Olen palannut Meksikon lämmöstä ja aloittanut sopeutumisen Suomen talviseen säähään. Reissu oli tosi onnistunut, vaikkakin myös rankka. Aika meni nopeasti eikä millään olisi vielä ollut valmis lähtemään takaisin kotiin, mutta niinhän siinä aina käy.:)

Viikkoon on mahtunut älyttömästi kaikkea; työtä ja huvia sekä iso määrä uusia tuttavuuksia. Univelkaa on päässyt kertymään tolkuton määrä, mutta kyllä kaikki oli sen arvoista! Kuvia tuli otettua hävyttömän vähän, pikemminkin ei juuri lainkaan, mutta kivoja muistoja on sitäkin enemmän ja upeat maisemat ovat piirtyneet elävästi mieleen. Joitain ostoksiakin tuli tehtyä ja yritän esitellä ne pikimmiten.:)

Alla oikeastaan kaikki kuvat mitä omaan kameraani taltioin, työkavereiden kameroihin kyllä joitain kuvia napsin, mutta saa nähdä kuinka moni niistä löytää tiensä takaisin minulle…

 

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

hei! muistelinkin tuossa että sinä olit käynyt Cancunissa, joten tuli eräs kysymys mieleen, koska itse olen sinne päin haaveillut lähteväni ensi talven aikaan. Kaikkien ötökkäkammoisten äitini kysyisin, että näkykö miten paljon ryömiviä/lentäviä/matelevia ötököitä? Siis hämähäkkejä, koppakuoriaisia ym.?:)

Vastaa

Heipä hei! Cancunia olisi kyllä ollut ihana nähdä enemmänkin, harmi että työ haukkasi minulla niin suuren osan – hiekkarannat ainakin olivat ihan mielettömät siettä! :) Hotellialue oli tasokas ja siellä ei kyllä lainkaan ötököihin törmännyt yhtään missään, enkä kyllä nyt muista, että kaupugillakaan yhtään olisi vastaan tullut – toki suuri osa ajasta tuli vietettyä juurikin hotellin alueella, eli siinä mielessä ihan valtavan kattavaa käsitystä minulla ei asiasta ole. Mutta nyt kun yritän pinnistellä ja muistella reissua, niin enpä muista, että edes hyttysiä tai muita vastaavia lentäviä pikkuolentoja olisi vastaan tullut! Tiettyhän tilanne saattaa olla eri jos ihan luontoon lähtee, mutta uskoisin, että turistialueilla uskaltaa olla siltäosin ihan turvallisin mielin :)

Vastaa

kiitoksia, tästä oli apua ja uskalsin varata matkan ko. olevaan kaupunkiin!:)

Vastaa

Oi, ihanaa matkaa!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.