Odotin jännittyneenä Islannin makumaailmaa, sillä ruokarajoitteisena epäilin islantilaisen keittiön perustuvan lampaaseen ja mereneläviin. Eikä totuus kaukana ollut, kalaa ja lammasta oli tarjolla runsaasti, mutta ei yksinomaan, niinpä myös minun oli äärimmäisen helppo saada vesi kielelle ravintoloiden listoja selaillessa. Oli ilahduttavaa, kuinka joka paikassa oli hyvin kasvisruokia tarjolla, eikä mitä tahansa muodon vuoksi listalle ujutettua, vaan parhaimmillaan useita ja selvästi mietittyjä kokonaisuuksia.

illallinen islannissa 13illallinen islannissa 16illallinen islannissa 9illallinen islannissa 7illallinen islannissa 15

Joka paikassa suosittiin luomua ja lähituotettua (varmasti jo ihan saaren etäisen sijainnin takia), ja luonto oli lähellä myös kosmetiikassa. Vietin tolkuttomasti aikaa tutustuen islantilaisiin luonnonkosmetiikkamerkkeihin, joita noin pieneksi paikaksi sieltä löytyi useita, vieläpä laadukkaan oloisia ja herkullisen kuuloisia. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, kuulemmeko tulevaisuudessa enemmän islantilaisesta luonnonkosmetiikasta; eksoottisesta maasta kumpuavalle kauniille lunnonkosmetiikalle kun voisin helposti kuvitella kysyntää myös täällä. Ainakin itse oli myyty erityisesti kauniisti brändätylle Sóley Organics -merkille, joka on rantautunut nettisivujen mukaan jo muun muassa Yhdysvaltoihin, Saksaan, Hollantiin, Norjaan ja Tanskaan. Ilo oli myös huomata, että luonnonkosmetiikkamerkit, myös kansainvälisesti tunnetut, olivat hyvin edustettuina myös pikkiriikkisissä paikoissa ja peruskaupoissa, tyystin toisin kuin meillä.

Mutta ei livetä liikaa aiheesta, palataan takaisin ruokaan! Ulkona syöminen oli aavistuksen edullisempaa kuin meillä, joten kohtuulliseen hintaan pystyi syömään oikein hyvin. Tosin ravintoloiden määrä pitkin saarta luonnollisesti vaihtelee, mutta pääsääntöisesti silti ongelmia ruokapaikkojen löytämisessä ei ollut. Välttelimme nähtävyyksien yhteydessä olevia, ja ajoimme mielellämme vähän lisää päästäksemme muunlaisten ravintola- ja kahvilakokemuksien äärelle. Se kannatti, huokailimme yhtenään sitä, kuinka hyvää on. Mies kaikkiruokaisena kokeili tietenkin myös lammas- ja kalaruokia, kehujen saattelemana. Vaikka siis omakohtainen kokemus puuttuu, suosittelen kokeilemaan!

illallinen islannissa 2illallinen islannissa 5Hih, ei muuta kuin joulukoristeet esille! ;)20

Viehättäviä paikkoja tuli vastaan yllättävissäkin paikoissa, mutta monissa pienissä kylissä oli vain yksi ravintola. Niinpä turhaa pähkäilyä ei ruokapaikan valinnan suhteen monesti ollut, mutta onneksi ne olivat lähes aina myös varsin hyviä ja ruokalistat (varmasti pakonkin edessä) monipuolisia. Kuten kai kaikkialla, parhaimpia olivat paikalliset herkut, ja vaikka yksi jos toinenkin ravintola tarjoilee turisteja houkuttelevaa pizzaa ja hampurilaista, suosittelen jättämään väliin, niitä samoja kun saa kaikkialta.

