Nyt on ompelukone sauhunnut iltatuimaan asti. Käperryin eilen suoraan töiden jälkeen apaattisena sängyn pohjalle ja siinä tunnin pari lojuttuani totesin, että nyt on pakko tehdä jotain. Vein siis uuden ompelukoneeni (siis sen, jonka jo kesällä sain, mutta on ollut aina tähän asti vielä pahvikääreissä) neitsytmatkalle ja se oli menoa. Hurmaannuin jälleen ompelun ilosta, ja voi että tämä Brotherin ihanuus oli sulava ja ääni vain kevyt hurina. Käyttökin sen verran yksinkertaista, että monimutkaisempiin vempeleisiin tottuneella oli äimistelemistä – tämän helpommaksi ei ompelu enää voi mennä. Ensin aloitin rauhallisesti, haaveena saada viiimein asuntoon verhot. Toimeliaisuuden vallassa ompelin sekä keittiön että makuuhuoneen verhot yhdeltä istumalta. Kyllä nyt näyttää koti taas piirun verran kodikkaammalta.Olen olut kohtuuttoman laiska viimeaikoina, pimeys on vienyt kaikki ylimääräiset voimat, enkä oikein saa itsestäni mitään irti. Ja sitten toki vielä nämä viikonlopun ikävät uutiset. Toisaalta, sitten kun saan jotain tehdyksi, niin tuntuu kyllä todella hyvältä.

Lattiallani pyörii vielä läjä ”romuja”, jotka eivät tunnu löytävän omaa paikkaansa sitten millään. Mitenköhän sitä saisi itsestään niskasta kiinni tehdäkseen asialle jotain? Olen järjestänyt itselleni iltaisin pienen kampanjan: ”Kerää 10 eksynyttä tavaraa ja vie ne paikoilleen”. Hyvä kampanja, mutta kun sotken samaa tahtia, ei tulos jää näkyviin. Ehkäpä hieman laajennan kampanjaa ja keräänkin tänään 15 tavaraa/vaatetta lattialta. Voih, ja imuroidakin pitäisi. Ja Ikeaankin pitäisi päästä…

 

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.