta olen kirjoitellutkin jo pari vuotta sitten. Kesäkauden aukioleva jäätelökahvila Tichy on yksi lempparipaikoistani Wienissä, ja onneksemme se oli juuri avannut ovensa. Niinpä tälläkin reissulla oli aivan pakko suunnata herkuttelemaan suussasulavilla jäätelöillä ja nauttimaan viehättävästä miljööstä ennen Schönbrunnin linnaan ja sen vieressä sihaitsevaan eläintarhaan suuntaamista. Tänään tehdään päiväretki tunnin ajomatkan päähän Bratislavaan, jonne pääsisi näppärästi myös risteillen Tonavaa pitkin. Huomiseksi on lupailtu sadetta, mikä tekisi päivästä otollisen museokierrokselle. Mutta nyt, auto alle ja kohti Slovakiaa – ihanaa lauantaita kaikille!

tichy wien 1tichy wien 01tichy wien 3tichy wien 9tichy wien 10        Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

Nautinnollista viikonloppua sinne paisteeseen. Olen ihan kade melkein! :D Onneksi tääläkin nyt paistaa, mutta harmikseni en pääse nauttimaan auringosta. Flunssaa pukkaa :/

Vastaa

Oi kiitti! Tämä oli kyllä niin ihana irtiotto, että arkeen paluu on jopa ihan mukavaa :) Auts, flunssa on ikävää! Itsellä on vähän tuntunut viime päivät kurkussa ikävältä, mutta toivottavasti jää siihen. En ole sairastanut piiitkään aikaan, ja toivottavasti hyvä kausi jatkuu :) Pikaista paranemista!

Vastaa

Nam nam! Nyt alkoi tehdä mieli itsekkin jäätelöä :)

Vastaa

Hih, jäätelö ulkona on kyllä parhautta!! :)

Vastaa

Ihana aurinko ja ihana kevät! Omasta Wienin reissusta on jo useampi vuosi – lienee paikallaan tehdä uusi reissu ;) Kävimme myös päiväseltään Bratislavassa, muistaakseni mentiin junalla ja matka ei tosiaan ollut kovin pitkä.

Kivaa ja rentouttavaa reissua! Fiilistellään mukana täällä ruudun toisella puolella :)
Terkuin, Aisha

Vastaa

Kiitos ihanasta kommentista! Keväinen Wien todella imaisi mukaansa ja muutaman päivän reissu tuntui melkein kuin pitkältäkin lomalta :) Bratislava oli kivaa vaihtelua, olen kanssa siellä joskus vuosia sitten käynyt, mutta nyt oli kiva palata muistelemaan menneeltä reissulta tuttuja kulmia! :)

Ihanaa tiistaipäivän jatkoa sinulle!

Vastaa

Ollaan mietitty kesälomamatkaa juuri Wieniin ja Bratislavaan, siinä kun saisi yhdistettyä kaksi kaupunkia ja kaksi maata. Itse olen käynyt Wienissä ennen mutta mies ei, Bratislavassa ei kumpikaan.

Mitä mieltä olet, montako päivää tarvitsee siihen, että Bratislavan näkee kunnolla? Kaksi päivää/yksi yo? Kolme päivää/kaksi yötä? Vai kauemmin? Kumpi on parempi tapa mennä, junalla vai laivalla? Tai sitähän voisi mennä junalla yhteen suuntaan, ja laivalla toiseen.

Entäs Wien, montako päivää minimissään mielestäsi tarvitsee, jotta paikan näkee kunnolla? Itse sanoisin ainakin viisi päivää/neljä yötä, varsinkin, jos haluaa ottaa rennosti.

Missähän Wienin lähellä olisi lähimmät, söpöt vuoristokylät, jossain sellaisessa voisi myös viettää muutaman yön, sillä pidämme patikoinnista.

Kuten huomaat, kunnon postaus Wienista olisi mukava! Olet kyllä sellaisen tainnut tehdäkin joskus, laita vaikka vielä linkki siihen. Suurkiitos!

Vastaa

Wien ja Bratislava onkin kyllä mainiot yhdistää yhteen matkaan! Itse kävin Bratislavassa muutama vuosi sitten parin päivän (yhden yön) reissulla mennen molempiin suuntiin laivalla ja tuntui, että siinä ajassa ehti oikein mainiosti nähdä kaiken oleellisen. Bratislava on pieni ja ehkä se kaikkein kiinnostavin, eli vanhakaupunki hyvin kompakti. Niinpä jopa aktiivisen päiväreissun aikana (jos lähtee aikaisin ja palaa illalla) ehtii mielestäni hyvin näkemään kaupunkia, mutta jos haluaa ottaa rennommin niin pari päivää on omasta mielestä oikein riittävä. Lisäksi oma muistikuva on, että hotellit ovat Bratislavassa varsin kohtuullisen hintaisia (ainakin aikoinaan oli).

Junalla en ole koskaan sinne mennyt, joten en osaa verrata sitä laivaan. Tällä kertaa menimme autolla, ja niin matka taittui kyllä mielettömän nopeasti, mutta jos autoa ei ole käytössä, juna-laiva -yhdistelmä voisi olla oikein näppärä jos kahta matkaa ei laivalla huvita tehdä.

Wienissä nähtävyydet sijaistee hyvin lähellä toisiaan, joten lyhyessäkin ajassa ehtii nähdä paljon, mutta rennosti ja lomaillen juurikin pidennetty viikonloppu, eli nelisen päivää voisi olla oikein hyvä, riippuen toki paljonko lennot päivistä verottavat! Wienistä on vähän matkaa vuoristoon ja kaupungin ympäristö tuntuu olevan aika pitkälle laakeaa. Itse olen ajanut Innsbruckiin ja sieltä Sveitsiin, ja toisen matkan tein junalla Salzburgiin (muistaakseni n.3,5h), joka teki todella vaikutuksen – ihana kaupunki ja mielettömät vuoristomaisemat ihan kaupungin kupeessa! Mutta siis, piti sanoa, että melkein joutuu tekemään vähän matkaa päästäkseen nauttimaan vuoristomaisemista, mutta ovat kyllä sen arvoisia :)

Wienistä on vielä kattava matkakertomus tekemättä, mutta ehdottomasti sellainen tulee. Olen tosin koonnut paloja Wienistä ”Wien” -tunnisteen alle, joka löytyy tuosta sivupalkkipilvestä. Kunhan saan tässä purettua reissukuvat, niin kirjoittelevan vähän myös nähtävyyksistä ja ehkäpä saan sen pitkän matkapostauskooteenkin aikaiseksi! :)

Vastaa

Ihanan näköisiä herkkuja.:)

Vastaa

Ja niin hyviä!! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.