Useasta paikasta listoilta löytyi myös meille vieraampia raaka-aineita, kuten vaikkapa haita ja valasta. Ne kuitenkin jätimme väliin, mutta tuli sitä silti vähän ruokarajoja rikottua; erään annoksen jälkeen mies reiluna tokaisi ”Tiedätkö mitä just söit? Vatsalaukkua!”, eli sitäkin on nyt testattu. Eksoottisemmat sisäelimet jäivät kuitenkin kokeilematta. Erityisen mieluisana mieleen makumatkalta jäi pähkinäinen kasvispihvi, erään salaatin herkullinen mustikkakastike, makean raikas Skyr-rahkajälkiruoka ja lukuisat suussa sulavat kakut. Erityismainintana luoteisrannikon kalastajakylän, Hvammstangin, rannalla sijaitsevan kodinomaisen Hlaðan kaffihús -kahvilan suloinen omenapiirakka, joka suli suuhun – ei suotta tarjoilija kehoittanut ottamaan sitä, kun pähkäilimme jälkiruokavitriinin äärellä. Pienet, mutta tunteella tehdyt asiat, niistä rakentuu parhaat muistot.

islantilaista ruokaa 16 islantilaista ruokaa 2islantilaista ruokaa 15islantilaista ruokaa 3islantilaista ruokaa 9islantilaista ruokaa 17

Jos saarikierros on edessä, suosittelen lämpimästi erityisesti seuraavia matkan varrelle osuineita ravintoloita:

Höfn: Viehättävä ravintola Pakkhus sijaitsee puutalossa sataman kupeessa. Vaikka asiakaspaikkoja on runsaasti, saimme istua liki tyhjässä ravintolassa, ehkä maisemaa hallitsevan kaatosateen vuoksi. Tunnelmoimme kynttilän äärellä ja nautimme poikkeuksellisen kiehtovista annoksista. Erityismaininta aivan ihanasta palvelusta, vaikka hyvää palvelua tuli vastaan monessa muussakin paikassa ympäri saarta. (Ylimmät kuvat.)

Akureyri: Bláa Kannan Café löytyi TripAdvisorin suositusten perusteella. Sinisessä puutalossa sijaitseva kahvila-ravintola on viehättävä paikka kaupungin sydämessä, ja sinne kannattaa suunnata jälkiruokien takia! Ulkonäöltään pelkistetyt kakut ja leivokset lumosivat, ja minikakkutastingin itsellemme laadittuamme, suosikkien valinta osoittautui hyvin haasteelliseksi, niin hyvää kaikki oli. (Toinen kuvasetti.)

Reykjavik: Viimeisenä iltana suuntasimme, niin ikään TripAdvisorin suosituksesta, Grillmarkaðurinn -ravintolaan, jonne pääsy tosin meinasi kaatua täpötäyden ravintolan ollessa vastassa. Kuin ihmeen kaupalla saimme kuitenkin pöydän ehdittyämme jo astua ulos ravintolan ovista. Bonuksena pöytään tuotiin mansikalla höystetyt shampanjalasit ja muutenkin palvelun lämpö kantoi läpi illallisen. Ruoka oli oivaltavaa, upeasti aseteltua, täyttävää ja maistuvaa – listalta löytyi grilliherkkuja, eksotiikkaa ja sopivasti kasvisvaihtoehtoja. Suosittelen lämpimästi! (Kahdet viimeiset kuvakokonaisuudet.)

islantilaista ruokaa 5islantilaista ruokaa 12islantilaista ruokaa 19islantilaista ruokaa 14

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Kuulostaa ja näyttää ihanalta!

Olen aina halunnut matkustaa Islantiin, mutta jotenkin se on jäänyt sellaiselle ”sitten joskus” listalle eikä siihen seuraavien kohteiden prioriteettilistan kärkeen. Mutta näitä sun matkajuttuja lukiessani päädyin jo kerran sinne Saga matkojen sivulle konkreettisemmin suunnittelemaan matkaa.

Kirjoitat kaikista matkoistasi aina kauniisti, tunnelmallisesti ja informatiivisesti, mutta nämä Islanti-kertomukset ovat todella inspiroivia, ihan matkakertomusten parhaimmistoa.

