Tehtyäni eilen remppaa iltaan asti kuumassa asunnossa, voin olla suosittelematta kenellekään remppaamista vastaavissa lämpötiloissa. Mutta ei jotain huonoa ellei hyvääkin, löysimme nimittäin aivan mahtavan vekottimen Clas Ohlsonilta; Cotech tapetinpoistajan. Kaikki tapetinpoistoa joskus harrastaneet tietävät, mitä tapettien seinästä nyrhiminen voi pahimmillaan olla, mutta kiitos tämän laitteen, hermot kiittävät ja aikaa säästyy.

Viimeiset epäilevät sanani pahvilaatikkoa availlessani ja laitetta kootessani olivat; ”liekö tästä on yhtään mihinkään”. Aloittaessani poistamaan ensimmäistä vuotaa, tajusin kuitenkin nopeasti, että nyt on kyse jostain suuremmasta – se nimittäin oli hauskaa! Alussa tekniikka oli vähän haparoivaa, mutta kun rytmi löytyi, lähtivät vuodat melkein rullaten seinästä jättäen jälkeensä täydellisen maalauskelpoisen pinnan. Perfect!
Kuva täältä.
Laite siis kiehuttaa vettä ja levyä kuljetettaan hitaasti pitkin tapettia, jolloin tapetti höyryttyy irti ja kaksikin tapettikerrosta lähtevät siististi yhtäaikaa. Homma siis hoituu näppärästi vuota kerrallaan, ylhäältä alas – ei siis koko vuodan hyöyrytystä ja sitten poisrullaamista/-vetämistä, vaan samalla rytmillä molemmat. Alussa aikasyöpöksi pelätty rempan osa saatiin siis hoidettua kivuttomasti ja tehokkaasti! Hintaa laitteella on 29,90€. Suosittelen jos tapetin poisto kammoksuttaa (ja toki muutenkin)!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.