Vastaa

Oi, kaunis kiitos ihanasta kommentistasi! Ihana kuulla, olet pitänyt matkajutuista, niiden laatiminen on itsellekin suuri ilo :)

Suosittelen Islantia kyllä vuolaasti, upea kohde, ja se ”virallinen” matkapostauskin on vielä tulossa – kuvamateriaalia on vain niin paljon, että läpi kahlaaminen vie hetken. Islannissa oli jotain hyvin ainutlaatuista; ehkä tunteen sai aikaan pitkän odotuksen tuoma täyttymys tai sitten jo yksistään kauniin eksoottinen maa. Vaikka matkustusta ylipäänsä rakastankin ja jokaisessa kohteessa on oma hehkunsa, niin tämä reissu oli yksi elämäni parhaista – ehkä se välittyy väkisin näistä Islannin matkapostauksista? :)

Vastaa

Mä en ollenkaan pistäisi pahakseni, vaikka livettäisiin vielä vähän lisääkin kosmetiikan puolelle. :) Kurkkasin Sóleyn sivuille ja kokonaisuus näytti vakuuttavalta. Tarttuiko yhtään purnukkaa mukaan?

Vastaa

Kiva kuulla ;) Olisin kyllä hinkunut itsellekin Sóleytä, mutta purnukoilla oli sen verran hintaa, etten raaskinut ostaa kuin pari, ja ne annoin lahjaksi ystävälle (http://www.procella.org/tea/) – ehkäpä hän kirjoittelee kokemuksistaan? Eksyin hypistelemään merkkiä varmaan jokaisessa liikkeessä, jossa se oli edustettuna, aina lentokentästä lähtien. Pakkaukset olivat hillityn yksinkertaiset ja esillepano niin sievä, ettei rasioihin vain ei voinut olla tarttumatta :)

Eräs toinenkin islantilainen luonnonkosmetiikkamerkki nousi valikoimasta myöskin edukseen (erityisesti houkuttelevilla öljyillä ja seerumeilla), mutten kyllä nyt millään muista sen nimeä. Soléyn brändissä oli silti visuaalisesti jotain kiehtovampaa.

Vastaa

Kyllä varmaan muutaman sanasen Sóleysta sanon, kunhan olen hetken aikaa niitä käyttänyt… :) Olen samaa mieltä merkin viehättävästä visuaalisesta puolesta, kaikki oli pakkausmateriaaleja ja värejä myöten viimeisen päälle mietittyä. :)

Niin ja kiitos vielä kerran. :)

Vastaa

Jee, kiva! Toivottavasti ulkonäkö ei petä ja sisältö olekin jotain ihan muuta :) Mielelläni kyllä minäkin kuuleen, että miltä tuotteet tuntuu! :)

Vastaa

Olen itsekin jo kotiutunut Islannin matkaltani ja täytyy todeta, että olin myös todella tyytyväinen ruokatarjontaan! Itse söin paljon kalaa ja lammasta ja oli kyllä aina todella maukasta. Laitoin omaan blogiini jo hieman kuvia Reykjavikistä, jos kiinnostaa katsoa. Kirjoitan kylläkin ruotsiksi, mutta ei kai se kuvia katsellessa haittaa. ;) Lisääkin kuvia mm. islanninhevosvaelluksesta ja muutenkin Islannin luonnosta on tulossa myöhemmin. :)

Vastaa

Oi, kiva kuulla, että tykkäsit myöskin! Ihanaa kuvasatoa sinulla! Sää näytti erityisesti suosivan; meillä näkyy hyvin harvassa kuvassa sininen taivas, päinvastoin, monessa kuvassa kameran linssin on sumentanut sadepisarat. Noh, onneksi kuvia on niin paljon, että on varaa valita :) Täytyykin palata pian blogiisi kurkkimaan lisää kuvia!

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.